Turun Sanomat
Mika Aaltola

Muutoksen hetken euforiassa on helppo unohtaa vallitsevat poliittiset realiteetit. Keskeisin näistä on Yhdysvalloissa tapahtunut raju ideologinen käänne. George Bush oli mitä uuskonservatiivisin presidentti. Barack Obama puolestaan on liberaalein presidentti sukupolviin. Tämä jyrkkä muutos tulee värittämään tulevaa kansainvälisen ideologisen ilmaston muutosta. Tällä muutoksella on selkeät seurauksensa myös Suomeen.

Amerikkalainen uuskonservatiivisuus syntyi 1980-luvulla. Sen sisäpoliittinen arvomaailma selkeytyi kuitenkin vasta 1990-luvun ns. kulttuurisodissa, joita konservatiivit kokivat käyvänsä liberalistien kanssa. Laajentuminen isänmaa-, ase-, raamattu-, homo- ja aborttiteemoista ulkopolitiikkaan tapahtui vasta syyskuun 11. päivän iskun seurauksena. Uuskonservatiivien käymä eksistentiaalinen kamppailu pahuuden voimia vastaan sai uudet ulkoiset kasvot ääri-islamista ja pahan akselista. Aivan viime aikoina pahuus on kytketty myös Venäjään.

Eri maihin uuskonservatiivisuus on juurtunut paikallisten olosuhteiden suomien edellytysten mukaan. Venäjää kohtaan tunnettu olemuksellinen kammo on selkeästi vaikuttanut uuskonservatiivisen aatteen paikalliseen voimakkuuteen. Entiset Itä-Euroopan maat ovat olleet erityisen alttiita. Uuskonservatiivisuus sopi erityisesti Baltian maille. Suomessa näkemyksellä idän ja lännen välisestä olemuksellisesta kamppailusta on historiasta johtuvaa tilausta.

Bushin hallinnon Amerikka on ollut taipuvainen sotilaallisiin seikkailuihin. Se asenne on ollut kansainvälisiä instituutioita halveksivaa ja ylivertaisen sotilaallisen voiman käyttöön perustuvaa. Tämä tee-se-itse asenne on aiheuttanut paljon pelkoa. Siihen on kohdistunut myös paljon ihailua ja toiveita, kuten Georgian johdon kannat osoittivat.

Obaman hallinnon vaikutus tulee tukemaan toisenlaista ulkopolitiikkaa. Monenkeskisyys ja diplomatia on aivan toisessa roolissa. Vastakkainasetteluja ei haeta, vaan niitä yritetään välittää ja sovitella. Obaman liberalismissa korostuvat monikulttuurinen näkemys globaalista tilasta, jossa tasa-arvo ja yhteisvastuullisuus ovat keskeisiä. Yhdysvaltojen uusi politiikka tulee määrittelemään uudelleen keskeisiä kansainvälisiä instituutioita osallistuvampaan ja vastuuta jakavampaan suuntaan. Nato ja monet muut instituutiot tulevat määrittymään uudelleen laajemman turvallisuuskäsityksen suuntaan. Tämä tekee Suomelle helpommaksi Natoon liittymisen.

Toisaalta uusi maailmanjärjestys tulee tukemaan monenkirjavuutta. Obaman hallinto pyrkii normalisoimaan viholliset. Liberalistinen näkemys käsittää vihollisuuksien ja konfliktien johtuvan historiasta juontuvista väärinkäsityksistä tai nykyisistä väärintulkinnoista. Viholliset ovat normaaleja rationaalisia toimijoita, joiden kanssa neuvottelu on mahdollista. Neuvottelu-, välittämis- ja kriisinhallintataidot tulevat olemaan keskeisellä sijalla tulevaisuudessa. Näillä sektoreilla Suomella on paljon tarjottavana, kuten Ahtisaaren saama Nobelin rauhanpalkinto osoittaa. Sillanrakentajan rooli on se olemassa oleva suomalainen connecting-people-brandi, jota ei tarvitse keksiä.

Obaman ulkopoliittinen näkemys tulee sallimaan valtioille enemmän rooleja kuin musta-valkoinen uuskonservatiivinen arvomaailma. Suomelle se antaa liikkumatilaa, tai paremminkin tilaa olla liikkumatta Natoon. Välittävän roolin korostaminen voi tarjota myös kansainvälistä arvostusta. Tämä rooli on luonnollinen, sillä se perustuu niille pohjoismaisille arvoille, mitkä jo pitkään ovat olleet Suomelle tärkeitä, kuten humaanisuus, demokratia, rauhantahto ja tasa-arvo. Se sallii pääsyn myös niihin neuvottelupöytiin, joissa asioista todellisuudessa päätetään.