Pohjoismaista etumatkaa

Pohjoismaisella yhteistyöllä on pitkät perinteet, mutta myös tulevia
haasteita, sillä EU:n ja Naton ulkopuolelle jää paljon liikkumatilaa.

Uutta
Kalmarin unionia ei synny, mutta pohjoismaisella yhteistyöllä on vankka
sosiaalinen tilaus. Pohjoismaat ovat monessa asiassa vuosikymmeniä
EU:ta edellä – ja etumatkaa on yhä mahdollisuus lisätä. Norjan
virittelemä puolustusyhteistyö on mielenkiintoinen haaste ja
mahdollisuus.

Onko pohjoismainen yhteistyö EU-aikakaudella
muinaisjäänne, silkkaa juhlapuhetta ja liturgista sanahelinää? Ei,
sanoo Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Hanna Ojanen.


Pohjoismaisella yhteistyöllä on niin pitkät perinteet ja niin paljon
merkittäviä saavutuksia, ettei sitä edes tajuta, koska ne ovat meille
niin itsestään selviä, Ojanen muistuttaa.

Esimerkkeinä vaikkapa
sopimus Pohjoismaiden yhteisistä työmarkkinoista, passivapaus sekä
sosiaaliturvasopimus, jotka kaikki solmittiin jo 1950-luvulla.
Kaikkiaan erilaisia yhteistyösopimuksia on kymmenittäin.

– Esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on saavutuksia, jotka ovat ovat 30-40 vuotta EU:ta edellä.

Takaiskujakin on ollut. 1960-luvulla viritelty Nordek, suunnitelma pohjoismaisesta talousyhteisöstä, jäi Suomelta ratifioimatta.

Suomen päätöksen taustalla oli tietysti suhde Neuvostoliittoon.

– Suomen varovaisuus kaatoi Nordekin, ja samaa varovaisuutta esiintyy vieläkin, nyt EU:n suhteen, Ojanen sanoo.

Lisää etumatkaa

Vaikka
ruotsalaisen historioitsija Gunnar Wetterbergin menneellä viikolla
esittämä ajatus Pohjoismaiden yhteisestä liitovaltiosta ei olekaan
realistinen, ajattelemisen aihetta se silti antaa. Jos Pohjoismaat
haluavat jatkossakin yhdistää voimiaan, se ei välttämättä tapahdu EU:n
puitteissa.

Tuoreimpana pohdinnan aiheena on pohjoismaisen turvallisuuspolitiikan vahvistaminen.

Norjan
entisen ulko- ja puolustusministeri Thorvald Stoltenbergin helmikuussa
julkistama raportti pohjoismaisesta ulko- ja turvallisuuspoliittisesta
yhteistyöstä on konkreettinen mahdollisuus ottaa lisää etumatkaa EU:hun
nähden, kun taas EU:n ja Naton turvallisuuspolitiikka polkee paikallaan.


Ainakaan viimeiseen viiteen vuoteen ei ole tapahtunut mitään uutta. Jos
järjestöt eivät toimi, vaihtoehtona on pohtia pohjoismaisuutta.

– Järjestöjen ulkopuolelle jää joka tapauksessa aika paljon asioita, joissa voi toimia pohjoismaisesti, Ojanen korostaa.

Kaikilla Pohjoismailla on selkeitä yhteistyötarpeita, jotka tällä hetkellä etsivät paikkaansa ja toteuttamistapaansa.

Eroista viis

Äkkiseltään
katsottuna viisi Pohjoismaata ovat varsin hassunkurinen perhe. Suomi on
EU:n mallioppilas, mutta Tanska ja Ruotsi ovat suhtautuneet
jäsenyytensä huomattavan kriittisesti. Yhteisvaluutta euro on
toistaiseksi kelvannut vain Suomelle. Tanska, Norja ja Islanti ovat
Nato-maita, kun taas Ruotsi ja Suomi ovat pysytelleet
liittoutumattomina.

Ojasen mukaan erot eivät ole todellisuudessa haitanneet yhteistyötä.


Aina on korostettu, etteivät Pohjoismaat ole mikään blokki. Jos ne nyt
havaitsevat, että olisi kätevää lisätä yhteistyötä esimerkiksi
säästösyystä tai jostakin muusta syystä, niin silloin pitää miettiä,
miten tämä yhteistyö parhaiten hoituu, Ojanen sanoo.

Pohjoismaat
voisivat myös ehdottaa samoja asioita toteutettavaksi Natossa, EU:ssa
tai vaikka kahdenvälisesti Yhdysvaltojen kanssa – erilaisia
vaihtoehtoja siis on.

– Mielenkiintoista on, että on tullut
esille ajatus, että voitaisiinkin pohtia puhtaasti pohjoismaista
kuviota. Se osoittaa minun mielestäni sen, että nämä muut mahdolliset
vaihtoehdot eivät oikein toimi.

– Esimerkiksi Naton ja EU:n
puolustuspoliittinen yhteistyö on tällä hetkellä joko niin jäykkää tai
niitten jäsenkunta on keskenään niin erilaista, että asioista on tosi
epätodennäköistä löytää sopua – yleensähän turvallisuusasiat päätetään
yksimielisesti. On hieman vaikea saada näitä isoja järjestöjä pääsemään
asioissa eteenpäin.

Aktiivinen Suomi

Vaikka
Pohjoismaat ovat äkkiseltään katsottuina erilaisia ja kuuluvat eri
järjestöihin, muihin maihin verrattuina Pohjoismaat ovat kuitenkin
hyvin samanlaisia. Pitkän ja monipuolisen yhteistyön kautta on syntynyt
keskinäistä tuntemusta ja luottamusta, jonka pohjalta
yhteistyöhankkeissa toimitaan.

– Luonnostaan voisi ajatella,
että Pohjoismaat luottavat enemmän toisiinsa kuin johonkin kaukaiseen
Euroopan maahan. Helposti kuvaan astuu kuitenkin naapuriepäluulo. Kun
ollaan niin samanlaisia, niin tavalla tai toisella halutaan pitää myös
etäisyyttä, Ojanen pohtii.

Muut Pohjoismaat tuntuvat olevan sitä
mieltä, että Suomen ratkaisuja ovat pohjoismaisuuden taustalla
säädelleet ensin Neuvostoliitto ja sittemmin Venäjä. Selitys on helppo,
mutta ei välttämättä pidä kutiaan.

– Jos pitää mainita yksi syy, miksi Suomi liittyi EU:hun, niin se on Ruotsi, ei Venäjä, Ojanen sanoo.

Se,
että Suomi EU:n jäsenenä lähti omille linjoilleen verrattuna Ruotsiin
ja Tanskaan, on kuitenkin mielenkiintoista. Ojasen mukaan siinäkään ei
ole kyse Venäjästä, vaan Suomen omasta pätemisen tarpeesta.


Kun tiedettiin, että Suomi ehkä vähän herätti epäluuloja, niin piti
jotenkin ylisuoriutua, olla joka paikassa mukana ja heitellä omia
aloitteita sinne tänne.

Suomen valitsemana linjana oli tehdä pesäeroa Tanskaan ja Ruotsiin.

– Näiden naapurien kanssa ei ei haluttu olla ihan samoissa pöydissä – ettei kriittisyys tarttuisi, Ojanen ironisoi.

Esimerkiksi
vielä riittää pitkään pähkäiltävää siinä, miten eri Pohjoismaat
pystyivät tekemään niin erilaiset Emu-ratkaisut, vaikka lähtökohdat
olivat hyvin samanlaiset.

Kahta uupuu

Suomi,
Tanska ja Ruotsi ottaisivat Norjan ja Islannin tietysti avosylin EU:n
jäseniksi. Öljyrikkauksissa kieriskelevä Norja onkin hakenut jäsenyyttä
kahdesti, mutta kansa on toistuvasti sanonut ”ei”. Asetelma on varsin
erilainen kuin aikoinaan Suomessa.

– Meillä presidentti yhtäkkiä
ilmoitti, että nyt saa keskustella Euroopan integraatiosta, ja kohta
laitettiinkin hakemus menemään, Ojanen muistuttaa.

Norja on EU:n
talousalueen mutta ei EU:n jäsen. Järjestely ei ole välttämättä paras
mahdollinen, koska sananvaltaa yhteisissä asioissa on rajatusti.

– Sitä pidettiinkin virallisesti yhtenä perusteena sille, että Suomen piti hakea täysjäsenyyttä.

Talousromahduksen
kourissa kärvistelevällä Islannilla on vielä hieman kotiläksyjä
tehtävänä, mutta periaatteessa se voi saada ongelmat nopeastikin
ratkaistua. Oikotietä ei kuitenkaan ole tarjolla, sillä jonon ohi
päästäminen herättäisi pahaa verta muissa hakijamaissa.

Islannin jäsenyyden kompastuskivenä pidetään maalle elintärkeää kalastuspolitiikkaa. Sen suhteen on syytäkin olla tarkkana.


Tilanne ei ole niin yksinkertainen, että Islannin pitäisi vain suostua
johonkin tiettyyn tarjottuun ratkaisumalliin. EU:n kalastuspolitiikka
on nykyisellään varsin ongelmallista. Siihen ei olla tyytyväisiä ja
sitä pitäisi joka tapauksessa tarkastella uudestaan, Ojanen korostaa.