Venäjän suuruus on sen ulkopolitiikan kulmakivi, ja sitä perustellaan maan historiallisella asemalla.
Suomessa on puhjennut vilkas keskustelu siitä, saako Venäjää olla
pitämättä taloudellisena suurvaltana. Mitkä siis ovat suurvalloille
asetetut kriteerit, ja kuka ne määrittelee?
Kansainvälisen oikeuden lähtökohtana on suvereenien valtioiden
yhdenvertaisuus. Sellaiset toimijat, jotka täyttävät valtion keskeiset
kriteerit, hyväksytään kansainvälisen yhteisön yhdenvertaisiksi
jäseniksi kokoon tai väkilukuun katsomatta.
Yhdenvertaisuuteen kuuluu tiettyjä oikeuksia ja velvollisuuksia. Yhtä
hyvin suurilla kuin pienilläkin valtioilla on oikeus solmia
kansainvälisiä sopimuksia, perustaa järjestöjä ja tunnustaa uusia
valtioita. Niillä on kokoon katsomatta yhtä lailla velvollisuus
kunnioittaa toisten valtioiden alueellista koskemattomuutta.
Myös kansainvälisissä järjestöissä valtioilla on tyypillisesti
tasavertainen asema. Joissakin talousjärjestöissä jäsenvaltioiden valta
perustuu kuitenkin niiden maksuosuuteen.
Valtioiden luokittelu suuriin ja pieniin perustuu pikemminkin
poliittiseen käytäntöön kuin oikeuskäytäntöön. Se, minkä ominaisuuden
perusteella luokittelu on tehty, on riippunut kulloinkin vallitsevasta
maailmankuvasta.
1800-luvulla suurvaltastatuksen ratkaisivat geopoliittiset tekijät,
kuten pinta-ala, maantieteellinen sijainti ja luonnonvarat. Viime
vuosisadalla suurvaltojen tilalle tuli kaksi supervaltaa. Supervaltojen
asema perustui puhtaasti sotilaallisiin resursseihin ja erityisesti
yhdenvertaisiin ydinpelotteisiin, jotka nostivat Yhdysvallat ja
Neuvostoliiton muiden yläpuolelle.
Nykyinen globaali valtajärjestelmä on entistä monimuotoisempi.
Valtioiden valta vaihtelee kansainvälisen politiikan eri alueilla, ja
rinnalle on noussut uusia toimijoita.
Valtiot ovat myös vahvasti riippuvaisia toisistaan. Valtioiden
suuruudesta tai pienuudesta onkin tullut aiempaa suhteellisempi käsite.
Toisaalta koolla on yhä merkitystä osana poliittista identiteettiä, ja
siksi sillä on yhä keskeinen sija monien maiden ulkopolitiikassa.
Venäjän suuruus on sen ulkopolitiikan kulmakivi. Venäjällä suuruutta ei
juuri perustella taloudellisilla tai poliittisilla tekijöillä vaan maan
historiallisella asemalla. Historiallisen aseman katsotaan antavan
Venäjälle oikeuden lisätä valtaansa kansainvälisissä instituutioissa ja
ohjailla politiikkaa naapurustossaan.
Kansainvälisen yhteisön ja kansainvälisen oikeuden näkökulmasta minkä
tahansa valtion yksinomaan kokoon perustuvat vaateet vallasta ovat
ongelmallisia. Niiden hiljainen hyväksyminen johtaa kansainvälisen
oikeuden perusperiaatteiden vähittäiseen heikkenemiseen.
Koko on ollut keskeinen identiteettitekijä myös Suomen ulkopolitiikassa.
Suomen pikkuvaltioidentiteetti on perustunut ennen muuta
maantieteelliseen asemaan ja historiallisiin kokemuksiin
uhanalaisuudesta.
Suomen pinta-ala ja taloudellinen potentiaali nostavat sen vähintään
eurooppalaiseen keskisarjaan. Näkemyksellä maan pienuudesta on
perusteltu niin hyvien naapurisuhteiden kuin ulkopoliittisen
konsensuksenkin tarvetta.
Valtioiden koko on entistä enemmän katsojan silmissä. Se on kuitenkin
myös politiikanteon väline, sillä perinteistä suurvalta-asemaa
haikailevat maat katsovat kansainvälisen järjestyksen kehittyvän
sellaiseen suuntaan, jossa valtioiden koko on keskeinen valtapoliittinen
tekijä.
Olisi suotavaa, että valtioiden suuruuden tuntemuksiin sisältyisi
vahvemmin myös vastuullisuus kansainvälisen oikeusjärjestelmän
olemassaolosta ja legitimiteetistä.