Aamulehti, 14.8.2008
Arkady Moshes – haastattelu

Georgian ja Venäjän välinen konflikti on uusi kipeä kohta Yhdysvaltain
ja Venäjän suhteissa, sanoo Suomen Ulkopoliittisen instituutin tutkija
Arkady Moshes.

– Konflikti ei välttämättä kuitenkaan vahingoita suhteita liikaa, sillä
Yhdysvaltain ja Venäjän välinen suhde ei muutenkaan ole kovin hyvä,
Moshes toteaa.

Hänen mukaansa esimerkiksi Iranin ja Pohjois-Korean suhteen Yhdysvallat
luultavasti haluaa edelleen tehdä yhteistyötä Venäjän kanssa, vaikka
Georgia-konflikti heikentää keskinäistä luottamusta.

Yhdysvallat on perunut Japaninmerelle elokuun lopulle suunnitellut
merisotaharjoitukset, joihin olisi osallistunut muun muassa Venäjä.

Osa amerikkalaistutkijoista on kuitenkin sitä mieltä, että Yhdysvallat
on osasyyllinen konfliktiin. Yhdysvaltain presidentti George W. Bush on
aiemmin puhunut Georgian Nato-jäsenyyden puolesta, mikä on ehkä saanut
Georgian presidentti Mihail Saakashvilin kurkottamaan liian korkealle
päättäessään hyökätä Etelä-Ossetiaan.

Myös Moshes uskoo, että Georgian päätös saattoi perustua samaan seikkaan.

– Olisin yllättynyt, jos Yhdysvallat olisi luvannut Georgialle asiassa
konkreettista tukea. Mutta on uskottavaa, että Saakashvili itse luuli
Georgian saavan apua, Moshes sanoo.

Nato-jäsenyys sivu suun

Bush tuomitsi maanantaina Venäjän sotatoimet Georgiassa ja sanoi niiden
uhkaavan maan demokraattisesti valittua hallitusta.
Amerikkalaistutkijat ehtivät jo pelätä, että Yhdysvallat kokee
kriisissä nöyryyttävän lopun, kun diplomatia ei auta, eikä Yhdysvallat
voi mennä sotilaallisesti väliinkään.

Tiistaina Venäjän presidentti Dmitri Medvedev ilmoitti kuitenkin
lopettavansa sotatoimet Georgiassa. Moshes ei usko, että syynä tähän
olisi ollut Bushin puhe, vaan se, että Venäjän tavoitteet on nyt
saavutettu, kun Georgia on vetäytynyt.

Moshes uskoo myös, että Georgian pääsy Naton jäseneksi on nyt
epätodennäköistä, mikä on tärkeää Venäjälle. Myös sodan tuomat
kustannukset ovat kannustaneet Venäjää lopettamaan sotatoimet.