'Seuraavat eduskuntavaalit voivat olla Nato-vaalit'
Turun Sanomat
Linda Laine

Programme Director at the Institute Mika Aaltola commented on the Kultaranta talks in Turun Sanomat June 11th. According to him, when the Russian foreign minister Sergey Lavrov criticised the EU, he also criticised Finland, although Finns don’t want to see it that way.

Kultaranta-keskustelujen perusteella vaikuttaa siltä, että kansalta halutaan evätä mahdollisuus päättää Nato-jäsenyydestä. Näin sanoo Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kivinen.

– Osalla suomalaista eliittiä näyttää olevan pyrkimyksenä päättää Natoon liittymisestä eliitin kesken, Kivinen sanoo.

Hänen mukaansa tämä merkitsisi sitä, että seuraavat eduskuntavaalit ovat samalla myös Nato-vaalit.

– Äänestäjien on päätöstä tehdessään otettava huomioon ehdokkaan ja puolueen Nato-kanta, sillä mahdollisuutta Naton torppaamiseen kansanäänestyksessä ei välttämättä tule.

Hän muistuttaa, että Suomessa tulisi käydä keskustelua myös Venäjän ydinaseista, jos tilanne kärjistyy äärimmilleen.

– Suomen on mietittävä, miten sen on toimittava, jotta Venäjä ei eliminoi Suomea laajan yleiseurooppalaisen kriisin sattuessa, Kivinen sanoo.

Hänen mukaansa Venäjä käyttäisi todennäköisesti ydinaseita Suomea vastaan.

Aleksanteri-instituutin tutkijan Hanna Smithin mielestä Nato-kysymys jäi Kultaranta-keskusteluissa ilmaan ja vaatii lisää pohdintaa.

– Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin kommentit kuitenkin vahvistivat Venäjältä aiemmin tihkuneita lausuntoja, joiden mukaan Venäjä ei halua Suomen liittyvän Natoon, Smith sanoo.

”Lavrovin kritiikki EU:lleon kritiikkiä Suomelle”

Ulkopoliittisen instituutin globaalin turvallisuuden ohjelmajohtaja Mika Aaltola ei ole tyytyväinen Lavrovin kanssa käytyjen keskustelujen julkilausuttuun sisältöön.

– Likaiset asiat lakaistiin pois pöydältä, eikä Suomi esittänyt Venäjälle selkeää paheksuntaa Krimin miehittämisestä, Aaltola sanoo.

Hänen mukaansa on muodostunut jo perinteeksi, että Suomen ja Venäjän virallisissa tapaamisissa ei käsitellä hankalia asioita.

– Meno on sama kuin 2000-luvun poutasäällä, Aaltola sanoo.

Hän ei usko Suomen ja Venäjän välien paranevan, jos Venäjä jatkaa viime kuukausina harjoittamaansa politiikkaa.

– Nyt ei ole käynnissä Suomen ja Venäjän suhteiden kukoistuskausi, vaikka julkisesti niin annetaan ymmärtää, Aaltola sanoo viitaten poliitikkojen vakuutteluihin maidemme hyvistä väleistä.

Hänen mukaansa Lavrovin esittämä kritiikki EU:ta kohtaan on samalla kritiikkiä Suomea kohtaan, mutta jostain syystä asiaa ei Suomessa haluta niin tulkita.

Venäjä keskittyykahdenvälisiin suhteisiin

Venäjältä juuri ennen Lavrovin ja suomalaispoliitikkojen tapaamisia tulleita kohulausuntoja voi Aaltolan mukaan pitää välillisinä piiloviesteinä, joita Venäjä kohdistaa Suomelle. Osittain samoilla linjoilla on myös Aleksanteri-instituutin johtaja Kivinen.

– Propagandakamppailu on todellista, mutta kahjoja löytyy joka lähtöön, Kivinen sanoo.

Kivinen, Smith ja Aaltola toteavat, että Venäjä keskittyy korostamaan hyviä kahdenvälisiä suhteitaan eri maiden kanssa.

– Suomen ja Venäjän välisissä keskusteluissa korostettiin kauppaa ja vientiä. Kansainvälisessä politiikassa on kuitenkin puhuttava myös ikävistä aiheista, Aaltola sanoo.

Hänen mielestään Lavrovin Suomen-vierailu silti osoitti, että Suomi pystyy tapaamaan Venäjän edustajia hyvässä hengessä EU-pakotteista huolimatta. Samalla Venäjä näytti, että sillä on ystäviä lännessä.

Smithin mukaan puolestaan Venäjän ja EU:n välit tulevat olemaan viileät vielä pitkään. Kivinen puolestaan on toiveikas.

– Tilanne ei voi kärjistyä loputtomiin. Paljon riippuu siitä, miten Ukrainan suhteen toimitaan.