Republikaanit vailla ykkösehdokasta
Etelä-Suomen Sanomat
Hanna Leppänen

Yhä useampi USA:ssa kyseenalaistaa Sarah Palinin presidenttiehdokkuuden.

Yhdysvaltain seuraavien presidentinvaalien esivaalikierros alkaa
vuoden päästä eikä republikaaneilla ole vielä selkeää ykkösehdokasta.
Amerikkalaisten poliittisten tarkkailijoiden mukaan samanlaista
tilannetta ei ole ollut ainakaan 40 vuoteen.

Ehdokaskisaa harkitsevia republikaaneja uskotaan olevan toistakymmentä, mutta kukaan ei ole virallisesti ilmoittautunut mukaan.


Yleensä tässä vaiheessa vastapuolella on jo kärkiehdokas, joka
tavallisesti nousee edellisissä vaaleissa hyvin menestyneiden joukosta.
Nyt parivaljakosta John McCain ja Sarah Palin toinen alkaa olla liian
vanha ja toisen uskottavuus on joutunut koetukselle, pohtii
ohjelmajohtaja Mika Aaltola Ulkopoliittisesta instituutista.

Aaltolan
mukaan Sarah Palin tunnetaan hyvin, mutta hän on viime aikoina alkanut
vaikuttaa amatöörimaiselta ja negatiiviset mielikuvat hänestä ovat
lisääntyneet.

– Palin on ajautunut poliittisella urallaan ainakin isoihin ongelmiin, ellei peräti lopulliseen ahdinkoon.

Obama oli loistava

Sarah Palin otti kantaa Arizonan verilöylyyn nauhoitetussa puheessa,
missä hän torjui omasta aseintoilustaan saamiaan moitteita vääriä
syytöksiä tarkoittavalla sanaparilla blood libel eli veriherjaus.
Sanonta liittyy keskiajalla juutalaisia vastaan esitettyihin
keksittyihin syytöksiin ja sitä pidettiin mauttomana, etenkin kun
ampumavälikohtauksessa pahasti loukkaantunut Gabrielle Giffords on
juutalainen.

Sen sijaan presidentti Barack Obama paransi osakkeitaan Tucsonissa pitämänsä puheen ansiosta.


Obama teki sen, mitä presidenteiltä tällaisissa tilanteissa vaaditaan,
ja teki sen loistavasti. Hän nousi asioiden yläpuolelle syyttämättä
ketään ja pyrkien yhdistämään kansakuntaa. Hänen puheenvuoroaan on jo
verrattu Ronald Reaganin ja John F. Kennedyn parhaisiin puheisiin, Mika
Aaltola sanoo.

Koko kansaa järkyttävät isot tapahtumat toimivat
hänen mukaansa aina presidentin hyväksi. Arizonakin todennäköisesti
tukee Obamaa ja demokraatteja ja nakertaa teekutsuliikkeen voimaa.

Palin nyt neljäs

Viime viikon lopulla julkistetuissa mielipidemittauksissa
presidentti Barack Obama löi republikaanien Mitt Romneyn luvuin 51–38,
kun joulukuussa tilanne oli paljon tasaisempi: 46–44. Obaman ja Palinin
kannatuslukemat ovat nyt Obaman hyväksi 56–30, kun ne kuukautta aiemmin
olivat 52–40.

Republikaanien keskinäisessä kisassa kärjen
järjestys oli Mike Huckabee, Newt Gingrich, Romney ja Palin. Kun
poliitikkoja verrattiin tunnettuuden perusteella, oli Palin ehdoton
ykkönen, sillä 95 prosenttia vastanneista tiesi hänet nimeltä.

Marraskuun
välivaalien jälkeinen aika on merkinnyt republikaaneille
hengähdystaukoa ja Obaman vastaisen strategian hiomista. Samaan aikaan
puolueen kärkinimet ovat hakeneet asemia ja tarkkailleet toisiaan.

Arizonan
verilöyly lykkäsi tositoimia kongressissa, mutta tällä viikolla on
palattu arkeen. Myös presidenttiehdokkuuden tavoittelusta kiinnostuneet
republikaanit aloittavat lähikuukausina kampanjointinsa. Indianalaisen
Mike Pencen tukijat kehottivat jo maanantaina ehdokastaan avaamaan
pelin.

Ehdokkuutta pohtivia republikaaneja

Sarah Palin, 46-vuotias Alaskan entinen kuvernööri ja edellisten
vaalien varapresidenttiehdokas. Sanonut keskustelevansa ehdokkuudesta
perheensä kanssa. Herättää voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan.

Mitt
Romney, 63-vuotias Massachusettsin entinen kuvernööri tavoitteli
ehdokkuutta jo vuonna 2008. Vahvaa talousosaamista, taitava
varainkerääjä. Osa vierastaa hänen mormoniuskoaan.

Mike
Huckabee, 55-vuotias Arkansasin entinen kuvernööri, baptistisaarnaajan
menneisyys kuuluu hänen puhetaidossaan. Kokemusta vuoden 2008
esivaaleista. Talousosaaminen puutteellista.

Tim Pawlenty,
50-vuotias Minnesotan entinen kuvernööri, jota John McCain vuonna 2008
harkitsi varapresidenttiehdokkaaksi. Todennäköinen
presidenttiehdokkuuden tavoittelija.

Newt Gingrich, 67-vuotias
poliitikkoveteraani, jonka osuus republikaanien välivaalivoitossa 1994
oli merkittävä. Toimi sen jälkeen edustajainhuoneen puhemiehenä, mutta
joutui sivuraiteelle.

Myös Hayley Barbourin Mississippistä, John
Thunen Etelä-Dakotasta, Mitch Danielsin Indianasta, Rick Santorumin
Pennsylvaniasta, Mike Pencen Indianasta ja Marco Rubion Floridasta
uskotaan pohtivan ehdokkuutta.