Petraeuksella vapaammat kädet
Keskisuomalainen
Janne Yläjoki

Miltä Afganistan näyttää viiden vuoden kuluttua, kun maassa järjestetään seuraavat parlamenttivaalit? Onko väkivallan uhreja vielä vähän enemmän ja auki olevia äänestyspaikkoja vastaavasti vielä vähemmän?

– Kansainvälisten joukkojen määrä maassa on ainakin nykyistä vähäisempi, vastaa Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak.

– Paljon muuta ei voikaan sanoa, koska muuttuvia tekijöitä on niin monta. Miten toimii jatkossa esimerkiksi Pakistan, joka nyt pelaa Afganistanissa kaksilla tai jopa kolmilla korteilla?

Tutkijan mielestä ISAF-joukot voivat hävitä Afganistanin kamppailun, ”vaikka tekisivät kaiken oikein”.

– Täytyy muistaa, että Afganistan on maa, jossa ei ole oikeastaan koskaan ollut toimivaa keskushallintoa, tai jos on ollut, se on ollut lyhytaikainen ja perustunut väkivaltaan. Tässä mielessä lähtötilanne on vaikeampi kuin Irakissa.

Salonius-Pasternak ei kuitenkaan sulje pois sitä vaihtoehtoa, että Afganistankin lopulta rauhoittuisi. Irakista vetäytynyt USA voi jatkossa keskittää voimansa Afganistaniin.

– Joukkojen lisäys oli osasyy tilanteen rauhoittumiseen Irakissa. Se voi toimia myös Afganistanissa, hän huomauttaa.

Heinäkuussa Afganistanin-joukkojen komentajana aloittaneelta David Petraeukselta odotetaan paljon, koska juuri hän onnistui rauhoittamaan Irakin.

– Petraeus ei ole edeltäjänsä tavoin terrorismin vastaisen sodan asiantuntija, mutta hänellä on poliittiset tuntosarvet ja hän osaa hankkia yhteistyökumppaneita.

– Hänellä on myös edeltäjäänsä vapaammat kädet hyväksyä Talebanin kanssa käytäviä neuvotteluja. Tietenkin se vaikuttaa, jos vihollisen kanssa voi neuvotella.