Iowa ei ole edustava otos USA:sta
Etelä-Suomen Sanomat
Hanna Leppänen

Institute researcher Charly Salonius-Pasternak comments on the US presidential primaries.

Uskonnollisen oikeiston rooli suurempi kuin muualla.

Iowan vaalikokoukset aloittavat Yhdysvaltain presidentinvaalien esivaalikierroksen ja saavat siksi enemmän huomiota kuin ansaitsisivatkaan. CBS-uutistoimiston mukaan neljä vuotta sitten republikaanien vaalikokouksiin osallistui 119 188 ihmistä. Se on noin 20 prosenttia Iowan rekisteröidyistä republikaaneista, 4 prosenttia Iowan asukasmäärästä ja 0,04 prosenttia Yhdysvaltain väestöstä.

– He ovat joko puolueaktiiveja tai ainakin sellaisia, jotka seuraavat aktiivisesti puoluepolitiikkaa. Ylipäätään iowalaiset ovat hyvin tietoisia ja ylpeitä osavaltionsa asemasta ensimmäisten vaalikokousten pitäjänä ja ottavat asian hyvin tosissaan, kuvailee tutkija Charly Salonius-Pasternak Ulkopoliittisesta instituutista.

Hänen mukaansa vaalikokouksissa ei ole kyse pelkästään äänestämisestä vaan paljon henkilökohtaisemmista tilaisuuksista, joissa ehdokkaiden puolesta käytetään puheenvuoroja ja lopuksi lippuäänestyksellä valitaan parhaiten kokousväelle sopiva ehdokas.


Konservatiivit vahvoilla


Alun perin vaalikokouksissa sorvattiin ohjelmaluonnoksia ja -ehdotuksia tulevaan puoluekokoukseen. Sitten joku keksi, että muutenkin koolla ollut väki voisi myös panna presidenttiehdokkuuden tavoittelijoita järjestykseen.

Nyt Iowan rooli on niin vakiintunut, että olisi hyvin vaikea vaihtaa aloittajaksi mitään muuta osavaltiota.

– Iowassa äänestää aivan erilainen joukko ihmisiä kuin viikkoa myöhemmin New Hampshiren esivaaleissa tai varsinaisessa presidentinvaalissa syksyllä, tutkija Charly Salonius-Pasternak huomauttaa. Iowassa äänestävät ovat poliittisilta näkemyksiltään enimmäkseen konservatiiveja tai korkeintaan keskellä poliittista kenttää.

Teekutsuliikkeellä on Salonius-Pasternakin mukaan osavaltiossa ihmisläheinen hyvä organisaatio, mutta se keskittyy tukemaan enemmän kongressiin pyrkiviä poliitikkoja kuin presidenttiehdokkaita.

– Varsinaisena vaalipäivänä marraskuussa teekutsuliike saa varmasti tukijansa liikkeelle äänestämään republikaanien ehdokasta, niin voimakas on heidän vihansa Barack Obamaa kohtaan. Obama ei ole heille missään tapauksessa vaihtoehto, vaikka republikaaneista ei vielä ole valikoitunut kaikille sopivaa ehdokasta.


Iowa pyrkii malliksi


Tutkija Charly Salonius-Pasternak kehottaa suhtautumaan tiuhaan julkistettaviin mielipidetiedusteluihin varauksella.

– Riippumattomiksi itseään kuvailevista noin kolmannes voi äänestää lähes ketä tahansa, jolla on hyvältä vaikuttava ohjelma, ja osa on riippumattomuudestaan huolimatta kallellaan republikaaneihin tai demokraatteihin.

Iowan rekisteröityneistä äänestäjistä 37 prosenttia on riippumattomia, 32 prosenttia demokraatteja ja 30 prosenttia republikaaneja. Neljä vuotta sitten äänestäneistä 88 prosenttia luonnehti itseään konservatiiveiksi ja vain 11 prosenttia sanoi olevansa maltillisia.

Iowasta edustajainhuoneeseen valitun republikaanin Steve Kingin mielestä iowalaisten äänestäjien keskimääräistä suurempi evankelikaalisuus on vain hyvästä ja Iowan konservatiivien arvoista pitäisi koko maan ottaa opikseen.


Evankelikaalisuus


Iowassa vuonna 2008 republikaanien vaalikokouksiin osallistuneista 60 prosenttia kuvasi itseään uskoontulleiksi tai evankelikaalisiksi.

Sivistyssanakirjan mukaan sanaa evankelikaalinen käytetään eräistä amerikkalaisperäisistä herätyskristillisyyden suunnista.

Evankelikaalisuus merkitsee etenkin englanninkielisellä kielialueella evankeliointia, yksilön uskonkokemusta ja Raamatun asemaa korostavaa tunnustuskuntien rajat ylittävää kristillistä suuntausta.

Tunnettuja evankelikaalisia järjestöjä ovat muun muassa Gideonit, Patmos ry, NMKY ja NNKY.

Suomen evankelinen herätysliike poikkeaa evankelikalismista, koska suomalainen evankelisuus on luterilaiseen tunnustukseen sitoutunut kirkon piirissä toimiva herätysliike.