Institute researcher Charly Salonius-Pasternak was interviewed by Helsingin Sanomat on 3 November. According to him, the purchase of JASSM missiles by Finland was the outcome of two decades of hard work. He also said that the missiles will change Finnish defence thinking, enabling Finland for the first time to destroy important targets abroad.
Suomesta on kolmen vuosikymmenen ponnistelujen tuloksena tullut
Pentagonin luottoasiakas, jolle on nyt myyty risteilyohjuksiakin. Niillä
Suomi kykenisi ensimmäisen kerran tuhoamaan tärkeitä rajantakaisia
kohteita.
Plärään tutkija Charly Salonius-Pasternakin raporttia Ulkopoliittisen
instituutin ikkunattomassa neuvotteluhuoneessa Helsingin Katajanokalla.
Yhdeksänsivuinen katsaus Not just another arms deal (Ei mikä tahansa
asekauppa) on mielenkiintoista luettavaa.
Sivulla kuusi on kartta, johon Salonius-Pasternak on piirtänyt
ilmavoimien Hornet-hävittäjiin ostettujen JASSM-ohjusten kantaman
olettaen, että ohjukset ammuttaisiin Suomen ilmatilasta Venäjälle.
Tökkään sormeni jonnekin Karjalaan.
“Mitäs täältä sitten löytyy?”
“Pietari ja Kuola”, Salonius-Pasternak vastaa. “Kaksi Venäjän
kolmesta tärkeimmästä strategisesta kohteesta. Kolmas on Moskova.”
Salonius-Pasternak, 38, on Yhdysvalloissa opiskellut Dragsvikin
rannikkojääkäri, josta on viime vuosina tullut Suomen
turvallisuuspolitiikan herra Suorasuu.
“Voisihan jotain iskukohteita olla Tukholmassakin, mutta ajattelin, että piirretään siihen se tarpeellinen”, hän sanoo.
Salonius-Pasternakin raportin mukaan Hornet-ohjusten osto on
merkkipaalu “suomalaisten ja amerikkalaisten viranomaisten kahden
vuosikymmenen työssä vahvan kumppanuuden rakentamiseksi Suomen ja
Yhdysvaltain välille”.
Se ei ole yhtään liikaa sanottu.
Puolustusvoimien ponnistukset Yhdysvaltain-suhteiden lämmittämiseksi
näyttävät alkaneen viimeistään Urho Kekkosen presidenttikauden päätyttyä
eli kolmekymmentä vuotta sitten. Ensimmäinen merkittävä Amerikan-ostos
olivat panssarintorjuntaohjukset. Yle Uutiset kertoi neljä vuotta
sitten, kuinka Yhdysvaltain apulaispuolustusministeri Richard Perle
vaati vuonna 1984 Suomea mukaan Neuvostoliiton teknologiasaartoon eli
Cocomiin – muuten ohjusten yötähtäimet jäisivät haaveeksi.
Kauhusta jäykät suomalaispoliitikot suostuivat lopulta, ja Suomi liittyi Cocomiin 1987.
Aseyhteistyö Yhdysvaltain kanssa otti harppauksen 1992, kun Esko Ahon
hallitus hyväksyi 64 Hornet-hävittäjän oston keskellä synkintä lamaa.
Hornetit olivat hävittäjä-rynnäkkökoneita, mutta Suomeen ostettiin
riisuttu malli eli pelkkä hävittäjä ilman ilmasta maahan ammuttavia
rynnäkköohjuksia.
Kyse ei ollut säästöistä vaan varovaisesta idänpolitiikasta –
punalippu laski Kremlin tornista vain neljä kuukautta ennen
ostopäätöstä.
“Sehän maksoi Suomelle vähän ylimääräistä, että Hornetista tehtiin pelkkä hävittäjä”, Salonius-Pasternak huomauttaa.
Ilmasta maahan ammuttavien ohjusten puuttuminen Horneteista ei ollut
sotilaiden mieleen. Virallisesti ohjusprojekti alkoi vuoden 2003
iskukykytutkimuksesta, jossa sotilaat kertoivat kaipaavansa kättä
pidempää, koska maailma ja sodankäynti olivat muuttuneet.
Sittemmin JASSM-hankinta on lykkääntynyt milloin mistäkin syystä.
Viisi vuotta sitten Yhdysvaltain viranomaiset hylkäsivät myyntiluvan, ja
julkisuudessa uumoiltiin poliittisia syitä. Presidentti Tarja Halonen
kun oli mennyt YK:ssa sanomaan, että Irakin sota oli laiton.
Salonius-Pasternak ei oikein usko poliittisiin selityksiin.
“Tämä [Suomen ja Yhdysvaltojen sotilaallinen] suhde on vain
vahvistunut 20 vuoden ajan, ja meillä on ollut aika erilaisia
presidenttejä.”
Myyntiluvan hylkääminen saattoi olla hyväkin asia, sillä valmistaja
Lockheed Martin ei näyttänyt saavan härveliään edes toimimaan:
testatuista ohjuksista vain vähän yli puolet toimi kuten piti. Käänne
tapahtui 2008, ja nyt onnistumisprosentti alkaa olla tyydyttävä.
“Saattaa olla, että myyntilupa evättiin vuonna 2007, koska
Yhdysvalloilla ei yksinkertaisesti ollut mitään myytävää”,
Salonius-Pasternak arvelee.
Nyt on 188 miljoonan dollarin eli 145 miljoonan euron kaupat tehty, ja
ensimmäiset 70 ohjuksesta tulevat Suomeen vuoden 2015 lopussa tai
seuraavan vuoden alussa.
Maavoimat on saamassa pian omansa: Yhdysvallat on tehnyt
myyntitarjouksen 70 ATACMS-ohjuksesta, joita voidaan ampua 300
kilometrin päähän. Lavetteina toimivat Hollannista ostetut
raketinheittimet. Kaupallinen neuvos Arto Koski puolustusministeriöstä
arvioi, että kaupat voitaisiin tehdä ensi vuoden alussa. Hintaa
ostokselle tulee yli sata miljoonaa euroa.
Järjestelmät ja koulutus vievät ison osan kauppahinnoista. Yhden
JASSM-ohjuksen hinnaksi on arvioitu noin 1,3 miljoonaa euroa.
Summanmutikassa niitä ei ammuskella, ja kohteenkin pitäisi olla jonkin
arvoinen. Teoriassa se voi olla esimerkiksi Venäjän ilmapuolustus,
jolloin kohde on liikkuva.
Kaukopartiot ja omat signaalitiedustelukoneet eivät taida maalien
löytämiseen riittää – ohjuksia kun pitäisi ampua vihollisen selustaan jo
ennen kuin se on tunkeutunut maahan. JASSM on Suomelle ennen kaikkea
ennalta ehkäisevän iskun ase, jolla ostetaan aikaa reserviläisarmeijan
liikekannallepanolle.
Maalien löytämiseksi tarvitaan ulkopuolista apua, siis Yhdysvaltain satelliitteja. Tai jotain sinne päin.
“Jo lähinaapureista, esimerkiksi Ruotsista, löytyy kaikenlaista
tiedustelukykyä”, Salonius-Pasternak sanoo. “Mutta epäilen, ettei näistä
asioista koskaan kirjoiteta mitään sopimusta.”
Ohjusten suhteellisen pieni määrä viittaa lisäksi siihen, että jokin
välipuhe lisätoimituksista olisi tehty sen varalle, että paukut
loppuisivat tosi paikan tullen kesken.
Ennen Suomea Yhdysvallat on myynyt JASSM-ohjuksia Australialle, ei edes muille Nato-maille.
Jopa ovat suhteet lämpimät, mihin tässä enää Natoa tarvitaan?
“Aika rankalta tuntuisi väittää, että meillä on nyt niin hyvät
suhteet Yhdysvaltoihin, ettei tarvitse enää pitää suhteita yllä Natoon
tai Euroopan unioniin”, Salonius-Pasternak vastaa.
Mutta entä venäläiset? Luulisi jo ottavan pattiin. Ainakin ärhäkän
Natsionalnaja oborona (Kansallinen puolustus) -lehden toimittaja
Aleksandr Mozgovoi yltyi suorastaan runolliseksi ATACMS-hankkeen tultua
julki.
“Kaikki sodanjälkeiset vuodet Suomi noudatti
puolueettomuuspolitiikkaa kuin lauhkea lammas, jota kaksi emoa imetti,
kahmien merkittäviä etuja asemastaan idän ja lännen välissä”, Mozgovoi
kirjoittaa. “Ja nyt sitten jonkun sormia oikein syyhyttää.”
Mozgovoin mukaan Suomi on Venäjälle vähintään yhtä kauhea uhka kuin Kuuba oli Yhdysvalloille vuoden 1962 ohjuskriisin aikana.
Muuten tulisia kommentteja ei juuri ole kuulunut, ainakaan
viralliselta taholta. Presidentti Vladimir Putin varoitti Naton
jäsenyydestä ja vieraista ohjusjärjestelmistä lehdistötilaisuudessa,
joka pidettiin Putinin ja Sauli Niinistön tapaamisen jälkeen juhannuksen
alla – kuten on varoittanut ennenkin. Virkamieslähteiden mukaan
ohjuksia ei presidenttien kahdenkeskisissä keskusteluissa mainittu.
Venäjän asevoimien komentaja Nikolai Makarov moitti puolestaan
kesäkuisessa puheessaan Suomea kaikenlaisesta, muttei sanonut mitään
Suomen ohjuksista. Makarov todisteli Venäjän rauhantahtoisuutta
kertomalla, kuinka joukkoja Suomen rajalla on vähennetty 70 prosenttia
sitten vuoden 1997.
Tohtori Stefan Forss Maanpuolustuskorkeakoulusta ei ole erityisen
vakuuttunut. Suuria sotaharjoituksia on rajan takana pidetty aivan
äskettäin. Venäjän asevoimien uusia ylpeyksiä, Iskander-ohjuksia, on
sijoitettu Lugaan eli Laukaaseen Pietarin lounaispuolelle. Sieltä
Iskander pyrähtäisi Helsinkiin alle viiden minuutin, ja siihen voidaan
liittää ydinkärki.
Rauha on jatkunut kymmeniä vuosia, eikä tilanne ole muuttumassa.
Turvallisuuspolitiikan tutkijoiden ja sotilaiden työhön kuuluu kuitenkin
pelätä pahinta, ja siksi Salonius-Pasternak on huolissaan päättäjien
kyvystä ymmärtää, mitä uudet ohjukset merkitsevät.
Suomen puolustusvoimat on edellisen kerran kyennyt ampumaan
tykinkantamaa pidemmälle toisessa maailmansodassa, jolloin käytössä oli
muutama pommikone. Uudet ohjukset muuttavat väkisinkin
puolustusajattelua.
“Suomella on esimerkiksi kyky tuhota tai ainakin lamauttaa
öljynvientiterminaalit Pietarin ulkopuolella”, Salonius-Pasternak sanoo.
“Mutta missä tilanteessa tätä pitäisi harkita?”
“Tai jos maailma menee niin hulluun tilaan, että Karjalankannaksella
divisioonat ovat valmiina, ja tiedustelu tietää, että ne ovat tulossa
tänne päivän tai kahden kuluttua. Olemmeko valmiita käyttämään ohjuksia?
Nämä ovat päätöksiä, joita ennen ei tarvinnut tehdä.”
Päätä pensaaseen ei tutkijan mielestä kuitenkaan voi työntää.
“On aika vaikeaa kuvitella tilannetta, jossa Venäjä ja Nato olisivat
ajautuneet sodan partaalle, mutta Suomi ja Ruotsi eivät olisi siinä
osallisina.”