Georgia ohjasi Etyjin sivuraiteelle

Suomenmaa
Raimo Väyrynen – interview



Suomen puheenjohtajuuskausi Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestössä (Etyj) on loppusuoralla.

Suomi luovuttaa Etyj-puheenjohtajuuden seuraajalleen Kreikalle pian Helsingissä järjestettävän ulkoministerikokouksen jälkeen. Kulunut vuosi on suomalaisten Etyj-asiantuntijoiden mukaan ollut poikkeuksellinen. Suomi on luotsannut järjestöä odotetun tehokkaasti eteenpäin. Silti tulevalla puheenjohtajalla on edessään merkittävät haasteet.

Vuosi sitten järjestö asetti Suomen johdolla vuodeksi tavoitteita. Listalla korostettiin muun muassa kansainvälisen vuoropuhelun merkitystä, ihmisoikeuskysymyksiä, jäätyneiden konfliktien ratkaisemista ja perinteistä vaalitarkkailua.

Vuodesta povattiin Suomelle näytön paikkaa. Ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok.) pääsi viimein sellaiseen tehtävään, jossa hän sai erinomaisen tilaisuuden näyttää todelliset taitonsa.

Kanerva saikin näkyvyyttä, kun hän sukkuloi Etyjin jäsenvaltioissa Kaukasiassa. Ura kuitenkin tyssäsi pian keväällä tekstiviestikohuun. Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen joutui vaihtamaan ulkoministerin. Kanervan seuraajaksi ja samalla Etyj-hahmoksi nousi europarlamentaarikko Alexander Stubb.

Etyj-juna puuskutti ministerivaihdoksesta huolimatta eteenpäin. Kanerva ehti kuitenkin kauden alkupuolella parannella Etyjin ja Venäjän välejä hetken aikaa, kun ne tulehtuivat vaalitarkkailijakiistan vuoksi.

Venäjä ilmoitti helmikuussa, että se rajoittaa Etyjin vaalitarkkailijoiden toimintaa maaliskuun presidentinvaaleissa. Helmikuussa vaalitarkkailusta vastaava Odihr ilmoitti, ettei vaaleja voi valvoa kattavasti pienellä tarkkailijajoukolla.

Vaaliselkkauksesta lähtien hallituksen ja ulkoministeriön tarkkailijana kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd.) on poikkeuksellisesti opposition edustajana neuvonut hallitusta Etyj-asioissa. Työ on tuottanut tulosta, mutta edelleen Etyjin ja Venäjän välillä on jännitteitä, sanoo Kiljunen. Venäjä katsoo, että Etyj puuttuu vaalitarkkailulla sen sisäisiin asioihin, hän tarkentaa.

Tärkeintä Kiljusen mielestä on, että puheenjohtajamaan johdolla vaalitarkkailun pelisäännöistä on alettu taas keskustella. Kiljunen on järjestön jäsenmaissa pitänyt yllä keskusteluja ja ollut johtamassa aiheesta seminaareja.

Vuoden merkittävin käänne tapahtui elokuussa, kun Georgian ja Venäjän välille puhkesi sota. Sota ajoikin Etyjin odottamattomalle sivuraiteelle ja Suomikin joutui aivan toisentyyppiseen testiin.

-·Kriisissä Etyjille tarjottiin mahdollisuus toimia globaalina toimijana, rauhan ylläpitäjänä. Lopulta kävi niin, ettei järjestö pystynyt nousemaan niin keskeiseen rooliin kuin ensin toivottiin, keskustan kansanedustaja, ulkoasianvaliokunnan varapuheenjohtaja Markku Laukkanen sanoo.

Aseleponeuvotteluja käytiin EU:n puheenjohtajamaan Ranskan johdolla. Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy ja ulkoministeri Bernard Kouchner laittoivat molemmat arvovaltansa peliin. Etyj sai neuvojan roolin.

Venäjä halusi optimoidun neuvottelutuloksen ja siksi se valitsi EU:n, sanoo Ulkopoliittisen instituutin johtaja Raimo Väyrynen.

-·Etyjin johdolla käydyissä neuvotteluissa Venäjä olisi joutunut tyytymään laajaan konsensukseen, vaikka EU:n ja Etyjin esittämät aselepotekstit eivät poikenneet juuri toisistaan, Väyrynen arvioi.

Nykyisellä Etyjillä on Raimo Väyrysen mielestä jonkinlainen identiteettikriisi ja se on joutunut hakemaan paikkaansa.

-·On perusteellista kysyä, mikä järjestön asema on nyt, ja mitä se tavoittelee, hän sanoo.

Järjestö on ollut kriisissä aina perustamisestaan lähtien. Pariisin peruskirjassa vuonna 1990 ETYKin osanottajavaltiot julistivat uuden aikakauden alkaneen. Samalla heitettiin kylmän sodan aikaiset etupiirijaot romukoppaan.

Hieman tämän jälkeen konferensseista luovuttiin ja niiden tilalle perustettiin 1994 nykyinen järjestö.

Väyrysen mielestä vanhan järjestelmän murtuessa Venäjä ei ole pitänyt enää Etyjiä pääfooruminaan. Se on sen sijaan työntänyt järjestöä taka-alalle. Esimerkiksi Venäjä ilmoitti 2007 jäädyttävänsä asevarustelua rajoittavan TAE-sopimuksen, koska sen mielestä Nato rikkoo varustelullaan sopimuksen henkeä. Myös viimekeväinen vaalitarkkailuselkkaus kertoo paljon Venäjän ja Etyjin väleistä.

Venäjä on Väyrysen mielestä tukalassa asemassa Euroopassa. Venäjän presidentti Dmitri Medvedevin selvänä tavoitteena on purkaa nykyinen järjestelmä. Ja se yrittää kiertää Nato-keskeisen Euroopan, jotta se saisi luontevan tilan Euroopassa.

Venäjä haluaa myös järjestelmän, missä se voi toimia tasavertaisesti länsivaltojen kanssa.

-·Nyt haetaan 1800-luvun hengen mukaista suurvaltakonserttia, jossa muutamat valtiot muodostavat konsertin.

Väyrynen ei usko, että länsi hyväksyy sen, että EU ja Nato työnnetään sivuun päätöksenteossa.

-·Mahdollisessa Etyj-kokouksen julistuksessa viitataan ehkä Medvedevin turvallisuusaloitteeseen ja keskustelu siitä jatkuu.

Etyjin rooli puhuttaa jatkossakin.

-·Etyj on tienhaarassa. Helsingin Etyj-huippukokouksessa pitäisi katsoa rohkeasti eteenpäin, Markku Laukkanen sanoo.

Hänen mielestään Etyj on kuluneen vuoden aikana kadottanut missionsa.

-·Jos etenkään Venäjä ei pysty sitoutumaan Etyjin perustehtävään, niin miten järjestö voisi toimia kunnolla, hän huomauttaa.

Siksi Etyj tarvitseekin Laukkasen mielestä uuden alun ja sen tehtävä pitää määrittää uudelleen. Laukkasen mielestä Etyjin tarjoamalle foorumille on tarvetta, koska kaikki maat Euroopassa eivät ole EU:n tai sotilasliitto Naton jäseniä.

-·Etyj tarjoaa vähiten raja-aitoja kokoontua saman pöydän ääreen.

Hänen mielestään järjestön agendalla voitaisiin jatkossa käsitellä uusia turvallisuuspoliittisia uhkia, kuten ilmastonmuutosta.

Laukkanen uskoo, että Etyjillä olisi paljon annettavaa jäätyneiden konfliktien hoidossa Etelä-Ossetiassa, Vuoristo-Karabahissa tai Moldovian Transnistriassa. Georgian kriisin jälkihoidossa Etyjillä on jo asema.