Institute Director Teija Tiilikainen gave her analysis on the EU agreement on the Multiannual Financial Framework 2014-2020 in Brussels in the daily Helsingin Sanomat.
Link to the article in Helsingin Sanomat, page A 10
Täysin järjettömän budjetin laatiminen järjenvastaisin menetelmin antaa markkinoille myönteisen signaalin.
Brysselistä on kuulunut useita uutisia: Euroopan unioni leikkaa
rahoituskehystään kymmenillä miljardeilla, Tanska on saamassa 134
miljoonan euron vuotuisen maksunpalautuksen, ja Suomi on onnistunut
saamaan maatalouskirjekuoren, joka onkin sata miljoonaa euroa paksumpi
kuin vielä äskettäin kuviteltiin.
Hetkinen, siis mikä kehys, kirjekuori ja palautus? Onko tässä touhussa mitään järkeä?
“Ei”, vastaa tohtori Teija Tiilikainen Ulkopoliittisesta instituutista.
“Pääministeri Jyrki Kataisella on tähän hyvä kanta: ei ole”, kertoo
Eurooppa-tutkimuksen verkoston johtaja Juhana Aunesluoma Helsingin
yliopistosta. “Olen Kataisen kanssa samaa mieltä.”
Molempien asiantuntijoiden mukaan järjettömyys osoittaa, että
järjestelmä ei toimi. Eli Tiilikaisen sanoin: “Budjetin rakentaminen ei
heijasta mitään yhteisymmärrystä siitä, mihin yhteisiä rahoja pitäisi
käyttää.”
Vielä parikymmentä vuotta sitten unionia saattoi huoletta sanoa
maailman suurimmaksi maatalouskassaksi, sillä neljä viidennestä sen
budjetista kului maataloustukiin. Nykyisin maatalous on jäänyt
kakkoseksi. Unioni käyttää lähes puolet rahoistaan komission termein
“kestävään kasvuun ja työllisyyteen” – mitä ikinä se onkaan. Luultavasti
juuri sitä, josta Suomessakin kuullaan tämän tästä sanottavan, että
“hankkeeseen on saatu myös EU-rahaa”.
Sodan jälkeen perustetusta Ranskan, Saksan ja neljän niiden
naapurimaan hiili- ja teräsyhteisöstä on kasvanut vuosien varrella
kummallinen—niin mikä?
“Keskustelussa ei aina ymmärretä, että EU ei ole liittovaltio,
valtioliitto eikä valtioiden välinen yhteistyöelin”, sanoo Aunesluoma.
“Unioni on omanlaisensa järjestelmä.”
Omanlaisensa järjestelmä on laajentunut unioniksi päätöksillä, jotka ovat aina vaatineet kaikkien jäsenten yksimielisyyden.
“Mitään vanhaa ei ikinä karsita, ja tuloksena on sillisalaatti, jonka pelisäännöt ovat huonot”, Tiilikainen sanoo.
“Nyt olisi suuremman uudistuksen tarve kuin poliittisesti on mahdollista tehdä.”
Eräs keino muuttaa unionin kieroutunutta rahoituskäytäntöä olisi
antaa sille rahanjaon selkeiden pelisääntöjen lisäksi verotusoikeus.
Unioni siis keräisi valtioiden jäsenmaksujen sijaan veroa suoraan
kansalaisilta.
“Vaatisi tosi pitkän prosessin, jotta sellaiseen päästäisiin”, sanoo
Aunesluoma. “Jos unionilla olisi verotusoikeus ja se tasoittaisi
aidosti ja tehokkaasti tuloeroja unionin sisällä, kyseessä ei olisi enää
nykyisenlainen EU. Se muistuttaisi aika paljon fiskaalista
liittovaltiota.”
“Missä muodossa verotusoikeus tulisi?” Tiilikainen pohtii.
“Se voisi olla tuloja lisäävän tekniikan sijasta korvaava tekniikka,
jossa jokin osa unionin budjetista rahoitettaisiin keräämällä varat
suoraan kansalaisilta. Silloin heille tulisi enemmän omistamisen
tunnetta, lisää halua vaikuttaa siihen, mihin rahoja käytetään. Mutta
onko unionilla demokraattisia mekanismeja vaikuttamisen kanavointiin?”
Selvää taitaa olla, että tällaiseen vero-EU:hun kaikki nykyiset
jäsenet eivät haluaisi mukaan. Mutta toisaalta: unionissa on jo nyt
enemmän kuin kahden kerroksen väkeä. Toiset ovat mukana eurossa, toiset
viisumivapaassa Schengen-alueessa, ja jotkut ovat yhteisestä
turvallisuuspolitiikasta innostuneempia kuin toiset.
“Unioni on sisäisesti eriytynyt jo nyt, ja tulevaisuudessa
eritasoiset integraation piirit vain korostuvat”, Aunesluoma arvelee.
Yhteisö on sen verran valuvikainen, että sen haukkuminen on helppoa. Tarkemmin ajatellen siitä löytyy kyllä hyviäkin puolia.
“Budjettihan on ihme itsessään”, Aunesluoma sanoo. “Sen tekeminen
edellyttää Kroatia mukaan lukien 28 neuvotteluosapuolen yksimielisyyttä
ja vielä niiden parlamenttien hyväksyntää. On jonkinasteinen saavutus,
että budjetti syntyy.”
Seitsemän vuoden rahoitusraamin vääntäminen on siis paitsi järjetön
prosessi myös positiivinen signaali, ainakin rahoitusmarkkinoille.
Näkevätpähän, että kyllä se EU johonkin pystyy.