Kolme ulkopolitiikan asiantuntijaa arvioi Stubbin puheet

Ulkoministeri Alexander Stubb rajaa itsensä kansainväliseksi toimijaksi ja sanoutuu irti sisäpolitiikasta, joten hänestä tuskin koskaan tulee pääministeriä tai presidenttiä. Näin sanoo poliittisen historian professori Timo Soikkanen Turun yliopistosta, joka kahden muun asiantuntijan tavoin tutustui yllä olevaan Stubbin haastatteluun etukäteen ja arvioi sen perusteella Stubbin ulkopoliittista ajattelua Helsingin Sanomien pyynnöstä.

Kommentoituja kohtia on korostettu haastattelussa keltaisella.

Soikkasesta rajautuminen ulkopolitiikkaan on ongelma.

“Historia osoittaa, että on vaikea erottaa ulko- ja sisäpolitiikkaa toisistaan. Ei ole uskottava ulkopoliittisesti, jollei ole kiinnostunut sisäpolitiikasta eikä ymmärrä sitä”, Soikkanen sanoo.

HS:n toimittaja Unto Hämäläinen kiinnittää huomiota Stubbin itsestään käyttämään luonnehdintaan “kansainvälinen suomalainen”.

“Se kuulostaa tutulta: vuonna 1983 Max Jakobsonin täyttäessä 60 vuotta hänestä julkaistiin juhlakirja, jonka nimi oli Kansainvälinen suomalainen. Tämä on tietysti sattuma, mutta sopii hyvin kuvaan.”

Kolmas arvioitsija, Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Hanna Ojanen kaipaisi Stubbin ajattelusta syvempää tietoa.

“Kansainvälinen suomalainen” -ilmauksesta huolimatta tutkijat löytävät Stubbin puheista perinteistä suomalaista ajattelua, joka ei ole kovin omaperäistä.

“Kysymykseen Natosta hän antaa tyypillisen suomalaisen vastauksen. Hän puhuu Suomesta eikä Natosta. ‘Nato-kysymys’ on siis kysymys siitä, pitäisikö Suomen liittyä Natoon. Muitakin Nato-kysymyksiä on. Kiinnostavampaa olisi, mikä Naton tulevaisuus on tai mitä Suomi Natolta haluaisi”, Ojanen sanoo.

Soikkanen toteaa, että Stubb ei esitä mitään syytä Suomen Natoon liittymiselle. Pitäisi pohtia myös sitä, että Suomen liittyminen Natoon herättäisi “huonoja fiiliksiä” Venäjällä.

Kekkosesta Stubb unohtaa, keiden puolueiden ja yksilöiden etua hänen jatkamisensa presidenttinä palveli. “Stubbin lyhyt toteamus ‘aikansa kutakin’ kattaa toki paljon!” Myös Mannerheimin omat poliittiset pyrkimykset ja tavoitteet unohtuvat, Soikkanen sanoo.

“Hän antaa ihanteellisen ja jopa hieman palvovan käsityksen kohteestaan. Mannerheimin aristokraattinen kansainvälisyys oli kovin erilaista kuin

Jean Monnet’n maailmankuva, joka lähti toisen maailmansodan kokemuksista, erityisesti Ranskan ja Saksan suhteesta.”

Huomio huippukokouksista “pikavoittojen” hakemisena on Soikkasesta hyvä.

Ojasen mielestä Stubbin mainitsema G-20 ja koko “G-maailma” on tärkeä poliittisen keskustelun aihe. “Esimerkiksi se, mikä niistä tekee legitiimejä toimijoita myös niihin kuulumattomien, ulkopuolisten mielestä. Tehokkuus ehkä, vaiko edustavuus?”, Ojanen kysyy.

Stubbin EU-usko on tallella, “ja sitä kyllä tarvitaankin”. “Mutta mahtaako EU:n esimerkki todella niin hienosti toimia esimerkiksi Turkissa? Siellä taitavat monet olla pikemminkin pettyneitä EU:hun. Unionin vetovoima ja vaikutusvalta eivät välttämättä ole niin vahvalla pohjalla kuin luullaan”, Ojanen huomauttaa.

Ojanen on eri mieltä Stubbin kanssa Kööpenhaminan ilmastokokouksen merkityksestä YK:lle.

“YK on nähnyt monta hyvin pitkällistä ja monimutkaista neuvotteluprosessia eikä ole niiden vaikeuksiin ennenkään sortunut.”

“Jos Stubb on sitä mieltä, että YK:n tulevaisuus ei näytä valoisalta, tällä voisi olla merkitystä Suomen ulkopolitiikalle – onhan YK ollut siinä keskeisellä sijalla 1950-luvulta lähtien”, Ojanen huomauttaa.

“Olisiko nyt siis syytä ajatella YK:n asemaa uudestaan, ja ehkä siirtää voimavaroja YK-politiikasta johonkin muualle? Voisiko kenties EU:n yhteinen YK-politiikka vastaisuudessa tulla avuksi ja vapauttaa Suomen kansalliset ulkopoliittiset voimavarat muihin aiheisiin?”

Stubbin ajatus siitä, että Yhdysvaltain vaikutusvalta pienenee, on Soikkasesta oikea. “Yhdysvaltain riippuvuus Kiinasta on lisääntynyt ja rajoittaa sen politiikan tekoa merkittävästi”, Soikkanen sanoo.

Hämäläinen näkee Stubbin jatkavan ulkopolitiikassa “Max Jakobsonin, Ilkka Pastisen, Risto Hyvärisen ja eräiden muiden takavuosien huippudiplomaattien perinnettä”.

“Vasemmistokriitikot nimittivät heitä aikoinaan ‘everstijuntaksi’ tai ‘tohtorikoplaksi’, ja heitä moitittiin liiallisesta kallistumisesta länteen. Stubb on päivittänyt länsilinjasta uuden, tähän päivään sopivan version”, Hämäläinen arvioi.