Hallituskriisi mutkistaa EU:n Kreikka-tukea
Kauppalehti
Tuomo Heikkinen

Valtiovarainministeriö vakuuttaa olevansa toimintakykyinen ilman vastuunalaista hallitusta


Tuomo Heikkinen, Kauppalehti, 2011-06-07, , sivu 6


Suomen hallitusjumin jatkuminen mutkistaa Kreikan lisälainoitusta. Euroopan unionin valtiovarainministerit lyövät Ateenaan jaettavan tukipaketin lukkoon euroryhmän ja Ecofin kokousten yhteydessä 20. kesäkuuta. Valtiopäämiesten on määrä siunata päätös juhannuksen huippukokouksessaan.


Suomen lopullinen kanta on pahasti tuuliajolla, koska tulevaa hallitusta saati sen Eurooppa-politiikkaa on hankala ennustaa hallitustunnusteluiden palauduttua lähes nollapisteeseen.


Valtiovarainministeriö operoi paraikaa Brysselin suuntaan kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien Portugali-sovun pohjalta myös Kreikka-tuen valmistelun kohdalla, vaikka sdp:n sekä kokoomuksen varaan rakentuva hallitus näyttäisi juuri nyt epätodennäköiseltä pohjalta.


Vihreiden eilinen vetäytyminen porvariyhteistyöstä kääntää päät entistä anovammin perussuomalaisten suuntaan. Heidän mukaantulonsa syventäisi Eurooppa-politiikan epäselvyyttä entisestään. VM:n neuvotteleva virkamies Martti Salmi vakuuttaa ministeriön olevan silti toimintakykyinen EU-asioissa, vaikka myöntää tilanteen poikkeuksellisen kimurantiksi.


-Kun on selkeästi poliittisesti vastuunalainen hallitus, virkamiesten on toki helpompi viedä asioita eteenpäin kuin tässä tilassa, hän toteaa.


Nykylinjakin ongelma


Parhaillaan Suomen virallinen linja kuuluu: ei euroakaan lisätukea ilman täysiä vakuuksia velan takeeksi. Kauppalehden haastatteleman EU-lähteen mukaan jo tähän vallitsevaan Suomen linjaukseen suhtaudutaan Brysselissä penseästi. EU:n juridisilla osastoilla tiukkaa erillisvaadetta pidetään “hankalana viedä läpi”. Valtiovarainministeriö ei tätä ajattelutapaa niele.


-Olemme tietoisia vaatimuksen kovuudesta, mutta meidän juristimme pitävät Suomelle jyvitettävään lainapottiin tehtyjä erityisehtoja, kuten vakuuksia, mahdollisina, Salmi pohtii.


Unionin talouskomitean sisällä jäsenmaiden korkeat virkamiehet kokoustavat säännöllisesti rukaten ministereille pohjapaperia päätöksentekoa varten. Suomea näissä kokouksissa edustaa alivaltiosihteeri Martti Hetemäki. Samaan aikaan Hetemäki on toiminut hallitusneuvotteluiden talousasiantuntijana, joten viestinvaihdon muiden euromaiden sekä Suomen hallituksenkokoajien kesken luulisi ainakin toimineen.


Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen toivoo lähestyvän valtiovarainministerikokouksen jouduttavan hallitusneuvotteluja. Hänen mukaansa oleellisin kysymys on, hyväksyykö uusi hallitus Eurooppa-politiikkansa pohjaksi, ja täten Kreikka-avun ehdoiksi, demarien ja kokoomuksen välisen kihlauksen.


-Toisaalta sdp:n voisi olettaa tukevan apupakettia myös oppositiosta niiden ehtojen vallitessa, joihin se itse sitoutui.


Kreikalle myönnettävän uuden pelastuspaketin hintalappu on yhä auki. Euroryhmän puheenjohtaja Jean-Claude Juncker hioi viikonvaihteessa yksityiskohtia Kreikan pääministeri George Papandreoun kanssa. Vaikka Suomen vakuusvaade painiikin vastatuulessa, lainaehtoihin oltaisiin sisällyttämässä ainakin kirjausta yksityissijoittajien vapaaehtoisesta vastuunlisäämisestä. Samalla Kreikan tulisi tehostaa yksityistämis- ja säästöohjelmaansa.