Ennen liittymistään Natoon Suomi muodosti useita kahden- ja kolmenvälisiä sekä minilateraalisia puolustusyhteistyökumppanuuksia naapurimaidensa ja merkittävien Nato-jäsenmaiden kanssa. Natoon liittymisen jälkeen pienempien puolustusyhteistyömuotojen rooli Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa on muuttunut. Miksi Suomen Nato-liittolaisena pitäisi edelleen edistää tällaisia yhteistyöformaatteja, ja mikä niiden merkitys on tulevaisuudessa?

Tässä raportissa käsitellään puolustusyhteistyötä yksittäisten Nato-maiden näkökulmasta. Tavoitteena on lisätä ymmärrystä syistä, joiden vuoksi Ranska, Saksa, Iso-Britannia, Viro, Norja ja Ruotsi osallistuvat puolustusyhteistyöhön. Raportissa tarkastellaan puolustusyhteistyötä keskeisten strategisten, sotilaallisten, taloudellisten ja poliittisten tekijöiden kautta. Tällaisia ovat esimerkiksi käsitykset uhkaympäristöstä, sotilaallisista suorituskyvyistä, strategisesta kulttuurista sekä maan roolista Natossa. Lisäksi raportissa vertaillaan näitä kuutta valtiota Suomeen sekä tunnistetaan tekijöitä, jotka vaikuttavat mahdolliseen tulevaisuuden yhteistyöhön.

Raportissa todetaan, että alueellinen puolustusyhteistyö voi hyödyttää myös Natoa. Kahden- ja kolmenvälinen sekä minilateraalinen yhteistyö saattaa tehostaa liittokunnan sisäistä päätöksentekoa ja auttaa rakentamaan luottamusta keskeisten kumppanien ja liittolaisten välillä, mikä puolestaan helpottaa maiden puolustusintegraatiota Natossa.

Vanhempi tutkija
Antti Pihlajamaa