Summary
Ulkopolitiikka 3/2021 on luettavissa lehden verkkosivuilta.
Ihmisoikeuksien puolustajat
TEEMA. Pandemia on heikentänyt ihmisoikeusaktivistien asemaa. Heitä on suljettu vankiloihin turvallisuuden ja terveyden varjolla. Suomi pyrkii entistä näkyvämmin ihmisoikeuksien
puolustajaksi, kun se noussee YK:n ihmisoikeusneuvostoon lokakuussa pidettävässä äänestyksessä. Neuvoston päätöksiin nojaavat monet ihmisoikeuksia ajavat kansalaisjärjestöt. Työtä riittää myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien parantamisessa, vaikka edistystä on tapahtunut. Latinalaisessa Amerikassa kadut ovat yhä vaarallisia esimerkiksi transihmisille.
Maailma ilman Muttia
Saksan liittopäivävaalit herättävät suurta mielenkiintoa, sillä väistyvä liittokansleri Angela Merkel jättää aukon kansainväliseen yhteistyöhön. Kotimaassaan hän onnistui pitämään haastajat loitolla, mutta vaikutelma vakaudesta kätkee taakseen monimutkaisen todellisuuden.
Kyseenalaiset rahavirrat
Autoritaariset valtiot, etenkin Venäjä ja Kiina, laittavat vuosi vuodelta yhä enemmän rahaa demokraattisiin maihin vaikuttaakseen politiikkaan. Kiinan rahavirtoja on vaikea jäljittää.
Venäjä puolestaan on alkanut arvioida tarkemmin käyttämänsä rahan vaikuttavuutta.
Ajassa
Tuulivoimalla kohti itsenäisyyttä?
Analyysi
Profiilissa Jukka Kurttila
Eturintamaan!
Pakkoavioliittojen vastainen työ laahaa Suomessa
Neliöiden maailma
Merkelin perintö
Kulttuurisota kampuksilla
Hämärää rahaa
Ystävyyden rajalla
Imperiaalisen ajattelun paluu
Ulkopolitiikka 60 vuotta
Ulkopolitiikan aaltoliike
Heikkoja signaaleja
Menneisyys politiikan armoilla
Kirjat & keskustelu
EU:n tulevaisuuskonferenssista puuttuu vaaran tunne
Eurooppaa yhdistävät ideat
Merkelin vakaat vallanperijät
Kuinka Kiina vaikuttaa
Mafiat repivät ja rakentavat hauraita maita
50 vuotta sillanrakennusta
Yhä löyhempi vai yhä tiiviimpi unioni?
Länsikeskeinen tulkinta rasismista
Nojatuolimatka Etelä-Afrikkaan
Suomi maailmalla 1921
Henkilökohtainen on (ulko)poliittista
Ristikko