Kun Suomi putosi puusta
Kaleva, sunnuntai-liite
Petri Laukka

Institute researcher Tiia Lehtonen comments in an interview with Kaleva on the international standing of Finland and the country’s position in the European Union.

 

 

Mitämitä: Onko kansainvälinen luottamuspula todellinen?

Suomea pidetään EU:n pikkuhäirikkönä. Lokakuussa poliittinen eliitti
yllättyi, kun Suomi sai niin vähän kannatusta YK:n turvaneuvostoon.

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Tiia Lehtonen, onko Suomi menettänyt luottamustaan kansainvälisesti?
Mielestäni Suomeen ei kohdistu erityistä kansainvälistä luottamuspulaa.
Toppuuttelen mielelläni kaikkein kriittisimpiä äänenpainoja, jotka ovat
julistaneet Suomen ulkopolitiikan täysin linjattomaksi.

Kuitenkin tuntuu, että Suomi on ajautunut sivuun kansainvälisestä päätöksenteosta.
Suomi ei ole ajautunut sivuun, mutta ajaa joissakin asiakysymyksissä
omilla raiteillaan. Toisaalta voidaan ajatella, että talouskriisi,
oikeistopopulismi ja kansallisuusaatteen nousu aiheuttavat näköharhoja,
ja ne jylläävät muissakin maissa. Kansainvälisen päätöksenteon
dynamiikka on jatkuvassa liikkeessä ja monien järjestöjen painoarvo on
muuttunut.

Entä olemmeko ulkona EU:n ytimestä, johon veimme itsemme 1990-luvulla aivan ohjelmallisesti?
Kyllä ja ei. Emme ehkä kuulu enää yksiselitteisesti EU:n ”kovaan
ytimeen”, mutta olemme silti tiukasti niiden pöytien äärellä, joissa
päätökset tehdään. On hyvä muistaa, että ”ydin” on sekä suhteellinen
että epämääräinen käsite. Mikäli ydin käsitetään euroalueen kuudeksi
AAA-luokitelluksi jäsenvaltioksi, olemme ytimessä. Olemme mukana myös
Eurooppa-neuvoston lokakuussa tekemässä päätöksessä perustaa
pankkiunioni.

Eräät ulkopoliittiset keskustelijat ovat vaatineet suursiivousta
ulkoministeriöön ja ulkoministeri Erkki Tuomiojan vaihtamista. Miltä
kuulostaa?
Minun korvaani tuo kuulostaa hätävarjelun liioittelulta. Siivoustalkoot
ovat tässä tilanteessa varmasti paikallaan, mutta parasta jälkeä syntyy
useimmiten silloin, kun kaikki ovat yhteistuumin luudanvarressa.

Kiinnostaisi tietää, mikä on Suomen ulkopoliittinen linja?
Jatkuvuus on nähtävissä muun muassa siinä, että Suomi painottaa
kansainvälisessä politiikassa edelleen yhteisten instituutioiden,
sääntöjen ja normien merkitystä. On kuitenkin totta, että ulkopolitiikan
tulisi olla muutakin kuin pelkkää reagointia ärsykkeisiin. Suomen
pitäisi profiloitua muunkinlaisena toimijana kuin Pavlovin koirana.
Eli linjaa on syytä selkiyttää?
YK:n turvallisuusneuvostokampanja jätti monille vahvan tunnun, ettei
pieni uudistaminen olisi pahitteeksi. Ainakin jonkinasteinen ryhtiliike
olisi päivän sana. Allekirjoitan.

Millainen ryhtiliike?
Ennen kaikkea olisi hyvä selkeyttää Suomen poliittista tahtotilaa ja
kansallista konsensusta ulkopolitiikan lukuisilla osa-alueilla, joita
värittävät tällä hetkellä osittain vastakkaiset ja keskenään
ei-yhteensopivat tavoitteet.

Siis että täh?
Pienillä valtioilla on usein sellaista osaamista, mikä puuttuu
suuremmilta. Sitä oikein suuntaamalla voi helposti lisätä näkyvyyttään
ja vaikutusvaltaansa kansainvälisesti. Näin on tehnyt Norja
rauhanvälitystyössä ja humanitaarisessa toiminnassa. Norja on
osallistunut YK-operaatioihin enemmän kuin Suomi. Norjan kehitysapu on
maailman suurin. Suomen kehitysavun määrän on arveltu olleen yksi syy
turvaneuvostotulokseen.

Millaista osaamista Suomi voisi Norjan tapaan tarjota?
Meillä on presidentti Martti Ahtisaari ja hänen johtamansa
rauhanorganisaatio, ja niiden myötä arvostettu henkilökultti
rauhanvälityksessä. Mutta tarvetta profiilin nostoon on. Suomella olisi
varaa näkyä asioissa, jotka hyödyttävät sekä itseä että muita.
Liikkumatilaa on paljon enemmän kuin kylmän sodan aikana.

”Pieni uudistaminen ei olisi pahitteeksi. Jonkinasteinen ryhtiliike olisi päivän sana.”
Tiia Lehtonen
ulkopolitiikan tutkija