Europarlamentin valta ei kansaa kiihota
Helsingin Sanomat
Petteri Tuohinen

Director of the Institute Teija Tiilikainen commented on the position of the European parliament and the European elections in Helsingin Sanomat on May 11th.
Äänestysinto eurovaaleissa on lopahtanut vaali vaalilta vuodesta 1979 lähtien, vaikka samalla edustajien valta on kasvanut. Suomessa EEC:tä pidettiin aikoinaan “riistovaltiona”. Britit ovat epäilleet järjestelmää aina.
Kun Euroopan talousyhteisö EEC valmistautui maailman ensimmäisiin kansainvälisiin parlamenttivaaleihin vuonna 1979, Britannian entinen pääministeriEdward Heath kuuli korvissaan historian sivujen kahisevan.
Hän kuvasi vaalien olevan “yhden sukupolven suurin askel”. Brittilehdistö suhtautui tilanteeseen maltillisemmin. Maan uutistoimisto kiteytti äänestäjien tunnot kysymykseen: “Mitkä vaalit?”
Euroopan unionia edeltäneen talousyhteisön ensimmäisissä kansanvaaleissa äänestysaktiivisuuden odotettiin jäävän melko vaatimattomaksi.
Muun muassa parlamenttia pidettiin lähinnä keskustelukerhona ilman uskottavia valtaoikeuksia.
Äänestysaktiivisuus yhdeksän maan vaalissa oli kuitenkin yli 60 prosenttia, eikä ennätystä ole sittemmin rikottu. Viime kerralla vuonna 2009 europarlamenttivaaleissa äänestysaktiivisuus jäi runsaaseen 40 prosenttiin.
Äänestysaktiivisuuden väheneminen on sikäli nurinkurista, että vuosien ja vuosikymmenten varrella europarlamentin valta on kasvanut merkittävästi. Nykyisin europarlamentilla on paljon valtaa unionissa tehtäviin päätöksiin ja säädöksiin.
“Uuden parlamentin arvovallallaan hankkima valta on vielä äänestäjille ja tuleville eurokansanedustajille arvoitus”, kirjoitti Helsingin Sanomat ensimmäisistä eurovaaleista vuonna 1979.
“Uusi parlamentti ei pysty näillä näkymin päättämään Euroopan kohtalonkysymyksistä, Euroopan Yhdysvaltojen tai sosialistisen EEC:n muodostamisesta, vaikka molemmilla vaaleilla on peloteltu ja innostettu äänestäjiä”, lehdessä arvioitiin.
Euroopan yhdentymiselle löytyi ensimmäistenkin vaalien aikaan vastustajia. Esimerkiksi Hollannissa levisivät äänestyspäivää edeltäneenä yönä julisteet, joissa oli Hitlerin kuva ja sanat “Yhtynyt Eurooppa oli minun ajatukseni”.
Euroopan yhdentyminen tai sen vastustaminen on edelleen vaaliteemana Suomessakin. Esimerkiksi perussuomalaiset ovat vastustaneet vaalien alla unionin “liittovaltioistumista”.
Toukokuun europarlamenttivaaleissa kyse on uudenlaisesta tilanteesta, sillä vaalitulos pitäisi ottaa huomioon, kun sovitaan unionin vaikutusvaltaisimmasta tehtävästä eli komission puheenjohtajasta.
Toisin sanoen komission puheenjohtaja pitäisi valita eniten paikkoja parlamentissa saavasta puolueryhmästä. Samalla on sovittu muutoinkin europarlamentin lainsäädäntövallan kasvattamisesta.
Juuri nyt kaksi kärkiehdokasta komission johtoon ovat keskustaoikeistolainenJean-Claude Juncker ja sosialistien Martin Schulz.
Vaalien henkilöitymisen on arvioitu lisäävän äänestäjien vaali-innostusta. Esimerkiksi EU-komission Suomen-edustuston selvityksen mukaan joka kolmannen suomalaisen kiinnostus vaaleihin on kasvanut kärkiehdokkaiden takia.
Selvitys kertoi myös, että peräti 62 prosenttia suomalaisista aikoo äänestää varmasti tai todennäköisesti toukokuun vaaleissa. Tällainen äänestysaktiivisuus olisi huikea kehitys verrattuna viiden vuoden takaisiin eurovaaleihin, joissa suomalaisistakin vain runsaat 40 prosenttia käytti äänioikeuttaan.
Toisaalta arkihavainnot eivät juuri vahvista väitettä siitä, että kärkiehdokkaat innostaisivat äänestäjiä. Juncker ja Schulz ovat käyneet Helsingissäkin ja esiintyneet televisioiduissa vaaliväittelyissä, mutta kovin suurta hälyä tapahtumista ei ole noussut. Monet saattavat ihmetellä, miksi europarlamenttivaaleissa oikein äänestetään komission puheenjohtajasta.
Helsingin yliopistossa äänestysaktiivisuutta tutkineen akatemiatutkija Hanna Wassin mukaan syitä EU:n laiskaan äänestysaktiivisuuteen on useita, kuten uusien jäsenmaiden liittyminen unioniin sekä se, että vaaleja on alun alkaen pidetty “toisen asteen vaaleina”.
Tällöin kansallisia vaaleja on pidetty tärkeämpinä, koska tuloksella on ollut suora vaikutus hallituksen kokoonpanoon.
“Europarlamentin rooli on ollut heikko ja epäselvä. Äänestäjille on jäänyt sumeaksi se, mikä vaalien pointti on ja mistä niissä on kyse. Myös eurovaalikampanjoihin on perinteisesti panostettu vähemmän”, Wass pohtii.
“Toisen asteen vaalien idea ei juuri ole enää ajankohtainen, mutta välittyykö tämä esimerkiksi suomalaisille äänestäjille.”
Entä millainen uskottavuus euroedustajilla on, jos äänestysaktiivisuus jää edelleen noin 40 prosenttiin? Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen pitää tilannetta vaikeana.
“Alhainen äänestysaktiivisuus heikentää EU-järjestelmän jo ennestään heikkoa legitimiteettiä. Edustajat saadaan valittua pienemmälläkin äänimäärällä, mutta toki alhainen äänestysaktiivisuus vaikuttaa siihen, kuinka edustavaksi tulos koetaan ja miten edustuksellisuuden katsotaan toteutuvan”, Tiilikainen arvioi.
Wass näkee laiskassa äänestysinnossa jotain hyvääkin.
“Demokratiavaje on pakottanut unionia miettimään kansalaisten lähentämistä päätöksentekoon ja koko järjestelmän muuttamista avoimemmaksi. Miellyttävin tilanne olisi tietysti silloin, kun todellisiin valtaoikeuksiin liittyisi vahva valtuutus äänestäjiltä”, Wass sanoo.
Euroopan unioni on nyt aivan muuta kuin mitä yhdeksän jäsenmaan talousyhteistö EEC oli ensimmäisten eurovaalien aikaan vuonna 1979. Silti moni asia on Euroopassa edelleen samoin kuin ennenkin.
Esimerkiksi britit eivät olleet alkujaankaan innostuneita asiasta, ja äänestysaktiivisuus jäi Britanniassa noin 30 prosenttiin.
“Velttous johtui osittain siitä, että britit ovat aidosti pettyneitä EEC:n jäsenyyteen. Heistä vaikuttaa siltä, että se on vain korottanut elinkustannusindeksiä sen sijaan että olisi tukenut talouselämää. Hallitukset eivät ole sen kummemmin pystyneet valistamaan kansalaisia tai eivät yksinkertaisesti ole viitsineet. EEC valtavine byrokratioineen ja brittien mielestä joskus naurettavine säännöstöineen on tehnyt kielteisen vaikutuksen”, HS kirjoitti.
Vaikka ensimmäisten vaalien tunnelma oli väljähtänyt, lehdessä tilannetta arvioinut Olli Kivinen totesi kolumnissaan, että “EEC on kasvuvoimainen järjestö, joka on muodostunut merkittäväksi uudeksi navaksi ennen selvästi kaksijakoiseen maailmaan”.
“Suorat EEC-vaalit ovat osa sitä varsin verkkaista kehitystä, jolla ennen alituiseen keskenään sotineet kansallisuusvaltiot muokkaavat yhteiskuntapohjaa. Talousyhteisö on kiteytynyt hitaammin kuin innokkaat kannattajat odottivat ja toivoivat, mutta kehitys kulkee väistämättömästi kohti kiinteyttä ja samalla poliittista voimaa, joka muuttaa Eurooppaa tuntuvasti”, Kivinen arvioi vuonna 1979.
Suomessakin EEC oli kuohuttanut kansalaisten mieliä 1970-luvulla, sillä kaikki eivät pitäneet Suomen suunnitelmista sopia vapaakauppasopimusta yhteisön kanssa.
Helsingissä 9. lokakuuta 1973 järjestetyssä mielenosoituksessa käveli noin 5 000 mielensä pahoittanutta, kuten kansanedustaja Taisto Sinisalo.
EEC näyttäytyi heille “riistoliittona”.
Sinisalon mielestä vapaakauppasopimus oli “vakava loukkaus erityisesti Suomen ja Neuvostoliiton keskeistä ystävyyden, yhteistyön ja avunannon sopimusta vastaan”.
Hän varoitti poliittisia johtajia astumasta “tuhoisten seikkailujen tielle”.