Institute researcher Hanna Ojanen comments on president-elect Sauli Niinistö’s role in EU affairs in an interview with Suomen Kuvalehti.
Sauli Niinistöllä on vähän valtaa mutta kovat odotukset täytettävänä.
Kaava on tuttu, vain esittäjät vaihtuvat.
Torstaina 1. maaliskuuta kymmentä vaille kaksitoista vanha ja uusi presidentti, Tarja Halonen ja Sauli Niinistö, saapuvat yhtä aikaa eduskuntaan. Halonen tarkastaa kunniakomppanian, täysistunnossa pidetään pakolliset puheet, ja Niinistö antaa presidentin juhlallisen vakuutuksen. Siinä hän lupaa ”vilpittömästi ja uskollisesti noudattaa tasavallan valtiosääntöä ja lakeja” ja ”kaikin voimin edistää Suomen kansan menestystä”.
Vajaan tunnin kuluttua on Niinistön vuoro tarkastaa kunniakomppania. Sitten Halonen hyvästelee Presidentinlinnassa ulkomaiden lähettiläät, Jyrki Kataisen (kok) hallituksen ja korkeimmat virkamiehet, ja Niinistö ottaa vastaan onnittelut samalta joukolta. Vähän kolmen jälkeen tilaisuus on ohi.
Päivän huipennus on Niinistön virkaanastujaispuhe. Niissä presidentit ovat perinteisesti nostaneet esiin itselleen tärkeitä asioita kuin vihjeeksi siitä, mihin kaikkeen he pyrkivät kaudellaan vaikuttamaan.
Martti Ahtisaarta huolestuttivat aikoinaan lama ja työttömyys, ja hän lupasi tehdä kaikkensa, ettei EU-jäsenyys jakaisi kansaa. Halonen puhui tuloeroista ja tasa-arvosta, hyvinvointiyhteiskunnasta ja työntekijöiden jaksamisesta, niin kuin niin monissa muissakin yhteyksissä.
Niinistön yksi mahdollinen teema, vaalikampanjan hengessä, voi esimerkiksi olla syrjäytyneiden nuorten asema.
Ulkopolitiikassa vastavalituilla presidenteillä on ollut tapana korostaa jatkuvuutta. Maailmalle on ollut tärkeää lähettää viesti, että Suomen linja ei muutu, vaikka henkilöt vaihtuvat.
Niinistön puheen tätä osaa odotetaan erityisen kiinnostuneina, sillä ulkopolitiikassa hänen painotuksensa ovat poikenneet aika tavalla Halosen lempiaiheista. Sitä paitsi ulkopolitiikka on yksi harvoista asioista, missä presidentillä on vielä todellista valtaa.
Niinistön myös arvellaan käyttävän valtaansa vähintään yhtä hanakasti kuin asemastaan tarkalla Halosella oli tapana.
Halosen arvostelijoita ei kiusannut koko kahdentoista vuoden aikana niinkään se mitä hän teki, vaan ennen kaikkea se mitä väistyvä presidentti jätti tekemättä.
Varsinkin kokoomuslaisia harmittaa, että Halosen aikana Suomen Nato-jäsenyyshanke pantiin ensin jäihin ja lopulta kuopattiin kokonaan.
Vielä kuusi vuotta sitten arveltiin, että Niinistön valinnan jälkeen olisi vain ajan kysymys, milloin Suomi arvioisi uudelleen suhteensa läntiseen sotilasliittoon. Niinistö ei itse suoraan esittänyt liittymistä, mutta jaksoi ihmetellä, miksi Suomen piti olla liittoutumaton.
Nyt presidentin vaihtumisen ei uskota muuttavan oleellisesti Suomen Nato-linjaa.
Niinistö varoi tällä kertaa sanomasta kampanjan aikana mitään sellaista, mikä olisi voitu tulkita kannanotoksi jäsenyyden puolesta, ja päinvastoin haukkui kilpailijansa, jotka olivat ”väkisin tunkemassa Natoa hänen kurkustaan alas”.
”Tiedossa ei ole mitään, mikä muuttaisi asetelmaa näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa”, Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti Pekka Visuri arvioi. ”Kaikki ehdokkaat tyytyivät vaalikeskusteluissa nykyiseen linjaan, eikä ulkoakaan tule painetta ottakaa tai jättäkää -valintoihin.”
Visuri muistuttaa Yhdysvaltojen ilmoittaneen julkisesti, että heidän ulkopolitiikkansa painopiste on jatkossa Tyynellämerellä, jonne siirretään lisää voimavaroja. Eurooppa jää vähemmälle huomiolle.
Ulkopoliittisen instituutin entinen johtaja Raimo Väyrynen arvelee, että tilanne voi silti elää täälläkin.
Hän pitää mahdollisena, että Nato luo lähivuosina kokonaan uuden kaikkialle maailmaan ulottuvan yhteistyösuhteiden verkoston. Siihen kelpuutetut maat eivät olisi samassa asemassa kuin jäsenet, mutta ne muodostaisivat selvästi valikoidumman ryhmän kuin Naton nykyiset rauhankumppanit.
Väyrynen arvelee, että järjestely sopisi Suomellekin.
”Jotkut varmaan suhtautuisivat siihenkin kielteisesti, mutta luultavasti sekä kansan enemmistö että useimmat keskeiset puolueet olisivat valmiit tarttumaan tällaiseen mahdollisuuteen.”
Todennäköisesti myöskään Niinistöllä ei olisi mitään uudentyyppistä Nato-yhteistyötä vastaan.
Ensimmäiset vallanvaihdon jälkeiset kuukaudet ovat tiiviin matkadiplomatian aikaa. Tapana on, että uusi presidentti tekee ensiksi virallisen vierailun Ruotsiin. Sen jälkeen ovat vuorossa Viro ja Venäjä.
Myös Valkoisesta talosta odotetaan Niinistölle virallista kutsua, jota Halonen toivoi turhaan monta vuotta.
Siihen menee kuitenkin vielä jonkin aikaa. Raimo Väyrynen ennakoi, että vierailu toteutuu vasta Yhdysvaltojen runsaan puolen vuoden päästä pidettävien presidentinvaalien jälkeen – ja riippumatta siitä, voittaako ne Barack Obama vai hänen vielä nimeämätön republikaaninen haastajansa.
”Niinistön poliittinen tausta auttaa häntä kutsun saamisessa, mutta muuten kysymys on aika tavanomaisesta yhteydenpidosta, jolla on lähinnä symbolista merkitystä.”
Venäjälläkin presidentti vaihtuu pian, sillä Dmitri Medvedev ei ole enää ehdokkaana 4. maaliskuuta järjestettävissä vaaleissa.
”On ihan selvää, että kun Vladimir Putin todennäköisesti valitaan, hänen ja Niinistön välille syntyy toimiva suhde”, Väyrynen uskoo. ”Vielä ei tietenkään voida sanoa, kuinka läheinen ja minkä tyylinen siitä tulee, mutta se tiedetään, että suhteet Venäjänkään johtajiin eivät ole viime kädessä yksittäisten henkilöiden varassa.”
Väyrynen ennustaa, että arktisten alueiden merkitys korostuu lähivuosina Suomen ja Venäjän suhteissa. Vaikka arktista politiikkaa hoidetaan käytännössä ulkoministeriöstä, sitä käsitellään presidenttienkin tapaamisissa – jos ei muuten niin siksi, että Putin on myös Venäjän maantieteellisen seuran puheenjohtaja, ja hän on pitänyt arktisia teemoja aktiivisesti esillä.
Väyrysen mukaan vaalitenttien perusteella ei vielä tiedetä kovin tarkkaan, miten presidentin vaihtuminen vaikuttaa Suomen Venäjä-politiikkaan. Niinistöä pidetään kuitenkin reaalipoliitikkona, jonka ratkaisuissa ei tunteilla ole juuri sijaa.
”Idänpolitiikassa realismi on meillä tarkoittanut, ettei Venäjän demokratian puutteisiin ja ihmisoikeuksien tilaan puututa kovin voimakkaasti. Nyt myös Kiinan kanssa on törmätty samaan moraalipulmaan, ja ehkä vielä isommassa mitassa.”
Väyrynen muistuttaa, että vaikka Kiinan valuuttavaranto ei enää paisu, sen talous kasvaa edelleen kahdeksan prosentin vuosivauhtia, ja kiinalaiset investoivat Eurooppaan koko ajan enemmän.
”On hyvin mahdollista, että nämä investoinnit lisääntyvät myös Suomessa. Sitä kautta tämä moraalidilemma tulee entistä konkreettisemmaksi, vaikka investoinnit sinänsä ovat tervetulleita.”
Urho Kekkosen ajoista lähtien presidentin tehtäviin on kuulunut suomalaisten yritysten vienninedistäminen. Niinistön odotetaan panostavan siihen vielä enemmän kuin edeltäjänsä. Viime vuonna Suomen vaihtotase painui alijäämäiseksi ensimmäistä kertaa sitten 1990-luvun laman, ja suunta pitäisi saada nopeasti kääntymään.
Mutta ei hinnalla millä hyvänsä.
”Maailmassa ollaan menossa sitä kohti, ettei bisnestä voi tehdä ottamatta huomioon, millaiset työolot eri maissa on”, STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää (sd) sanoo. ”Sen takia Suomenkin viennissä on hyvä olla mukana sosiaalinen ja ihmisten oikeuksiin liittyvä ulottuvuus.”
Mäenpää haluaisi myös tehdä suomalaisesta työelämämallista koulutusjärjestelmän tapaisen vientituotteen.
Niinistön on ensi töikseen alettava valmistautua siihen, että Suomesta tulee 2013 YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuva jäsen seuraavien kahden vuoden ajaksi. Kahdesta länsiryhmän maille kuuluvasta paikasta kilpailevat myös Australia ja Luxemburg. Päätös tehdään YK:n yleiskokouksessa ensi syksynä.
Pekka Visuri sanoo, että turvaneuvostopaikka korostaisi automaattisesti presidentin ulkopoliittista asemaa.
”Siellä liikutaan enimmäkseen sellaisilla ulkopolitiikan alueilla, jotka kuuluvat perustuslain mukaan presidentille. Toisaalta siellä pitää olla valmis tekemään päätöksiä hyvin nopeasti, joskus vain parin tunnin varoitusajalla.”
Väyrynen ottaa esimerkiksi Iranin ydinohjelmasta syntyneen kiistan, jossa lännen ja toisaalta Kiinan ja Venäjän näkemykset ovat menneet välillä pahasti ristiin.
”Turvaneuvosto lisäisi Suomen kansainvälistä näkyvyyttä ja vaikutusvaltaa, mutta se toisi myös ulkopolitiikan hoitamiseen lisää vaikeuskerrointa, sillä käsiteltäväksi ei yleensä tule ihan yksinkertaisia kysymyksiä.”
Turvallisuusneuvostoon ei Väyrysen mukaan voida mennä sillä asenteella, että kun tulee oikein hankala paikka, pidättäydytään äänestämästä. Kylmän sodan toimintatavat eivät päde enää YK:ssakaan.
Kampanjansa aikana ja jo ennen sitä Niinistö käytti useita puheenvuoroja, jotka käsittelivät kansainvälisen järjestelmän muutosta ja sen seurauksia. Väyrynen uskoo hänen pitävän samoja teemoja esillä myös presidenttinä.
Kiinan, Intian ja monien muiden nousevien maiden tiedetään vaativan lähivuosina vahvempaa asemaa kansainvälisissä järjestöissä. IMF:ssä kiinalaiset ovat tehneet jo selväksi, että jos he antavat sen kautta rahaa Euroopan velkakriisin hoitoon, heidän pitää saada vastineeksi lisää äänivaltaa.
”Niinistö voi varmaan käydä tällaisista asioista hyvinkin valistunutta vuoropuhelua muiden maiden johtajien kanssa”, Väyrynen arvelee. ”Mutta se ei silti muuta sitä, että valuuttarahaston kaltaisten järjestöjen johtopaikkoja ei jaeta jatkossakaan Helsingissä.”
Halosella on presidenttikautensa aikana ollut paljon kysyntää erilaisiin kansainvälisiin tehtäviin. Niinistölle niiden saaminen ei todennäköisesti ole yhtä helppoa.
”Halosen profiili on painottunut sosiaalikysymyksiin ja globalisaatioon, ja hän erottui presidenttinä osittain sukupuolensakin takia. Niinistö on selvemmin talousmies, joita on maailmassa aika paljon”, Väyrynen vertailee.
Eurooppa-politiikassa Niinistö ei pysty loistamaan samalla tavalla kuin Ahtisaari ja vielä Halonenkin pystyivät. Matti Vanhasen (kesk) pääministerikaudella presidentti siirrettiin lopullisesti sivuun EU-asioiden käsittelystä. Niinistön aikana Suomi ei pääse EU:ssa edes puheenjohtajaksi, sillä seuraava vuoro tulee vasta 2020.
Ulkopoliittisen instituutin tutkija Hanna Ojanen pitää kuitenkin selvänä, ettei Niinistö jää EU-asioissakaan sivustakatsojaksi.
”Ulkopoliittiset asiat kuuluvat edelleen presidentille, ja sitä kautta hänellä on sanansa sanottavana, kun puhutaan EU:n yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Vaikka hän ei osallistuisi huippukokouksiin, on kaikkien edun mukaista, että hänet pidetään kotimaassa ajan tasalla.”
Maailmalla Niinistö puhuu myös EU:n suulla, vaikka Suomessa ei niin ajateltaisi.
”Kun Suomen presidentti esiintyy vaikkapa YK:ssa, hän on samalla myös yhden EU-maan valtionpäämies. Kukaan ulkopuolinen ei siinä tilanteessa ajattele, sanooko presidentti jotain, mikä ei kuulu hänen toimivaltaansa”, Ojanen muistuttaa.
EU:ssa valmistellaan parhaillaan vuosien 2014–2020 rahoituskehystä, joka säätelee unionin menoja koko seuraavan seitsenvuotiskauden.
”Se ei sinänsä ole mikään maailmanluokan tapahtuma, koska summat ovat aika pieniä”, Ojanen myöntää. ”Mutta sillä, mihin EU käyttää varojaan on iso periaatteellinen merkitys.”
Jos EU:ssa talouskuri yhtään lipsuu, Niinistöllä voi olla suuria vaikeuksia pitää suunsa kiinni.
Kroatiasta tulee EU:n seuraava uusi jäsen heinäkuussa 2013, mutta muuten laajentumisessa on nyt hiljaisempi vaihe. Turkin mukaantulo näyttää yhä kaukaisemmalta, ja Serbiankin liittyminen on monen mutkan takana. Niinistöä tämä ei välttämättä haittaa, sillä hän sanoi jo 2005 Imagen haastattelussa suhtautuvansa Turkin jäsenyyteen ”aika skeptisesti”.
Kreikan tilanne ja euron kriisi ovat vieneet päättäjien ajan pari viimeistä vuotta niin tarkkaan, että EU:n ulkopolitiikan kehittäminen on jäänyt taka-alalle. Väyrynen arvelee kuitenkin, ettei tilanne ole pysyvä.
”Jos integraation logiikka etenee niin kuin tähän asti, yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan lisätään taas panoksia, kun eurokriisi saadaan jotenkin hallintaan. Meilläkin hallituksen pitää silloin huolehtia, että dialogi presidentin kanssa toimii.”
Väyrysen mukaan EU:ssa pitäisi ensimmäiseksi päästä siihen, että jäsenmaat ovat maailmanpolitiikan keskeisistä kiistoista edes likimain yhtä mieltä.
Yhteisen eurooppalaisen näkemyksen muodostaminen ei ole aina ollut helppoa.
”Esimerkiksi Palestiinan tunnustaminen jakaa mielipiteet, ja Libyassa EU muistutti varpusparvea.”
Puhemies Eero Heinäluoma (sd) toivoi äskettäin MTV3:n haastattelussa, että puolustusvoimien säästöjä koskevasta esityksestä olisi ehditty saada myös tulevan ylipäällikön mielipide. Katainen ei kuitenkaan lämmennyt ajatukselle. Hänen mielestään se olisi vain turhaan viivyttänyt ratkaisuja.
”Nyt tehtyjen päätösten kanssa on ilmeisesti tarkoitus elää ainakin seuraavat 5–6 vuotta”, Pekka Visuri ennustaa. ”En usko, että kukaan yksittäinen henkilö, edes presidentti, pystyy enää paljon vaikuttamaan linjauksiin, vaikka haluaisikin.”
Suunnitelmat menevät uusiksi vain, jos ympärillä tapahtuu jotain mullistavaa: Talous romahtaa niin, että pitää säästää vielä enemmän, tai tulee laaja kriisi, johon pitää nopeasti varustautua.
Afganistanin Nato-johtoinen kriisinhallintaoperaatio on loppumassa parin vuoden päästä. Se voi taas lisätä kiinnostusta perinteisiin YK:n rauhanturvatehtäviin.
Vaikka useimmat EU-maat ovat luopuneet yleisestä asevelvollisuudesta, Suomessa se säilyy jatkossakin puolustuksen perusratkaisuna. Sitä vastaan Niinistölläkään ei ole mitään.
Kampanjansa aikana hän korosti useaan otteeseen asevelvollisuusarmeijan merkitystä maanpuolustustahdon ylläpitäjänä.
Mutta Niinistö ei olisi Niinistö, ellei hänellä olisi raadollisempikin peruste.
Puolustusministeriön tekemän selvityksen mukaan mikään toinen järjestelmä ei ole yhtä kustannustehokas.