Lähes 20 vuoden kokemuksella
Kaleva
Jarno Mällinen

Director of the Institute Teija Tiilikainen commented on Finland’s membership in the EU in Kaleva on October 12th. According to her, the membership has clarified Finland’s relationship with Russia: for example now with the Ukrainian crisis, Finland is not between the EU and Russia but has clearly chosen its side.
Suomen EU-jäsenyydestä väiteltiin pitkään ja pikkutarkasti. Miltä jäsenyyden kannattajien ja vastustajien keskeisimmät perustelut näyttävät nyt?
Lokakuussa 1994 pidetyn Suomen EU-kansanäänestyksen alla Euroopan unionin jäsenyyttä arvioitiin monin eri argumentein. Perustelujen sumasta erottui joitakin suosittuja aihealueita.
Miten jäsenyys on näihin vaikuttanut? Asiantuntijat kertovat näkemyksensä.
Turvallisuuspolitiikka.
EU:n ajateltiin sitovan Suomen länteen. Jäsenyyden vastustajat varoittivat liittoutumasta sellaisen valtioryhmittymän kanssa, joka voi joutua selkkaukseen Venäjän kanssa. Puolustajat katsoivat EU:n koon tuovan turvaa, mutta varsinaisten ”turvatakuiden” edellyttävän liittymistä EU:n sotilaalliseen haaraan WEU:hun. Eduskunnan puolustusvaliokunta herätti kohua tulkinnalla, jonka mukaan täysjäsenyys WEU:ssa johtaisi väistämättä Naton jäsenyyteen.
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen:
”Mielipidemittaukset kertovat aika johdonmukaisesti, että suomalaiset kokevat Suomen turvallisuuden vahvistuneen EU-jäsenyyden myötä. Tieteellisesti on vaikea mitata, onko turvallisuus vahvistunut vai ei, kun ei ole vertailukohtaa.
Mielestäni jäsenyys on selkeyttänyt Suomen suhdetta Venäjään. Erityisesti Ukrainan kriisin yhteydessä on ollut helppoa, kun EU:lla on yhteinen ulkopolitiikka ja yhteiset linjaukset.
Kansanäänestyksen alla hahmotellussa tilanteessa, jossa EU:n ja Venäjän välille tulisi konflikti ja Suomi yrittäisi luovia välissä, ei osattu ottaa huomioon EU:n jäsenen perspektiiviä: nyt Suomi ei ole välissä, vaan puolensa valinnut, laatimassa EU:n yhteistä Venäjä-politiikkaa ja määrittämässä suhdetta, joka on meille sopiva.
Nykyinen kriisi on ainutkertainen. Ennen Ukrainan tilannetta EU:n ja Venäjän välillä ei ole ollut mitään vakavaa vastakkainasettelua, eikä EU:n jäsenyys ole vaikeuttanut Venäjä-suhdettamme. Sitä vastoin Suomella on ollut omat kahdenväliset ongelmansa Venäjän kanssa: puutullit, rekkaliikenne, lapsikiistat.
Suomi oli WEU:n tarkkailijajäsen, mutta nyt arvioituna WEU:n täysjäsenyys ei olisi merkinnyt Nato-jäsenyyttä. Kysymyksenasettelu alkoi hälventyä jo 1996, kun hallitustenvälisessä konferenssissa aloitettiin keskustelu EU:n turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta toimintakyvystä.
Vähitellen WEU:n keskeiset toiminnot siirrettiin EU:n alaisuuteen. Sokerina pohjalla WEU:n keskinäisen puolustuksen velvoite kopioitiin EU:n Lissabonin sopimukseen 2007. Nyt olemme mukana siinäkin artiklassa, mutta se ei ole tehnyt meistä Naton jäseniä.”
Sisäinen turvallisuus.
Monet heistäkin, jotka uskoivat EU:n parantavan maamme ulkoista turvallisuutta, pelkäsivät EU:n rajojen avoimuuden lisäävän rikollisuutta.
Sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö Tarja Mankkinen, sisäasiainministeriö:
”Schengen-sopimus toi vapaan liikkuvuuden Schengen-maiden välille. Tämä näkyy enemmän tai vähemmän järjestäytyneinä ryhminä, jotka tulevat Suomeen tekemään rikoksia, kuten murtosarjoja tai työmaavarkauksia.
Toisaalta EU:n ja Europolin ansiota on, että rajat ylittävään rikollisuuteen pystytään tehokkaasti puuttumaan ja varautumaan. Poliisiyhteistyö on tosi tiivistä. EU:n jäsenenä pystymme toimimaan paremmin myös EU:n ulkopuolista rikollisuutta vastaan.
Uskon, että rajat ylittävää rikollisuutta olisi tullut joka tapauksessa, oltiin Schengenissä ja EU:ssa tai ei: Suomen asemaa muutti myös Neuvostoliiton romahtaminen ja lisääntynyt liikkuvuus itään päin ja Suomenlahden yli. Sitä ennen Suomi ei ollut kansainväliselle rikollisuudelle kiinnostava alue.”
Talous.
EU:n tuoma taloudellinen hyöty ja vakaus kuuluivat tärkeimpiin jäsenyyttä puoltaviin perusteluihin. Myös epäilyjä esitettiin, ja varsinkin vasemmistolaiset vastustajat arvelivat EU:n talous- ja rahaliiton ja suunnitteilla olleen yhteisen rahan heikentävän työllisyyttä.
Kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen, Helsingin yliopisto:
”EU:sta on Suomelle periaatteessa taloudellista etua. Tavaroiden, pääoman ja työvoiman liikkuvuus tuo hyvinvointihyötyjä jäsenmaille. Yhteismarkkinat, rahoitusjärjestelmän kehittyminen, talouden toimintaa tehostanut kilpailupolitiikka… Kaikki nämä ovat hyötyjä.
EU:n rahaliitto, yhteinen raha, on sen sijaan vuosisadan virhe. Siitä on ollut Suomelle ja muille rahaliiton jäsenille vain haittaa. Rahaliiton aikana jäsenmaille on koitunut 10 prosentin elintasotappio. Laskelma löytyy toimittamastani kirjasta Euron tulevaisuus – Suomen vaihtoehdot.
Vasemmiston näkemys oli asenteellinen, ideologinen. Suomen heikko työllisyys johtuu omista päätöksistämme. EU- ja rahaliiton jäsenyyden aikana Suomen työmarkkinoita ei ole kehitetty toimivaan suuntaan ja sopusoinnussa yhteisen rahan kanssa, vaan työmarkkinoiden osalta olemme edelleen korporatistisen järjestelmän vankeja.
EU:n kehitys nykyisen talouskriisin aikana ei näytä hyvältä. Vaikuttaa siltä, että kehittymässä on keskusjohtoinen Neuvostoliitto-mallinen unioni: hirveästi sääntelyä, poliitikot ja raskas virkakoneisto elävät omaa elämäänsä.”
Maatalous.
Eri ammattiryhmistä maanviljelijät suhtautuivat kielteisimmin EU-jäsenyyteen, ja Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK vastusti jäsenyyttä. Muille elintarvikkeiden hintojen aleneminen oli yksi tärkeimmistä syistä äänestää jäsenyyden puolesta.
Professori Jyrki Niemi, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus:
”Pelko oli luonnollista, koska maatalous- ja elintarvikesektori olivat ainoita, jotka eivät olleet vapaakaupan piirissä ja kansainvälisten markkinoiden armoilla. EU:ssa tilanne muuttui rajusti, kun jouduimme luopumaan kansallisesta maatalouspolitiikasta.
Suomi sai kuitenkin erityisjärjestelyjä. EU:n maatalouspolitiikan ja -tuen lisäksi meillä on kansallisen politiikan liikkumavaraa: pysyvää ja olosuhteista aiheutuvaa kilpailuhaittaa on voitu kompensoida kotimaisella tuella.
Pelot olivat suuria – että osa suomalaisesta tuotannosta katoaa kokonaan – mutta itse asiassa olemme pärjänneet varsin hyvin. Tuotantomäärissä ei ole tapahtunut juuri muutosta. Maidontuotanto on säilynyt lähes ennallaan, ja lihantuotanto kasvanut. Viljelyala on samoissa hehtaarilukemissa kuin ennen EU-jäsenyyttä, ja viljan osalta jopa noussut.
Maatalousyrittäjien tulot putosivat jäsenyyden myötä keskimäärin noin viidenneksen, koska tuottajahinnat alenivat eivätkä uudet tuet ihan korvanneet tätä. Entisen tulotason säilyttäminen vaati yksikkökoon kasvattamista: jäsenyyden aikana tilojen lukumäärä on vähentynyt lähes 40 prosenttia.
EU kiihdytti tätä rakennekehitystä jonkin verran, mutta se ei juuri eroa jäsenyyttä edeltävästä kehityksestä, joka on edennyt tasaisesti kuin juna 1960-luvun lopulta lähtien.
Kun liityimme EU:hun, maataloustuotteiden hinnat alenivat keskimäärin noin 40 prosenttia. Nimenomaan tästä johtuen elintarvikkeiden hinnat laskivat vuonna1995 keskimäärin 11 prosenttia.
Sen jälkeen ruoka kallistui hyvin hitaasti, 2000-luvun alkuun saakka alle yleisen inflaatiovauhdin. Viimeisen kymmenen vuoden ajan ruoan hinta on noussut muita hintoja nopeammin, mutta keskimääräiselle palkansaajalle ruoka on EU-jäsenyyden aikana halventunut selvästi, kun hinnannousun suhteuttaa palkkojen nousuun.”
Itsenäisyys.
Yli 50-vuotiaiden EU-jäsenyyden vastustajien yleisin perustelu oli kansallisen päätösvallan kaventuminen. Päätöksenteon myös pelättiin keskittyvän yhä harvemmille.
Teija Tiilikainen:
”Aika nopeasti kävi ilmi, että EU:n jäsenenä Suomi pystyy vaikuttamaan EU-päätösten sisältöön ja ohjailemaan niitä meille edulliseen suuntaan. Vastakkaisia tapauksia on ollut harvoin.
On tullut joitain direktiivejä, jotka Suomen olosuhteissa näyttävät hölmöiltä. Unioni on ollut aika huono lainsäädännön vaikutusten arvioinnissa. Siihen on ryhdytty systemaattisemmin vasta viime vuosina. Yhteistä politiikkaa on yritetty luoda säätelyllä. Nyt turhaa säätelyä yritetään rajoittaa.
EU:n järjestelmässä on yhä demokratiapulmaa: demokraattista hallintotapaa on vaikea järjestää, kun yksikkö on niin suuri. Sitä, onko päätösvaltaa siirtynyt Suomen eduskunnalta EU:n virkamiehille ja ministereille, on vaikea arvioida.
Pienen maan itsenäisyys esimerkiksi kansainvälisen talouden kysymyksissä oli aika suhteellista jo 80- ja 90-lukujen vaihteessa. On helpompi olla pöydissä, joissa päätökset joka tapauksessa tehdään.”
Suomen EU-kansanäänestys
Pidettiin 16. lokakuuta 1994.
Neuvoa-antava, ei sitova.
56,9 % kannatti Euroopan unionin jäsenyyttä, 43,1 % vastusti.
Äänestysprosentti oli 74, ulkosuomalaisilla 10,7.
Jäsenyysneuvottelut olivat alkaneet 1.2.1993.
Suomi ja EU sopivat jäsenyyden ehdoista 1.3.1994.
Eduskunta hyväksyi EU-jäsenyyssopimuksen 18.11.1994.
Suomesta tuli EU:n jäsen 1.1.1995.
Julkkikset asialle.
Nuorten ja opiskelijoiden Kyllä Euroopalle – Ja Till Europa -järjestö värväsi mainoskasvoikseen muun muassa jääkiekkoilija Marko Kiprusoffin ja kenraali Adolf Ehrnroothin.
Maatalousväki vastusti.
MTK:n iskulause ”Maaseutua ei voi tuoda” eli vielä kansanäänestyksen jälkeenkin.
Vaalivalvojaiset.
Kyllä-liike juhli äänestyssunnuntain iltana. Jäsenyyden kannattajien kattojärjestönä toimi Parempi vaihtoehto – Eurooppalainen Suomi ry. Ei-puolen suurin järjestö oli Vaihtoehto EU:lle ry, lisäksi yhteiskampanjaan osallistui toistakymmentä pienempää liikettä, kuten kehitysmaa-aktiivien Kyllä maailmalle – ei EU:lle.