Aamulehti, 5.5..2008
Tapani Vaahtoranta

Arktisen alueen luonnonvaroista ei syty sotaa, mutta niiden saaminen käyttöön murentaa ilmastotavoitteet, kirjoittaja ennustaa.

Maailman luonnonsäätiö WWF korostaa tuoreessa raportissaan, että
Grönlannin jäätiköt ja Pohjoisen jäämeren jääpeite sulavat otaksuttua
nopeammin.

Samalla kun lämpenemisen ympäristövaikutuksista kantaa huolta, on hyvä
nähdä, että sulaminen muuttaa koko arktisen alueen kansainvälistä
merkitystä.

Kun jää sulaa, merenpohjan luonnonvarojen hyödyntäminen tulee mahdolliseksi ja tähän asti jäässä olleet merireitit avautuvat.

Lämpeneminen tuo siis mukaan taloudellisia hyötyjä. Mutta muutoksella
on myös kääntöpuolensa. Ympäristöhuolen lisäksi synkimmissä arvioissa
on povattu, että arktisella alueella saattaa jopa syttyä sota
resursseista.

Ilmastonmuutoksen suurta vaikutusta arktiseen alueeseen voi verrata
Berliinin muurin kaatumiseen. Kun Neuvostoliitto hävisi kylmän sodan,
tapahtui geopoliittinen siirtymä itään.

Moskovan etupiiri vetäytyi Euroopasta jättäen jälkeensä tyhjän tilan.
Sen jälkeen Euroopan unioni ja Nato ovat laajentumisillaan täyttäneet
tätä tilaa. Taustalla on vaikuttanut poliittinen motiivi, halu
laajentaa länttä ja liittyä länteen. Tämän geopoliittisen siirtymän
lopputulos on hyvä. Demokratian vyöhyke laajeni itään, ja Eurooppa
yhdistyi.

Arktisella alueella ilmaston lämpeneminen on käynnistänyt
“geotaloudellisen” siirtymän pohjoiseen. Kun jää ilmastonmuutoksen
seurauksena vetäytyy pohjoiseen, taloudellinen toimeliaisuus täyttää
syntynyttä uutta tilaa.

Rantavaltiot – Kanada, Yhdysvallat, Tanska (Grönlanti), Norja ja Venäjä
– kilpailevat nyt siitä, minkä osan kukin saa merenpohjassa olevista
luonnonvaroista. Samalla Kanada ja Venäjä yrittävät pitää hallinnassaan
rannikkojensa edustalle avautuvia merireittejä, joilla voi
tulevaisuudessa olla iso taloudellinen merkitys.

Laajamittainen kalastuskin tullee ennen pitkää arktisella alueella
mahdolliseksi. Taloudellisen motiivin vauhdittama kehitys muuttaa
syvällisesti arktista aluetta. Syrjäisestä, lähinnä biologeja
kiinnostavasta alueesta on tulossa globaalin huomion kohde. Kaikki
näyttävät haluavan hyötyä lämpenemisen luomista taloudellisista
mahdollisuuksista.

Vähemmälle on toistaiseksi jäänyt se, millaisia seurauksia tällä
geotaloudellisella siirtymällä pohjoiseen tulee olemaan. On jo
ilmeistä, että valtiot vastaavat uusiin taloudellisiin mahdollisuuksiin
pikemminkin kilpailulla kuin yhteistyöllä.

Kukin rantavaltio pyrkii saamaan haltuunsa mahdollisimman suuren osan
alueen luonnonvaroista ja varjelee samalla tarkoin omaa
itsemääräämisoikeuttaan sulavilla vesillä.

Nämä reaktiot ovat saaneet pessimistit pelkäämään, että kehitys
riistäytyy jopa aseelliseksi yhteenotoksi. Tällainen lopputulos on
kuitenkin epätodennäköinen neljästäkin syystä.

Ensinnäkin ilmastonmuutoksen mahdollisesti aiheuttamat konfliktit
liittyvät niukkuuteen. Ilmastonmuutoksen tiedetään vähentävän joillakin
alueilla makean veden määrää ja maatalouden tuottavuutta.

Jos puute juomavedestä ja ruuasta lisääntyy maissa, joissa on
väkivaltaisten konfliktien riskejä ja joiden hallinnot ovat
epädemokraattisia ja heikkoja, sopeutuminen ilmastonmuutoksen
seurauksiin on vaikeaa.

Tuloksena voi olla muuttoliikkeitä ja valtionsisäisiä konflikteja.
Mutta olosuhteet arktisella alueella ovat toiset. Siellä kyse on
luonnonvarojen runsaudesta, kun jään sulaminen tekee öljyn ja kaasun
hyödyntämisen mahdolliseksi. Ja rantavaltiot ovat vakaita, mikä tekee
sisällissodista epätodennäköisiä. Jos ilmastosotia tulevaisuudessa
syttyy, niin käy pikemminkin Afrikassa kuin Pohjoisella jäämerellä.

Toiseksi perinteinen resurssisota, jolla valtio asein yrittää vallata
luonnonvaran itselleen, on hyvin harvinainen. Tuorein esimerkki on
Saddam Husseinin hyökkäys Kuwaitiin vuonna 1990, ja sekin päättyi
epäonnistumiseen.

Tietyn luonnonvaran, kuten vaikkapa timantin, paikallinen runsaus voi
johtaa sotimiseen, mutta tällaisetkin konfliktit tapahtuvat heikoissa
valtioissa, joilla on huono hallinto. Kolmas syy aseellisen konfliktin
epätodennäköisyyteen pohjoisessa on, että YK:n merioikeussopimus
tarjoaa jo pelisäännöt siitä, miten merenpohjassa olevat luonnonvarat
jaetaan rantavaltioiden kesken.

Myös Yhdysvallat ratifioinee pian sopimuksen, jotta amerikkalaisetkin
saavat oikeuden esittää oman aluevaatimuksensa YK:lle. Arktinen alue ei
siis ole missään villin anarkian tilassa. Ja neljänneksi on hyvä
muistaa, että neljä rantavaltiota kuuluu samaan puolustusliittoon eli
Natoon.

Vaikka Islanti ja Britannia aikoinaan kahinoivatkin turskasotansa, on
hyvin vaikea kuvitella kilpailun arktisen alueen resursseista johtavan
nyt aseelliseen konfliktiin Nato-maiden välillä. Jäljelle jää
konfliktin mahdollisuus Venäjän ja jonkun Nato-maan välillä. Venäjästä
onkin tullut hankalampi kumppani, kun se on kehittynyt
epädemokraattiseen suuntaan ja kun sen ulkopolitiikasta on tullut
entistä ärhentelevämpää.

Venäjä on kuitenkin heikko Natoon verrattuna, eikä öljyn ja kaasun
viennistä riippuvaisen Venäjän etujen mukaista ole sotia niitä vastaan,
jotka sen energiaa ostavat.

Luonnonvarakilpailun aiheuttamaa sotaa todennäköisempi vaara on se,
miten ilmastonmuutos ja sen mahdollistama taloudellisen toimeliaisuuden
lisääntyminen vaikuttavat arktisen alueen ympäristöön. Tämän uhkan
vertauskuva on jääkarhu, jolla saattaa olla edessä sukupuutto jään
sulamisen takia.

Aihetta huoleen antaa juuri se tapa, jolla valtiot ovat reagoimassa
ilmastonmuutoksen aiheuttaman jään sulamisen luomiin uusiin
mahdollisuuksiin. Fossiilisten polttoaineiden käyttö on suurin
ilmastonmuutoksen syy. Käynnissä olevissa neuvotteluissa pyritään
sopimaan, että maailman kasvihuonekaasupäästöjä vähennetään puolella
vuoteen 2050 mennessä. Samaan aikaan energian kulutus ja päästöt yhä
kasvavat, ja lämpenemisen rajoittaminen kahteen asteeseen näyttää yhä
epärealistisemmalta tavoitteelta. Nyt arktisella alueella käynnissä
olevassa kilpailussa on kyse siitä, että halutaan ottaa käyttöön yhä
enemmän öljyä ja kaasua.

Nykyteknologialla se tarkoittaa myös enemmän päästöjä, lisää
lämpenemistä ja entistä suurempaa rasitetta arktisen alueen
ympäristölle. Arktisella alueella käynnissä olevassa kilpailussa on
kyse siitä, että halutaan ottaa käyttöön yhä enemmän öljyä ja kaasua.
Samalla päästöt lisääntyvät.