Toiveikkuus valtaa alaa: talouskriisi on ohi. Talouden kevään vihreät
versot ovat nousemassa esiin. Selvisimme melkein kuin koira veräjästä.
Nyt on aika varautua uuteen nousuun ja sen tuomiin mahdollisuuksiin.
Samalla on ryhdyttävä hillitsemään julkisen velan kasvua. Onko tämä
yleistyvä näkökulma perusteltu?
Totta on, että taloudellisen
aktiviteetin lasku on pysähtynyt ja vuotta edeltävään aikaan verrattuna
on useimmissa teollisuusmaissa nähtävissä lievää piristymistä. Tämä ei
poista sitä tosiseikkaa, että Intiaa, Brasiliaa, Etelä-Koreaa ja Kiinaa
lukuun ottamatta kaikki merkittävät taloudet ovat edelleen taantumassa
verrattuna kriisin lähtökohtaan.
Käänne parempaan on edelleen
katsojan silmässä pikemminkin kuin reaalitaloudessa. Yksi katsojista on
pörssi, jossa voimakkaasti nousevat kurssit osoittavat sijoittajien
uskovan taloudellisesti parempaan tulevaisuuteen. Pörssikurssit
ennakoivat yritysten tulevia arvoja – ja välillä jopa onnistuvat tässä
arvioinnissa. Ovatko nykyiset positiiviset odotukset V-muotoisesta
kriisikuvasta perusteltuja?
On mukavampi olla optimisti kuin
pessimisti. Nykytilanteessa on kuitenkin syytä varata oma tilansa myös
pessimismille. Talousennusteet viittaavat siihen, että
pankkijärjestelmän ja maksuvakauden kriisi on nyt pääpiirteisesti
hallinnassa. Ennusteiden mukaan reaalitalouden kriisi tulee kuitenkin
pahenemaan tämän syksyn ja tulevan talven aikana. Pessimistien mukaan
pahin tilanne tullaan kokemaan syksyllä 2010, jonka jälkeen alkaa pitkä
ja hidas toipuminen.
Talouden asteittainen toipuminen viime
kuukausina johtuu epäilemättä elvytyspolitiikasta, jota kaikki
keskeiset taloudet ovat harjoittaneet. Suurimmat elvytyspaketit on
otettu käyttöön Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Presidentti Barack Obaman
hallinnon päätökset pelastaa pankkeja ja vakuutuslaitoksia ja
autoteollisuutta sekä pyrkiä uudelle uralle terveys- ja
ympäristöpolitiikassa on nostamassa liittovaltion budjetin vajeen 12
prosenttiin bruttokansantuotteesta.
Keskeinen haaste koko
kansainväliselle taloudelle on sen syvien epätasapainojen supistaminen
erityisesti lisäämällä Kiinassa ylijäämän käyttöä kotimaisessa
kulutuksessa sekä rajoittamalla kulutusta ja lisäämällä
säästämisastetta Yhdysvalloissa. Kiinan hallituksen infrastruktuuriin
suuntautunut elvytyspolitiikka sekä amerikkalaisten säästämisasteen
nousu nollasta viiteen prosenttiin antavat oikeansuuntaisia merkkejä,
mutta matkalla maailmantalouden tasapainottamiseen ollaan vasta alussa.
Suomi
joutui maailmantalouden kriisiin sangen vahvasta asemasta.
Valtiontalous oli ollut vuosia ylijäämäinen, velkaa oli maksettu pois
ja yritysten taseet olivat huomattavasti vahvempia kuin 1990-luvun
alussa. Nämä vahvuudet ovat yhdessä positiivisten palkkaratkaisujen ja
alhaisen korkotason kanssa lisänneet kansalaisten kulutusvoimaa ja
yhteiskunnan vastustuskykyä. Työttömyys on tosin nousemassa entistä
pahemmaksi ongelmaksi, ensi vuonna yli 10 prosenttiin.
Edellisen
lamankin kokemusten mukaan kriisistä toipuminen nostaa tuottavuutta,
mutta työllisyysastetta tätä hitaammin. Seurauksena on
pitkäaikaistyöttömyys, joka jäytää sekä yhteiskunnan että talouden
perusteita.
Toistaiseksi Suomen kaduilla ei edellisen lamaan
tapaan ole nähty laajoja mielenosoituksia, eivätkä puolueiden
voimasuhteet ole mainittavassa murroksessa. Mielenkiinto on
suuntautunut vaalirahoitukseen ja maahanmuuttopolitiikkaan, ja
näihinkin teemoihin kansalaiset alkavat kyllästyä.
Silti
taantuma on iskemässä Suomen talouteen pahasti. Arvioiden mukaan maan
talous supistuu tänä vuonna ainakin 6 ja teollisuustuotanto 7
prosentilla edelliseen vuoteen verrattuna. Viennin uskotaan supistuvan
peräti kolmanneksella, mikä osoittaa todellisen ongelmamme. Suomen
talous on hyvin vientivetoinen – viennin osuus bkt:sta oli ennen
kriisiä 45 prosenttia – mikä on sinänsä vaikuttanut myönteisesti
talouden nopeaan kasvuun viime vuosina. Tänä vuonna tuo osuus laskee
noin 35 prosenttiin, mikä sekin on vielä huomattavasti korkeampi kuin
viennin noin 20 prosentin bkt-osuus vuonna 1990.
Kun talouden
toipumisessa investointien ja viennin kasvu tulevat yleensä
jälkijunassa, niin euroalueen maista Suomen paluu selkeälle
kasvu-uralle tapahtuu useampia muita myöhemmin. Kaikesta päätelleen
konepaja- ja teknologiateollisuus ja sen työllisyys kärsii taantumasta
kaikista eniten. Toki paperiteollisuudelle on omat syvät ongelmansa,
mutta ne ovat pikemminkin rakenteellisia luonteeltaan, eivätkä vain
nykyisen kriisin aiheuttamia.
Joka tapauksessa on selvää, että
tämän taantuman jälkeen Suomen talouden rakenne ei ole entisellään,
vaan kasvua on rakennettava aikaisempaa enempää palveluiden varaan sekä
kuluttajien keskuudessa että tuotannossa.
Käänne parempaanon edelleen katsojan silmässä pikemminkin kuin reaalitaloudessa.