Sudanin kriisi voi säteillä ympäristöönsä
Karjalainen

Etelä-Sudanissa lasketaan parhaillaan tuloksia viime viikolla
järjestetystä kansanäänestyksestä, jossa päätetään Etelä-Sudanin
irtaantumisesta pohjoisesta. Vaalien järjestämisestä sovittiin jo vuoden
2005 rauhansopimuksessa pohjoisen ja etelän välillä.

Vaikka
kansanäänestys on yksi merkittävä askel Sudanin rauhanrakennuksessa, se
ei merkitse lopullista päätepistettä yli 20 vuotta kestäneelle
väkivallan kierteelle. Konfliktin uudelleensyttymisen mahdollisuus
säilyy paikallisella, kansallisella ja alueellisella tasolla.

Pohjoisen
on arvioitu hidastavan, joskaan ei vastustavan, etelän tunnustamista
osana neuvottelutaktiikkaa, kun etelä ja pohjoinen alkavat neuvotella
öljytulojen jakamisesta.

Koko Etelä-Sudanin olemassaoloon ja sen
turvallisuustilanteeseen kohdistuu sisäisiä ja ulkoisia uhkia.
Haastavimpiin ongelmiin kuuluu äärimmäinen köyhyys, lukutaidottomuus,
valtiovelka ja korruptio.

Yhtäältä kiistat öljytulojen jaosta
saattavat lisätä konfliktiherkkyyttä. Toisaalta öljytulojen odotetaan
myös vahvistavan keskinäisriippuvuutta ja yhteistyötä, kun puolet
pohjoisen tuloista saadaan eteläisiltä öljykentiltä. Etelän öljy
jalostetaan ja kuljetetaan vientiin pohjoisen kautta.

Äänestysprosessin
ja Sudanin kahtiajakautumisen on ennustettu myös jossain määrin
vahvistavan keskushallintoa vastustavien ryhmittymien asemaa sekä
pohjoisessa että etelässä.

Poliittisen opposition vahvistuminen
on Sudanin demokratisoitumisprosessille myönteinen kehityskulku.
Samalla keskushallintoa vastaan taistelevien aseellisten ryhmien
aktivoituminen saattaa polarisoida poliittista kenttää ja aiheuttaa
väkivaltaisuuksia.

Liian nopea demokratisaatio hauraissa
valtioissa johtaa usein konfliktien uudelleenpuhkeamiseen, jos
valtiorakenteita ei samalla onnistuta vahvistamaan.

Valtion- ja rauhanrakennus sekä siviilikriisinhallinta ovatkin keskeisimpiä tehtäviä YK:n UNMIS-missiolle.

UNMIS
tarvitsee myös Afrikan unionin ja Euroopan yhteiseen turvallisuus- ja
puolustuspolitiikkaan osallistuvien maiden siviilikriisinhallinnan
panosta uuden valtion rakentamisessa.

Etelä-Sudan on jo
kehittänyt joitakin valtiosuvereniteetin tunnuspiirteitä, mukaan lukien
omat turvallisuusjoukot, oikeusjärjestys ja lähes parikymmentä
edustustoa ulkomailla. Kuitenkin sen tosiasiallinen kyky suorittaa
itsenäiselle valtiolle kuuluvia tehtäviä on rajoittunut senkin jälkeen,
kun valtio on saavuttanut muodollisen itsenäisyyden ja muu
kansainvälinen yhteisö on tunnustanut sen.

Sudanin
kriisinhallinnan erityishaasteena pitkällä tähtäimellä on myös
siviilien suojelu. Vaikka UNMIS-operaation mandaatti jo nykyisellään
sisältää poikkeuksellisen vahvan suojeluvastuulausekkeen, on
kyseenalaista, pystyykö YK suoriutumaan kaikista
suojeluvastuutehtävistä yksin. Etniset ja muut vähemmistöt saattavat
muuttuneessa tilanteessa kohdata laajamittaista väkivaltaa.

Sudanin kansanäänestyksellä odotetaan olevan vaikutuksia myös alueelliseen turvallisuustilanteeseen ja kriisinhallintaan.

Etelä-Sudanin
eroaminen pohjoisesta tuskin johtaa Afrikan balkanisaatioon, mutta se
antaa pontta Darfurin, Nigerian ja Kongon alueilla taistelevien ryhmien
separatistisille pyrkimyksille.