Kaasun hinta kytkettiin Sevastopoliin
Turun Sanomat
Elina Tuukkanen

Tutkijan mukaan
Venäjän ja Ukrainan kaasukiistoja ei tällä kokonaan ratkaistu.



Kaksi kuukautta Ukrainan presidenttinä vaikuttanut Viktor Janukovytsh
teki sen, mitä häneltä jo presidentinvaalien aikaan odotettiin. Hän
kiirehti sopimaan Venäjän kanssa.

Janukovytsh allekirjoitti Venäjän presidentin Dmitri Medvedevin kanssa
viime viikolla sopimuksen, jonka mukaan Venäjä tiputtaa Ukrainan ostaman
kaasun hintaa lähes kolmanneksella ja pitää Sevastopolin laivastoaseman
Krimillä hallussaan vielä ainakin kolme vuosikymmentä. Sopimus ei
takaa, että muunkin Euroopan kannalta arka kaasukysymys olisi ratkaistu
lopullisesti.

Ulkopoliittisessa instituutissa Ukrainan asioita seuraava tutkija Arkadi Moshes tulkitsee niin, että
sopimuksessa oli kyse kansainvälisten suhteiden tasapainottamisesta eikä
Ukrainan paluusta Venäjän täyteen vaikutusvaltaan.

– Tässä juuri aikaisemmin Ukrainassa keskityttiin
Eurooppa-myönteisyyteen, nyt he palaavat monimuotoisempaan
ulkopolitiikkaan, jollaista he noudattivat sitä ennen, Moshes sanoo.

Ukrainan-tutkija pitää suunnanmuutosta luonnollisena. Maalle selvisi
välivuosina, ettei se pystynyt integroitumaan pelkästään länteen. Nato
ei luvannut sille jäsenyyttä, ja myös EU:n jäsenyyshaaveet jättivät sen
ilman tulevaisuuden näköaloja.

Maa tarvitsee molempia suuntia

Moshes sanoo, että Ukraina tarvitsee molempia: Eurooppaa ja länttä koska
ne voivat antaa talouskurimuksessa olevalle maalle enemmän kuin Venäjä,
mutta se tarvitsee myös Venäjää ja on valmis neuvottelemaan Venäjän
kanssa.

Eurooppaan Ukrainan läpi tulevasta Venäjän kaasusta on ollut ongelmia
vuodesta toiseen. Ukraina maksoi omasta kaasustaan lopulta hintaa, joka
oli sille liikaa, ja Venäjä katkaisi kaasuntulon joksikin aikaa kokonaan
erimielisyyksien vuoksi.

Uudessa sopimuksessa kaasun hinta ja Krimillä sijaitsevan Sevastopolin
laivastotukikohdan kohtalo neuvoteltiin yhteen.

Ukraina saa monimutkaisen sopimuksen perusteella Venäjältä tulevasta
kaasusta 30 prosentin alennuksen, kun hinta on alle 330 dollaria
tuhannelta kuutiometriltä.

Alennus on 100 dollaria tuhannelta kuutiometriltä, kun hinta ylittää 330
dollaria.

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja arvelee, että Eurooppa ei
tällä sopimuksella päässyt kaasukriiseistä. Sopimus solmittiin
kymmeneksi vuodeksi, mutta se on hämärä ja läpinäkymätön, mikä tutkijan
kokemuksen mukaan merkitsee, ettei se ole lopullinen.

Sen sijaan Sevastopolin kysymys ratkaistiin seuraaviksi 32 vuodeksi.
Arkadi Moshes tulkitsee sopimusta niin, että se allekirjoitettiin
edellisestä sopimuksesta jäljellä olevaksi ajaksi, seitsemäksi vuodeksi,
plus uusiksi 25 vuodeksi.

– Sitten kun Sevastopolin sopimus on ratifioitu, en osaa kuvitella, että
sitä voisi peruuttaa, vaikka hallitus muuttuisi viiden vuoden kuluttua,
hän sanoo.

Laivastoaseman lähtö Krimiltä olisi ollut monelle ukrainalaisille
mieleen. Heistä uusi sopimus lähentelee valtiopetosta. Toisaalta
kaasusopimus merkinnee useille työtä, ja Ukrainan talouden
aallonpohjassa Janukovytsh saa siitä pisteitä.

Talous on riekaleina

Ukrainan talous on riekaleina, laman, korruption ja edellisen
hallituksen kohtuuttoman rahankäytön seurauksena. Maa tarvitsee nyt
kipeästi rahaa saadakseen budjettinsa kokoon. Se on anonut IMF:ltä 12
miljardin dollarin lainaa.

Arkadi Moshes selittää surkeaa tilannetta osin kansainvälisellä lamalla,
osin edellisen, aikanaan hyvin suositun hallituksen rahankäytöllä, joka
”ei ollut sellaista kuin rahankäytön pitäisi”.

Hän pitää tärkeänä, että Eurooppa pitää periaatteistaan kiinni
tukiessaan nyt Ukrainaa eikä avusta korruptoitunutta järjestelmää tai
sitä tukevia korruptoituneita oligarkkeja.

Reuters Venäjälle tärkeä Ukrainan Krimillä sijaitseva Sevastopolin
tukikohta on kiihdyttänyt ukrainalaisten mieliä monella tavalla. Tässä
protestoidaan USA:n laivastovierailua vastaan.
 

Oranssin kauden jälkeen jotakin muuta

Ukraina näytti runsaat viisi vuotta sitten oranssilla
vallankumouksellaan ikäänkuin mallia entisen Neuvostoliiton muille
maille. Helmikuun 2010 presidentinvaaleissa sillä polulla tuli vastaan
umpikuja. 45 miljoonan ukrainalaisen asioita johtaa presidenttinä nyt
Viktor Janukovytsh, jonka nousu presidentiksi ensimmäisellä kerralla
2005 estettiin oranssein ja länsimyönteisin ottein.

Vuoden 2005 alussa sankareiksi nousseet Viktor Jushtshenko ja Julia
Tymoshenko riitaantuivat eivätkä pystyneet politiikkaan, jolla he
olisivat pitäneet kannatuksensa. Tuolloin presidenttinä vaikuttanut
Jushtshenko ei päässyt helmivaaleissa edes toiselle kierrokselle, ja
pääministeri Tymoshenko koki katkeran, niukan tappion Viktor
Janykovytshille, joka maaliskuussa sitten kokosi hallituksen omista
joukoistaan.

– Nyt aika iso osa kansasta hakee yksinkertaisesti uusia suuntia ja
uusia poliitikkoja mieluummin, kuin tätä pelkkää populismia, jota hän on
pelannut, sanoo Ukrainan-tutkija Arkadi Moshes viitaten Julia
Tymoshenkoon.

Moshesin mukaan Tymoshenko yrittää voimakkaaseen oppositioasemaan, mutta
presidentinvaalikannatuksen perusteella hänellä on takanaan nyt noin
20–25 prosenttia ukrainalaisista, mikä ei ole tarpeeksi.

Viktor Jushtshenko on tätä nykyä täysin sivuraiteilla Ukrainan
sisäpolitiikassa. Hän yritti takaisin presidentiksi, mutta epäonnistui
jo ensimmäisellä kierroksella. Arkadi Moshes sanoo, että Jushtshenko on
nyt ”tosiasiassa ulkona”. Ukrainassa kiertävän vitsin mukaan kukaan ei
kylläkään vielä ole kertonut Jushtshenkolle, ettei hän enää ole
presidentti, ja hän käyttäytyy sen mukaisesti.