Perinteisesti länteen päin kallellaan ollut Turkki on viime vuosina
lähentänyt suhteitaan itään, mikä on aiheuttanut Yhdysvalloissa ja
Euroopassa kasvavaa huolta Turkin ulkopolitiikan suunnasta. Nyt
länsimaissa pelätään, että Turkki on menetetty kumppani muutenkin
epävakaalla alueella. Yhdysvaltojen puolustusministeri Robert Gates
väitti viime viikolla EU:n jäsenyysneuvottelujen hitauden ajaneen Turkin
aktivoimaan idänpolitiikkaansa, mutta muutoksen taustalla on muitakin
syitä. Tärkeimpiä niistä ovat Turkin taloudellisesti vahvistunut asema
sekä Irakin sota, jota Turkki on vastustanut alusta saakka.
Länsimaissa Turkkia analysoidaan edelleen kylmän sodan ajalle
tyypillisen kahtiajaon kautta: on joko idän tai lännen raide, jolloin
yhteen suuntaan kumartaminen tarkoittaa selän kääntämistä toiseen.
Turkin juna pyrkii kuitenkin molempien raiteiden politiikkaan, ja on
virallisesti sitoutunut hyvien naapurisuhteiden kehittämiseen ja
ylläpitämiseen. Tämä ei kuitenkaan riitä länsimaille.
Turkin suhteita Lähi-itään ohjaavat ennen kaikkea taloudelliset hyödyt.
Turkin kauppa arabivaltioiden kanssa on yli kaksinkertaistunut viimeisen
viiden vuoden aikana. Viime viikolla solmittu vapaakauppa- ja
viisumialuesopimus Syyrian, Libanonin ja Jordanian kanssa jatkaa pitkää
listaa sopimuksista Turkin ja Lähi-idän maiden välillä vienti- ja
liikkumisrajoitusten helpottamiseksi. Turkkia hallitsevaa AK-puoluetta
onkin luonnehdittu pragmaattiseksi ja liikemaailman intressit vahvasti
huomioonottavaksi toimijaksi.
Turkin nykyhallinnolle kulttuuriset ja uskonnolliset siteet Lähi-itään
ovat enemmän politiikan keino kuin päämäärä. Länsimaihin nähden Turkilla
on selvä etulyöntiasema idän markkinoilla, ja vasta viime vuosina maan
hallitus on alkanut todella hyödyntää sitä. Hallitus painottaa
voimakkaasti yhteistä historiaa ja islamilaista kulttuuria Lähi-idän
vierailuilla, ja pyrkii nostamaan Turkin alueelliseksi vallaksi.
Euroopassa tämä tulkitaan usein Turkin hallinnon islamilaistumisena.
Turkin hallituksen taloudellisesta pragmatismista kertoo myös sen
Keski-Aasian politiikka. Energiamahtina Turkki osoittaa aktiivisuutta
Keski-Aasian suuntaan energiapolitiikassa, mutta on jättänyt esimerkiksi
viime viikolla Kirgisiassa syttyneen turkinsukuisten kansojen etnisen
konfliktin lähes täysin huomiotta. Turkin hallituksen huomio on tällä
hetkellä vahvasti Lähi-idässä, missä länsimaiden epäonnistunut
politiikka tuottaa hedelmää Turkille. Turkin sanotaan olevan yksi Irakin
sodan suurimmista hyötyjistä. Turkista on tullut sodan seurauksena
paitsi Irakin yksi suurimmista kauppakumppaneista myös merkittävästi
vahvempi aluevalta.
Afganistanissa Turkki harjoittaa maltillista politiikkaa. Turkin
hallitus painottaa operaation humanitääristä ulottuvuutta ja sitoutuu
ainoastaan partiointitehtäviin. Viime vuoden lopulla Turkki lähes
kaksinkertaisti joukkojensa määrän Afganistanissa miltei 2000
sotilaaseen korostaen samaan aikaan, että se tukee maan vakauttamista ja
siviilien suojelua. “Emme halua olla sotaa käyvä osapuoli
Afganistanissa”, maan puolustusministeri totesi tuolloin.
Neutraaliuden painottaminen niin sisä- kuin ulkopolitiikassa onkin
Turkin hallitukselle tärkeää, sillä pitkittynyt Afganistanin operaatio
ryvettyneen Yhdysvaltain johdolla on kiusallinen. Kansan keskuudessa
operaatiota kannatetaan turvallisuusnäkökulmasta – Afganistanin vakaus
vaikuttaa suoraan Turkin sisäiseen turvallisuuteen – mutta moraalisesti
sitä pidetään arveluttavana. Irakin sodan seurauksena Yhdysvaltojen
ulkopolitiikkaa on alettu pitää Turkissa moraalittomana, mikä näkyy
yleisessä kansalaismielipiteessä myös Afganistanin suhteen:
yhteisoperaatio Yhdysvaltojen kanssa puistattaa monia.
Turkin hallituksen kosiskelu Lähi-idän suuntaan on tuottanut nopeita,
joskin odottamattomia tuloksia. Kulttuuristen ja uskonnollisten
yhteyksien käyttäminen taloudellisena keppihevosena on alkanut kääntyä
keinosta päämääräksi. Esimerkiksi Saudi-Arabiassa innokkaimmat jo
kutsuvat pääministeri Recep Tayyip Erdoganinia uudeksi sulttaaniksi,
joka tulee yhdistämään hajanaisena seisovan islamilaisen maailman.
Tiukkasanaisen Erdoganin kova retoriikka esimerkiksi Israelin
Gaza-politiikan ja Iranin ydinohjelman suhteen on koonnut myös maan
sisäiset uskonnolliset voimat hänen taakseen. Tämä lupaa menestystä ensi
vuoden vaaleissa, mutta lupaukset vaativat myös konkreettisia tekoja.
Islamilaisempi, länsiraiteen jättävä Turkki saattaakin olla edessä, jos
maan hallitus haluaa lunastaa itse itselleen orkestroimansa suuret
odotukset. Populismi vaatii aina uhrinsa.
Vaikuttaa siltä, että Turkin hallitus pelaa tällä hetkellä kovempaa
peliä kuin mihin se oli varautunut. Siksi sen olisi paras keskittyä
kulttuurisen ja uskonnollisen retoriikan sijaan talouspolitiikan
painottamiseen. Siinä kahden raiteen politiikka on mahdollista.