Tutkija: Nato-apua harjoiteltava
Iltalehti
Pekka Tiinanen

Senior Research Fellow at the Institute Charly Salonius-Pasternak commented in Iltalehti on August 6th on his recent FIIA Comment which discussed Finland and Nato’s relationship. According to him, Finland has committed itself to defend Estonia, but has not practised it unlike Nato.
Tutkijan mukaan Suomessa vaietaan Nato-yhteistyöstä sisäpoliittisista syistä.
Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak muistuttaa, että Suomi on sitoutunut antamaan esimerkiksi Virolle sotilaallista apua.
Tutkijan mukaan Suomi uskottelee voivansa pysyä potentiaalisen Itämeren konfliktin ulkopuolella.
– Todellisuudessa jo EU:n Lissabonin sopimus velvoittaisi Suomea avustamaan esimerkiksi Viroa sotilaallisesti, jos maahan hyökättäisiin, tutkija kirjoittaa UPI:n julkaisussa.
– Me olemme sitoutuneet siihen, mutta emme ole harjoitelleet sitä. Toisin kuin Natossa, missä sitä on myös harjoiteltu, Salonius-Pasternak tarkentaa Iltalehdelle.
Hän haluaisikin kuulla puoluejohtajilta eduskuntavaalien alla, ovatko he valmiita viemään Suomen mukaan Naton puolustusharjoituksiin Itämeren alueella.
– Tästä pitäisi keskustella julkisesti. Onko Suomi puoluejohtajien mielestä vastuullinen tukemaan muita EU-jäsenmaita?
Ukrainan kriisin keskellä ei tunnu aivan mahdottomalta tilanne, jossa esimerkiksi Viron itäosissa syntyisi samantapaista ”separatistien” liikehdintää.
Apua Suomelle
Lissabonin sopimuksen velvoite toimii myös Suomen suuntaan. Jos Suomi joutuisi hyökkäyksen kohteeksi, muiden EU-maiden pitäisi tulla apuun. Mutta siihenkään ei ole valmistauduttu mitenkään.
– Yhtä hyvin Ranskalla tai Britannialla on vastuu auttaa meitä. Mutta ongelma on siinä, ettei ole mitään organisaatiota tai suunnitelmaa, jolla sitä apua annetaan tai vastaanotetaan.
Tutkijan mukaan Suomen onkin tulevaisuudessa osallistuttava harjoituksiin Nato-maiden kanssa. Ihan tumput suorassa Suomi ei ole asiassa ollut, sillä tutkija vihjaa puolueiden ja puolustusvoimien pitävän ”sisäpoliittisista syistä johtuvaa hiljaisuutta siitä, minkälaista yhteistyötä Suomi on viime vuosikymmenen aikana Naton kanssa tehnyt”.
Rahapula
Salonius-Pasternak vertaa Suomen puolustusta aitaan, joka lahoaa rahanpuutteen takia. Ja vielä suurempia rahoja tarvitaan tulevaisuudessa, kun Hornetit pitää korvata.
– Itämeren alueella kaikki muut maat ovat lisäämässä puolustusmenojaan.
Eniten rahaa armeijaansa satsaa Venäjä. Sen puolustusmenot olivat vuonna 2008 vain 30 miljardia euroa, mutta tänä vuonna jo 57 miljardia.
Vaikka osa rahoista ehkä häviääkin korruptioon, niin myös suorituskyky nousee kohisten.
Salonius-Pasternak ei suostu ottamaan kantaa Suomen Nato-jäsenyyteen, koska kysymys ei ole yksinkertainen. Uutta selvitystä Nato-jäsenyydestä hän kannattaa.
– Moni asia on muuttunut sitten viime selvityksen eikä sellaisen tekeminen mahdottomia maksa.
Samalla kannattaisi tehdä vielä erikseen selvitys puolustusyhteistyöstä laajemminkin.
– Eri selvitykset, eri kirjoittajia. Se tuo enemmän näkökulmia esille kuin vain parin virkamiehen kirjoittama selvitystyö.