Kun EU laajentui itään vuonna 2004 ja uudet jäsenmaat liittyivät Schengen-alueeseen vuonna 2007, uusien jäsenmaiden naapurissa sijaitsevien kolmansien maiden kansalaisten viisumimaksut nousivat ja viisumien myöntämiskäytännöt monimutkaistuivat. Myönnettyjen viisumien määrät vähenivät etenkin Ukrainassa, Valko-Venäjällä ja Venäjän Kaliningradissa. Siksi uudet EU-maat ottivat käyttöön paikallista rajaliikennettä koskevan järjestelyn.
Vuonna 2006 sovitun paikallista rajaliikennettä koskevan järjestelyn perusteella EU-maat ja EU:hun kuulumattomat Schengen-maat voivat sopia kolmansiksi maiksi luokiteltavien rajanaapuriensa kanssa maarajoja koskevasta viisumivapaudesta. Se koskee ihmisiä, jotka asuvat 30–50 kilometrin säteellä rajasta. EU:n itäisille rajavaltioille järjestely oli keino lievittää Schengen-jäsenyyden aiheuttamaa sääntelyä ja pitää rajat avoinna sellaisia laillisia rajanylityksiä varten, jotka liittyvät kulttuurisiin, yhteiskunnallisiin, taloudellisiin tai perhesyihin.
Vuoden 2014 alusta lähtien EU:n 14:stä Venäjän-, Valko-Venäjän-, Ukrainan- ja Moldovan-vastaisesta raja-alueesta kahdeksan on paikallista rajaliikennettä koskevan järjestelyn piirissä. Järjestely vaikuttaa sekä raja-alueen asukkaiden liikkuvuuteen että raja-alueiden taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen. Tämän raportin tarkoituksena on analysoida järjestelyn toimivuutta ja mahdollisuuksia Euroopan unionin ja Norjan ulkorajoilla.