Rata avaisi Jäämeren käytävän
Lapin Kansa

Rautatie halki Lapin Rovaniemeltä aina Kirkkoniemeen asti ei ole uusi idea. Ratayhteyttä on puuhattu jo kauan, mutta aivan viime aikoina varsinkin pohjoisen kunnat ovat aktivoituneet.

Syitä hankkeen vauhdittamiseen on monia. Rata palvelisi tulevaisuudessa Lapin kaivoksia, metsätaloutta ja matkailua, mutta se olisi myös ensimmäinen todellinen käytävä Jäämerelle.

Tukea rata saa myös maailmanlaajuisesta kehityksestä. Jäämeren nopea sulaminen on jo nyt saanut aikaan kilpajuoksun rantavaltioiden keskuudessa. Vapautuvan merialueen luonnonrikkaudet tulevat lähitulevaisuudessa hyödynnettäviksi.

Pohjoisten kuntien toimeksiannosta rautatiehanketta tutkaillut konsultti on päässyt myönteisiin tuloksiin. Kun ratahanketta esiteltiin Ivalossa kuntien valtuustoille, saivat päättäjät eteensä valoisia visioita. Rovaniemeltä Sodankylän kautta Ivaloon ja aina Kirkkoniemeen ulottuvalle radalle on löydetty paljon käyttöä.

Rataselvityksen tekijä esitti vision, jonka mukaan jo vuonna 2020 Sodankylään ulottuvalla radalla kulkisi muun muassa kaivostoiminnan ansiosta 4-5 junaa vuorokaudessa.

Jos ja kun kiskot joskus tulevaisuudessa ulotetaan Kirkkoniemeen, uskoo selvityksen tekijä, että Jäämeren luonnonrikkauksien hyödyntämisen lisääntyessä liikennemäärä olisi jopa lähes kymmenkertainen.

Kuntayhtymän toimeksiannosta rautatienäkymiä tutkaileva selvityksen tekijä on visioinut rautatielle hohdokkaan tulevaisuuden. Selvitystä pitää tietenkin tarkastella jalat maassa, mutta kiistatta siinä esitetyt monet tulevaisuuden näkymät ovat täysin mahdollisia.

Tutkijoiden mukaan jään sulaminen vauhdilla muuttaa tilannetta Jäämerellä kansainvälisesti. Uusia väyliä vapautuu, öljy- ja kaasukenttiä paljastuu, ja myös kalastusalueet laajenevat. Tämä tuo Jäämerelle aivan uutta arvoa.

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Lotta Numminen on julkaissut raportin Sulavan Arktiksen avainkysymykset. Sen mukaan Jäämerellä voidaan viidenkymmenen vuoden päästä aloittaa täysipainoinen taloudellinen toiminta.

Tukea Jäämeren rautatien puuhaajille löytyy kunnista, maailmalta ja tutkijapiireistä. Jos ja kun alueen merkitys kasvaa huomattavasti, on käytävä sinne entistä arvokkaampi.

Jäämeren rata on valtava hanke. Monet asiat puhuvat kuitenkin sen puolesta, ja siksi pohjoisten kuntien aktiivisuus on täysin perusteltua.

Vaikka jättihanke ei hetkessä toteudu, kannattaa sitä Lapissa pitää lämpimänä. Pohjoisesta löytyy edelleen valtava alue, joka on kokonaan Suomen rataverkon ulkopuolella. Voi koittaa vielä aika, jolloin tämä ongelma monistakin syistä poistuu.

PS. Ráððehus ii leat fidnen áigái evttohusa das mo galgga¹ii èoavdit sápmelaèèaid eanariektega¾aldaga, vaikko á¹¹i leage merkejuvvon ráððehusprográmmii. Dutkamu¹at leat dahkkojuvvon, èielggadeamit èohkkejuvvon ja ávvusártnit dollojuvvon.

Ammal dál livèèii juo áigi doaibmat?

Ráððehus èohkká vel jagi. Áigihan dasa lea ain. Váilu beare dáhttu ja roahkkatvuohta. Doaivvu miel dat vel gávdno.

Jos ja kun Jäämeren alueen merkitys huomattavasti kasvaa, on käytävä sinne entistä arvokkaampi.