Raimo Väyrynen sanoo Vietnamin sodan ja Tshekkoslovakian miehityksen
olleen tapahtumia, jotka 1960-luvun lopulla avasivat hänen silmänsä
suurvaltapolitiikan raadollisuudelle.
Talouspoliittisessa
keskustelussa on avautunut uusi jakolinja elvyttäjien ja säästäjien
välillä. Lyhyellä aikavälillä useimmat ovat valmiita hyväksymään suuret
julkiset elvytyspaketit, jotta vältettäisiin työttömyyden räjähtäminen
käsiin. Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) arvion mukaan maailmassa
on tähän mennessä käytetty talouden elvyttämiseen kaikkiaan 4 000
miljardia dollaria, jonka osuus eri maiden bruttokansantuotteesta
vaihtelee 2-5 prosentin välillä.
Toisaalta on alkanut kuulua yhä
huolestuneempia äänenpainoja siitä, että elvytys on johtamassa pitemmän
päälle yhdessä väestön ikääntymisen aiheuttamien kustannusten kanssa
kohtuuttomaan velkataakkaan. Ikääntymisen kustannusten arvioidaan
olevan jopa kymmenkertaiset finanssikriisin kuluihin verrattuna. Joka
tapauksessa on selvää, että varsinkin alijäämämaiden hallitukset ovat
lainaamassa markkinoilta rahaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin
rauhanaikana.
IMF:n arvion mukaan kymmenen rikkaimman G20-maan
julkinen velka oli vuonna 2007 keskimäärin 78 prosenttia
bruttokansantuotteesta (bkt). Nykymenolla se nousee 114 prosenttiin
vuonna 2014 ja pahimmassa tapauksessa 150 prosenttiin.
Luvut
ovat hälyttäviä, joskin on syytä muistaa, että Italiassa tämä suhde on
jo nyt 113 ja Japanissa peräti 170 prosenttia, mikä on kaikin puolin
epätoivottava tilanne. Tällä hetkellä Yhdysvaltojen, Saksan ja Ranskan
velkasuhde vaihtelee 60-70 prosentin välillä, kun taas Saksassa se on
47 prosenttia.
Yllä olevat luvut viittaavat bruttovelkaan, minkä
muutos onkin hyvä mitta arvioitaessa julkisen sektorin
velanottotarvetta finanssimarkkinoilta. Toisaalta luottokelpoisuutta
mittaa paremmin nettovelka, jossa bruttovelasta on vähennetty valtion
valvonnassa olevat varat kuten valuuttavaranto ja valtiolliset
sijoitusrahastot (sovereign wealth funds).
Kiinan vahva
ylijäämätalous on osaltaan vaikuttamassa siihen, että nouseville
talousmahdeille ulkomainen velka ei ole varsinainen ongelma. Niiden
keskimääräinen bruttovelkakin on vain 35 prosenttia bkt:sta, eikä tämän
osuuden uskota lisääntyvän merkittävästi.
Käsillä oleva nousu ehkä vain väliaikaista
Elvytyksen
ja velkaantumisen välisen suhteen pohtimiseen vaikuttaa
aikaperspektiivien erilaisuus. Aikaisempien talouskriisien opetus on
se, että niiden onnistunut pysäyttäminen edellyttää nopeita ja
voimakkaita toimia, jotka syövät paljon rahaa tässä ja nyt.
Taloudellisen laskun pysähtyminen ja jopa elpyminen eräissä maissa
viittaa siihen, että kansallinen politiikka ja kansainvälinen yhteistyö
ovat onnistuneet sangen hyvin torjumaan kriisin syvenemistä.
Ratkaisevaa
on se, onko viime kuukausina havaittava toipuminen pysyvämpää
luonteeltaan eli pitääkö niin sanottu V-teoria paikkansa. Jos näin on,
niin lyhyen aikavälin elvytys on toiminut, kasvu on lähtenyt liikkeelle
ja pitkän aikavälin velkaantuminen saadaan pysymään kohtuuden rajoissa.
Itse
pelkään, että W-teoria on lähempänä oikeaa; toisin sanoen käsillä oleva
nousu on väliaikainen ja edessä on vielä uusi pudotus, kun
reaalitalouden ongelmat eivät ota hävitäkseen. Viennin merkittävää
elpymistä ei ole näköpiirissä ja työttömyys tulee väistämättä kasvamaan
ensi syksynä ja talvena.
Julkinen velkaantuminen tulee siis
jatkumaan ja velanhoitokustannukset kasvamaan. Nämä kustannukset
tulevat jakautumaan aikaisempaa epätasaisemmin. Varsinaisten
kriisimaiden – kuten Espanja, Italia ja Kreikka – luottokelpoisuus
heikkenee ja velkaraha tulee niille kalliimmaksi. Toisaalta
lähtökohdiltaan vahvemmissa talouksissa – niiden joukossa Saksa ja
Suomi – velkaantumisen kustannukset eivät suhteellisesti ole yhtä
suuria.
Julkisen talouden kasvuvara tulee joka tapauksessa
supistumaan vuoteen 2015 ulottuvana kautena. Perinteisiin keinoihin
velan hallitsemiseksi kuuluvat inflaatio, veronkorotukset ja julkisten
menojen leikkaukset joko kaikki yhdessä tai erikseen. Nyt deflaation
riski näyttää maailmalla vältetyn, mutta inflaation kiihtyminen on
mahdollista useiden maiden turvauduttua vajeidensa setelirahoitukseen.
Inflaation vastustaminen on kuitenkin juurtunut niin syvälle
markkinatalouksien talouspolitiikkaan, että on vaikea kuvitella sen
karkaavan päättäjien käsistä.
Lähivuosina julkisia menoja joudutaan leikkaamaan
Veronkorotukset
ovat budjettivajeen hallitsemiseksi lähivuosina luultavasti
välttämättömiä, mutta vasemmiston heikkous syö niiden ensisijaisten
kannattajien poliittista voimaa. Kyse onkin enemmän siitä, kuinka
veronkorotukset kohdistetaan verotyypeittäin ja yhteiskuntaryhmittäin.
Lopputulos voi tuskin olla muu kuin, että julkisia menoja joudutaan
tulevaisuudessa leikkaamaan ja tässäkin olennainen kysymys on
leikkausten kohdistaminen.
Nämä yleiset pulmat ovat heijastuneet
myös suomalaiseen talous- ja yleispoliittiseen keskusteluun.
Vasemmisto-oppositio on koko kriisin ajan vaatinut hallitukselta
vahvempaa, ja samalla kalliimpaa, elvytyspolitiikkaa varsinkin
työttömyyden kasvun pysäyttämiseksi. Opposition mukaan tässä
hätätilanteessa on uskallettava myös velkaantua.
Hallituksessa
varsinkin valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) on korostanut
velkaantumisen olevan nytkin huimaa: tänä vuonna valtion menojen
kattamiseksi tarvitaan velkarahaa 10 miljardia ja ensi vuonna 13. Kun
tällä hetkellä valtiolla on velkaa 57 miljardia ja kunnilla suunnilleen
10 miljardia euroa, niin julkisen velan kasvuvauhti onkin nopeaa.
Lisäksi velkaantuminen tulee jatkumaan myös vuoden 2011 jälkeen. Tätä
taustaa vasten Katainen on ilmoittanut hallituksen elvytyspolitiikan
päättyneen; nyt odotetaan tuloksia.
Tähän saakka Suomen
valtionvelka oli korkeimmillaan vuonna 1998, 70 miljardia euroa, mutta
sen suhde alhaisempaan bruttokansantuotteeseen oli tuolloin paljon
nykyistä korkeampi, lähes 70 prosenttia. Viime vuonna velkasuhde oli
laskenut 30 prosenttiin seurauksena hyvästä talouskasvusta ja eri
hallitusten toimista lyhentää velkaa valtionbudjetin ylijäämästä. Tuon
myös Emu-kriteereihin kuuluvan 60 prosentin velkarajan saavuttaminen
kestää nykyisellä velkaantumisvauhdilla 4-5 vuotta.
Suomella tavallista enemmän elvytysvaraa
Kun
euroalueen velkaantumisen keskiarvo nousee ensi vuonna päälle 80
prosentin, niin Suomella on tavallista enemmän elvytysvaraa.
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk) onkin useaan otteeseen
vaatinut rohkeaa, ehkä kymmenien miljardien eurojen lisäelvytystä,
mikäli talous ja työllisyys eivät ala siirtyä kestävälle kasvu-uralle.
Tämä vaatimus on selvästi lähempänä opposition kuin hallituskumppani
kokoomuksen näkemyksiä. Toisaalta on arveltu Pekkarisen halunneen viedä
oppositiolta yhden sen keskeisen perusteen arvostella hallitusta.
Viennistä
riippuvana taloutena Suomen kannalta olennaista on maailmantalouden
kehitys. Aasian nousevat taloudet näyttävät selviävän kriisistä
suhteellisen hyvin ja Yhdysvaltojen taloudessa on “kevätversojen”
merkkejä. Sen sijaan EU-maat ja Venäjä näyttävät olevan edelleen
syvällä taantuman suossa, mikä on huono uutinen myös Suomelle. Tästä
syystä elvytyspolitiikkaa jouduttaneen velkariskistä huolimatta
jatkamaan.
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) on antanut
ymmärtää julkisen talouden tasapainottamisen kuuluvan seuraavalle,
todennäköisesti keväällä 2011 valittavalle eduskunnalle ja
nimitettävälle hallitukselle. Nähtäväksi jää, hoidetaanko tätä
siivousoperaatiota, mukaan lukien julkisten menojen leikkaukset,
nykyisellä hallituspohjalla vaiko jonkin uuden koalition voimin, johon
joka tapauksessa kuulunee toinen nykyistä johtavista hallituspuolueista.