Obamaa syytetään Bushin leiriin luisumisesta terrorismisodassa
Helsingin Sanomat
Lari Malmberg

Obamaa syytetään Bushin leiriin luisumisesta terrorismisodassa


Terrorismista epäiltyä somalimiestä kuulusteltiin kaksi kuukautta sotalaivassa.


Uutisanalyysi


Lari Malmberg HS


Yhdysvaltalaisjoukot vangitsevat terrorismista epäillyn somalimiehen huhtikuussa. Ahmed Abdulkadir Warsamea kuulustellaan sota-aluksella yli kaksi kuukautta. Warsamelle ei tarjota oikeutta asianajajaan, eikä miehelle lueta hänen oikeuksiaan.


Lopulta al-Shahab- ja al-Qaida -yhteyksistä epäilty mies kuljetetaan New Yorkiin, missä häntä vastaan nostetaan syytteet.


Terrorismin vastaisen sodan aloittaneen Yhdysvaltain edellisen presidentin George W. Bushin kaudella edellisen kaltaiset tapahtumat eivät olisi yllättäneet.


Mutta nyt politiikan piti jo olla muuttunut. Presidentti Barack Obama lupasi kautensa alussa kunnioittaa vankien oikeuksia edeltäjäänsä paremmin.


Kehitys on jäänyt vähäiseksi.


TIISTAI-ILTANA julkaistu pidätysuutinen nosti terrorismin vastaisessa sodassa pidätettyjen vankien kohtelun taas pinnalle.


Ihmisoikeusaktivistit syyttivät keskiviikkona Obamaa Bushin linjoille liukumisesta ja mielivaltaisesta sotalakien taivuttelusta.


Republikaanileiri taas ärähteli, kun terroriepäilty tuotiin Yhdysvaltain maaperälle ilman ennakkovaroitusta.


Kongressin edustajainhuone, jossa republikaaneilla on enemmistö, vastustaa Obaman vastatuuleen ajautuneita tavoitteita siirtää terrorismioikeudenkäynnit siviilituomioistuimiin,The New York Times
kertoo.


Presidentin pitkän linjan tavoitteena on ollut saada mahdollisimman moni epäilty sotilastuomioistuimia avoimempiin siviilituomioistuimiin.


Republikaanit taas kannattavat Bushin kaudella käytettyjä sotilastuomioistuimia.


Kiistan jatkuessa vangit, joista osa voi olla täysin syyttömiä, joutuvat kansainvälisen oikeuden vastaisesti odottamaan oikeudenkäyntiään vuosikausia.


Monet eivät saa edes sitä. Yhdysvallat on vapauttanut ”vaarattomaksi” toteamiaan vankeja myös ilman oikeudenkäyntiä.


KUULUISIN vankiloista on Guantánamon vankileiri. Oikeusvaltion rajojen sisällä se, ettei vangeille tarjota oikeudenkäyntiä, olisi kiusallista. Siksi on kätevää, että Guantánamo sijaitsee Kuubassa, Yhdysvaltain laivastotukikohdassa.


Obama lupasi virkaanastujaisissaan sulkea sen vuoden kuluessa ja tuoda vangit siviilioikeuteen. Takaraja meni umpeen vuosi sitten tammikuussa. Vankien vastaanottamisesta eivät innostu sen enempää Obaman oma kuin muutkaan maat. Vankileirillä on The New York Timesin mukaan edelleen 172 vankia.


Muutenkin Obaman lupaukset terrorismista epäiltyjen oikeuksien parantamisesta ovat olleet lähes katteettomia.


Tänä keväänä presidentti aloitti kahden vuoden tauon jälkeen sotilastuomioistuimen oikeudenkäynnit Guantánamossa.


Sitä ennen presidentti joutui tekemään poliittisen kompromissin ja allekirjoittamaan lain, joka kieltää Guantánamon vankien siirtämisen Yhdysvaltoihin oikeuskäsittelyyn.


HUHTIKUUSSA pidätetty Warsame on Obaman kaudella ensimmäinen ulkomainen terrorismista epäilty, joka on pidätetty Yhdysvaltain ulkopuolella ja lennätetty siviilioikeuteen Yhdysvaltoihin, The Washington Post -lehti kertoo.


”En usko, että Guantánamoa suljetaan lähitulevaisuudessa. Sen merkitystä Obamalle yliarvoidaan Euroopassa. Tällä hetkellä se ei ole Obamalle tärkeimpien kysymysten joukossa”, Ulkopoliittisen instituutin tutkija Barbara Zanchetta sanoo.


Yhdysvallat on pahassa velkakriisissä, joka siirtänee ratkaisun Guantánamon kohtalosta ainakin seuraavien presidentinvaalien yli.