Kun Junckerin nimitys Euroopan komission johtoon vahvistetaan, poliittiset ryhmät EU:ssa iloitsevat.
Strasbourgissa kuhisee. Tänään Euroopan parlamentin on tarkoitus vahvistaa EPP-ryhmän Jean-Claude Junckerin valinta Euroopan komission puheenjohtajaksi.
Äänestys lienee läpihuutojuttu. Kesäkuussa EU-maiden johtajien huippukokous valitsi Junckerin ehdokkaakseen.
Pöhinää on Brysselissäkin. Keskiviikkona jäsenmaat keskustelevat Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan, EU:n ulkopoliittisen korkean edustajan ja euroryhmän puheenjohtajan valinnoista. Ne ovat pestejä, joita ne kaikki halajavat itselleen. Viime vuosina avainsana on ollut tasapuolisuus, mikä on tarkoittanut tasapainoilua pohjoisen ja etelän, miesten ja naisten sekä suurten ja pienten maiden välisessä edustuksessa.
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikaisen mukaan juuri nyt puoluepolitiikka on korostunut vaalien jälkeisessä Euroopassa. Puolueiden eurooppalaisten ryhmien painoarvo on kasvanut.
Toisaalta se johtuu viime vaaleissa käytössä olleesta kärkiehdokasmenettelystä. Kun parlamentin ryhmät nimesivät ehdokkaitaan komission johtoon ennen kevään parlamenttivaaleja, odotukset olivat korkealla. Se tapahtuisi viimeinkin – eurooppalainen päätöksenteko saisi kasvot.
Siitä tulisi viimeinkin kiinnostavaa.
Mutta eurooppalaisen julkisen tilan synnyttäminen ei ole ollut kivutonta. Kaikki eivät ole olleet samaa mieltä siitä, mitkä toimenpiteet edistävät suoraa demokratiaa.
Soraääniltä ei ole vältytty, ja suurin älämölö on kuultu Britannian pääministeri David Cameronilta, joka on vastustanut Junckerin valintaa.
Jotta EU:n demokratian tilaa olisi mahdollista arvioida, on ensin ymmärrettävä unionin poliittisen järjestelmän lainalaisuuksia. Se on yhdistelmä hallitusten välistä demokratiaa ja suoraa eurooppalaista demokratiaa.
– Hallitustenvälisyyttä ei voi pitää läpeensä epädemokraattisena, sillä jäsenmaiden hallitukset ovat demokraattisesti valittuja. Sen sijaan hallitustenväliseen menettelyyn voi liittyä piirteitä, joita ei voi pitää demokraattisina. Esimerkiksi taustakeskustelut eivät aina ole avoimia, Tiilikainen sanoo.
Suora eurooppalainen vaalidemokratia hyppäsi sen sijaan kevään vaalien aikana uudelle aikakaudelle kärkiehdokkaineen. Eurooppalaiset ryhmät korostavat nyt rooliaan hallitustenvälisten neuvottelujen rinnalla.
Kyse on siitä, miten nämä kaksi demokratian ulottuvuutta pelaavat yhteen. Se selvinnee lopullisesti vasta sitten, kun kaikki valinnat ovat varmistuneet. Tiilikainen huomauttaa, että jos Junckerin nimitys tänään vahvistetaan, Euroopan unionin kärkiehdokasasettelu ei ainakaan ollut merkityksetöntä.
Kansalaisten osallisuuden kokemusta unionin päätöksenteossa on haluttu vahvistaa jo pitkään.
Esimerkiksi Saksassa on löytynyt tukea ajatukselle, että komission puheenjohtaja tulisi valita suoralla vaalilla. Myös kärkiehdokasmenettely on saanut Keski-Euroopan suurissa jäsenmaissa pieniä jäsenvaltioita enemmän ymmärrystä.
Toisaalta hämmennystä mallin toimivuudesta on aivan yhtä paljon. Ongelman juuret ovat siinä, että EU-päätöksenteko toimii hallitustenvälisen demokratian ja suoran demokratian välisessä puristimessa.
Vaikka kärkiehdokasmalli ei ole ollut ongelmaton, on se ollut yritys flirttailla aiempaa suoremman demokratian Euroopan kanssa.
Sen sijaan suurten ryhmien päätös rajata euroskeptikkoryhmät parlamentin valiokuntien puheenjohtajapelin ulkopuolelle oli kyseenalainen. Tiilikainen huomauttaa, että sovittuja pelisääntöjä tulisi kunnioittaa. Oli poliittinen mielipide EU-myönteinen tai EU-vastainen, se ei saisi olla este tiettyihin asemiin pääsylle, jos sovitut säännöt sen mahdollistavat.
Hän huomauttaa, että kansallisella tasolla se tarkoittaisi, ettei toteuttaisi perustuslakia.