Poliittisten vankien vapauttamisesta on tehtävä ehto kaikille jatkokeskusteluille Valko-Venäjän kanssa.
Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukašenka kiihdyttää
sortotoimia maansa opposition nitistämiseksi. Euroopan unioni
puolestaan yrittää epätoivoisesti löytää sopivinta tapaa reagoida
Lukašenkan toimiin.
EU:n odotetaan tekevän päätöksensä tammikuun lopussa. Osa päätöksen
sisällöstä on jo selvillä, ja siitä vallitsee yhteisymmärrys.
On hyvä, että monet unionin jäsenmaat tekevät eron Valko-Venäjän
hallinnon ja tavallisen kansan välillä. Samalla kun EU karsii yhteyksiä
maan hallintoon, sen pitäisi helpottaa valkovenäläisten matkustamista,
hakeutumista koulutukseen ja muuttamista EU:n alueelle.
Ongelmana on, että EU:lta
puuttuu keino, jolla Valko-Venäjän hallintoon voitaisiin vaikuttaa
heti. Unionin harkintavaltaan kuuluvat talouspakotteet eivät tuota
tulosta lyhyessä ajassa. Syitä on useita.
EU:n antama talousapu Valko-Venäjälle on hyvin pientä. On hankala ottaa pois porkkanaa, jota ei ole koskaan annettu.
Valko-Venäjä vie unioniin hyvin vähän teollisuustuotteita.
Öljyjalosteet ovat poikkeus, mutta niidenkin vienti voidaan järjestää
helposti uudelleen muiden valtioiden kautta.
Lisäksi Valko-Venäjä saa suuren osan tuloistaan öljyn ja kaasun
kauttakuljetuksista, joita EU ei voi rajoittaa aiheuttamatta haittaa
useiden jäsenmaidensa ja Venäjän taloudelle.
Valko-Venäjän kiinnostavuus talouskumppanina on viime vuosina
lisääntynyt. Kansainvälisessä liike-elämässä se nähdään
mahdollisuuksien maana. Osa bisnesväestä havittelee suoraan
Valko-Venäjän markkinoille, kun taas osa haluaa lyödä rahoiksi viemällä
maahan öljyä Baltian ja Ukrainan satamien kautta. Kunnianhimoisimmat
odottavat, että Valko-Venäjällä alkaisi yksityistämisaalto. Bisnesväki
ei pitäisi pakotteista, ja osa heistä auttaisi maan hallintoa
kiertämään niitä.
Valko-Venäjä on merkittävässä asemassa myös ase- ja sotatekniikan
markkinoilla. Maailmassa on useita maita, jotka haluavat tehdä sen
kanssa talousyhteistyötä: esimerkiksi Kiina, Venezuela ja
luonnonvaroiltaan rikas Azerbaidžan. Niillä on myös mahdollisuus tukea
Valko-Venäjää taloudellisesti.
Voi olla, että hallinnon jäsenet palauttavat osan omista rahoistaan
maalle, jos yksityistäminen “ystävien hyväksi” alkaa toden teolla –
lojaalisuus hallinnolle palkitaan.
On totta, että Venäjän johto
on viime vuosina yrittänyt vähentää tukeaan Lukašenkalle.
Todennäköisesti Venäjä aikoo hyötyä EU:n ja Valko-Venäjän suhteiden
viilenemisestä.
Jos Valko-Venäjän taloustilanne toisaalta heikkenee dramaattisesti,
Venäjä saattaa jälleen kerran päättää suojella maan hallintoa
romahdukselta estääksen maan demokratisoitumisen ja päätymisen EU:n
tielle.
Tarkoittaako tämä sitä, että EU:n ainoaksi kortiksi jää omien
kasvojen pelastaminen? Toivottavasti ei. Unionin on kuitenkin
reagoitava tilanteeseen strategisesti ja johdonmukaisesti, ei
pelkästään tunteella.
EU:n olisi punnittava jokainen sana ja pidättäydyttävä tyhjistä
uhkauksista. Vuonna 2008 unioni kutsui Venäjän toimintaa Kaukasuksella
“mahdottomaksi hyväksyä”. Vain muutamaa viikkoa myöhemmin EU:n ja
Venäjän suhteet palasivat entiselleen, ikään kuin mitään ei olisi
tapahtunut. Valtiot, aivan kuten ihmiset, voivat olettaa tulevansa
vakavasti otetuiksi vain, jos ne seisovat sanojensa takana.
Kenenkään ei pidä kuvitella, että poliittisten vankien vapauttaminen
olisi neuvottelukysymys ja että vangeilla voitaisiin käydä kauppaa.
Vapauttamisesta on tehtävä ehto kaikille jatkokeskusteluille, ja tässä
EU:n pitää pysyä tiukkana.
Valko-Venäjän hallinnon pääsy kansainvälisten rahoituslaitosten
luottoihin on jäädytettävä. Maan kauppavaje vuodelta 2010 on arvioitu
4,5-5 miljardiksi euroksi, ja sen valuuttavarannot ovat tätä pienemmät.
Valko-Venäjä ei enää voi devalvoida valuuttaansa hermostuttamatta
kansalaisiaan. Siksi luottojen jäädyttäminen voi tuottaa tuloksia –
ennemmin tai myöhemmin.
EU:n on oltava
kärsivällinen. Perimmäiset syyt, jotka johtivat unionin ja
Valko-Venäjän välien parantumiseen maan presidentinvaalien alla, eivät
ole kadonneet. Uhmailustaan huolimatta Valko-Venäjän hallinto pelkää
jatkaa kanssakäymistä Venäjän kanssa kasvokkain. Lukašenka on kuin kuka
tahansa itsevaltias, joka ei halua kuulua minkään tahon yksinomaiseen
vaikutuspiiriin.
Jos EU haluaa osoittaa ulkopolitiikkansa perustuvan arvoihin, sen
pitää palata ajamaan demokratiaa koko itänaapurustoonsa, ei vain poimia
päältä mieleisiään ehdokkaita. Jos se ei ole tähän valmis, sitä
syytetään aiheellisesti kaksinaismoralismista.
EU:n on turha toivoa Valko-Venäjän vapautumista, jos se samaan
aikaan valitsee kumppaneikseen maita, joiden demokratia ei ole yhtään
kehittyneempi ja jotka itse asiassa pitävät Valko-Venäjän hallintoa
hengissä.
Sitäkin pohditaan, pitäisikö EU-maiden
jääkiekkojoukkueiden boikotoida vuoden 2014 MM-turnausta, jota
Valko-Venäjä isännöi. Olisi outoa, jos ne boikotoisivat turnausta mutta
osallistuisivat vain muutamaa kuukautta aiemmin talviolympialaisiin
Venäjän Sotšissa.