Kansainvälisessä yhteisössä Taiwania ei ikään kuin ole olemassa, koska Pekingin kanssa on niin sovittu.
Yhdysvallat
on päättänyt uusien aseiden myynnistä Taiwanille. Ilmatorjuntaohjuksia
ja hyökkäyshelikoptereita käsittävä kauppa on herättänyt Pekingissä
odotettua närkästystä.
Diplomaattinen kädenvääntö
Yhdysvaltojen oikeudesta tukea Taiwanin puolustusta on tervetullut
muistutus siitä, että Itä-Aasian räjähdysherkin kiista jatkuu. Sen
ratkaisu on yhä Kiinan käsissä.
Yhdysvaltoja sitoo vuonna 1979 tehty sopimus, jonka mukaan se lupautuu varustamaan Taiwania “puolustukseen käytettävillä aseilla“,
jos maa niitä pyytää. Toisaalta kolme vuotta myöhemmin Yhdysvallat sopi
Kiinan kanssa Taiwanin asetoimitusten asteittaisesta lopettamisesta,
mutta aikataulusta ei sovittu. Laillisia perusteluja voidaan siten
esittää sekä asekauppojen puolesta että niitä vastaan.
Kiinan
kanta on kuitenkin selvä. Se pitää tuomittavana kaikkea toimintaa, joka
kohentaa Taiwanin neuvotteluasemaa tai voidaan tulkita Taiwanin
itsemääräämisoikeuden tunnustamiseksi. Kiina vastustaa Taiwanin
itsenäisyyspyrkimyksiä jopa sodan uhalla ja estää muita maita tukemasta
Taiwania varoittamalla “maidenvälisten suhteiden huonontumisella“.
Peking
tulkitsee provokaatioksi vähäisemmänkin eleen kuin ohjusten myynnin
Taiwanille. Pelkkä virallinen kutsu taiwanilaisille edustajille saa
Kiinan ulkoasiainhallinnon valmistelemaan vastalauseita. Sitä tapahtuu
Suomessakin.
Talouskriisistä toipuvat teollisuusmaat
kuuntelevat Pekingiä, koska ne pelkäävät jäävänsä talousveturin
epäsuosioon. Maailmassa on enää parikymmentä Taiwanin virallisesti
tunnustavaa maata. Monet niistä ovat pieniä köyhiä maita, jotka ovat
saaneet Taiwanilta taloudellista tukea. Niiden joukossa on esimerkiksi
Haiti, jonka rauhan ylläpitoon ja maanjäristyksen jälkeiseen hätäapuun
Manner-Kiina on panostanut huolellisesti.
Kiinan pyrkimykset
eristää Taiwan ja länsimaiden riippuvuus Kiinan taloudesta ovat syitä
siihen, ettei Taiwanin asioista enää puhuta kiertelemättä. Tiedetään,
että Taiwanilla on oma kansallinen identiteettinsä, kulttuurinsa,
poliittinen järjestelmänsä ja historiansa. Tiedetään myös, ettei Taiwan
ole ollut päivääkään tosiasiallisesti Kiinan nykyisen hallinnon
alaisuudessa ja ettei Taiwan enää kilpaile koko Kiinaa edustavan
virallisen valtion valtikasta, vaikka niin saattoi olla 1970-luvulle
asti.
Taiwan alkoi demokratisoitua 1990-luvun alussa. Siitä
lähtien se on kamppaillut olemassaolostaan pitäen kiinni omista
arvoistaan ja oikeuksistaan. Kansainvälisessä yhteisössä Taiwania ei
kuitenkaan ikään kuin ole olemassa, koska Pekingin kanssa on niin
sovittu.
Taiwanissa ei kärsitä akuuttia humanitaarista hätää,
eikä siellä tapahdu ihmisoikeusloukkauksia. Silti maailman
demokraattiset valtiot – Suomi mukaan luettuna – kohtelevat Taiwania
maana ja kansakuntana epäoikeudenmukaisesti ja tylysti.
Samaan
aikaan Manner-Kiinan puolella sojottaa yli tuhat ohjusta kohti
Taiwania. Bruttokansantuote henkeä kohti on Taiwanissa noin viisi
kertaa niin suuri kuin Manner-Kiinassa. Saarivaltion voimavarat ovat
kuitenkin pikkuruiset jättiläisnaapuriinsa verrattuna. Ei ole siis
ihme, että Taiwan on halukas ostamaan ohjuksia, helikoptereita ja
mahdollisuuksien mukaan myös hävittäjiä Yhdysvalloilta.
Halutessaan
Kiina voisi poistaa syyn Taiwanin lisävarusteluun ja kunnioittaa
taiwanilaisten oikeutta hallita saartaan kuten parhaaksi näkevät. Kiina
– ja muu maailma sen mukana – on toistaiseksi päättänyt tehdä toisin.