Tyyli on jo muuttunut
Ilta-Sanomat
Jari Alenius

5.3.2009


Yhdysvallat: Aiemmin tarjolla oli vain keppiä ja porkkanaa. Nyt USA:n ulkopolitiikassa on asiantuntijan mukaan tarjolla myös hunajaa.


Barack Obama kirjoittaa pitkän sovittelukirjeen Venäjän presidentille, lähettää neuvottelijoita Syyriaan eikä elämöi Kiinan ihmisoikeuksista. Onko Yhdysvaltain ulkopolitiikassa tapahtunut jo selvä suunnanmuutos George W. Bushin kauden jälkeen?


Ulkopoliittisen instituutin tutkija Mika Aaltola puhuu mieluummin selkeästä tyylinmuutoksesta. Obaman Yhdysvallat tekee nyt myönnytyksiä toisaalla saavuttaakseen hyötyä toisaalla.


Bush teki ideologista eroa vastustajiin ja jakoi muut hyviin ja pahoihin. Obama on selvästi pragmaattisempi, hän haluaa avata vastakkainasetteluja ja saavuttaa tuloksia pitkällä tähtäimellä, Aaltola tiivistää IS:lle.


Tutkijan mukaan vastapuolelle on tarjolla sekä keppiä, porkkanaa että hunajaa. Kepillä tarkoitetaan sitä, että Yhdysvallat on yhä valmis käyttämään voimaa, jos sitä uhataan. Porkkana on perinteistä diplomatiaa, jolla vastapuolta palkitaan.


Obama tarjoaa kuitenkin myös hunajaa, eli sitä mitä vastapuoli nimenomaan haluaa kuulla.
Tätä voi kutsua jopa mairitteluksi. Venäjä haluaa itselleen kansainvälistä tunnustusta ja sitä Obama antaa, Aaltola luonnehtii.


Yhdysvallat painii tällä hetkellä historiallisen pahan talouskriisin kanssa. Tutkijan mukaan tämä saa väistämättä maan käpertymään itseensä, mutta siitä huolimatta ulkopoliittisia avauksia on luvassa.
IS listaa seuraavassa ulkopolitiikan uusia tuulia eri puolilla maailmaa.