yhteenveto

Meneillään oleva talouskriisi muuttaa merkittävästi talouspolitiikkaa Euroopassa ja erityisesti euroalueella. Kriisi on pakottanut poikkeuksellisiin koordinoituihin toimiin ja johtanut uusien instituutioiden luomiseen.

Vaikutukset ulottuvat nykyistä kriisiä pidemmälle, sillä Euroopan talouspolitiikan koordinaatio tiivistyy tuntuvasti myös ”normaaliaikoja” silmällä pitäen. Viimekätinen päätösvalta säilyy kuitenkin jäsenmailla.

Rahoitusmarkkinoiden jännitteet hellittivät vuoden 2012 alussa, ja talouskasvun ennustetaan piristyvän vuoden jälkipuoliskolla. Tällaisissa suotuisissa oloissa tuskin otetaan merkittäviä lisäaskeleita yhteisvastuun ja koordinaation lisäämiseen.

Jos tilanne kärjistyy uudelleen, myös keskustelu euroalueen luonteesta voimistuu. Perusvaihtoehtoina ovat tällöin yhtäältä iso loikka kohti yhteisvastuullisempaa ja federalistisempaa euroaluetta, toisaalta yhteisvastuun selvä rajoittaminen ja voimakkaampi luottaminen markkinakuriin eli velkasaneerauksen mahdollisuuteen. Päätösprosessista tulee vaikea, eivätkä kaikki euromaat välttämättä ole mukana integraation tiivistämisessä, jos sellainen toteutuu.