EU:N JA VENÄJÄN LIIKENNEYHTEISTYÖ POLKEE PAIKALLAAN

Euroopan unionin itäisiin naapurimaihin ja Venäjään kohdistamassa kuljetus- ja infrastruktuuripolitiikassa tapahtuu muutoksia, jotka ovat johtamassa alueellisten yhteistyösuunnitelmien lujittumiseen. EU näkee itäiset kuljetusväylät osana keinovalikoimaa, jonka tavoitteena on yhtenäisen sisämarkkina-alueen luominen sekä unionin ja sen naapurimaiden välisen kaupan helpottaminen.

Venäjän näkökulmasta infrastruktuurin kehittämisen painopisteet ovat enimmäkseen muualla. Sotšin talviolympialaiset ja jalkapallon MM-kisat ovat tärkeimmät kannustimet liikenneväylien kehittämiselle tällä vuosikymmenellä. Toinen tärkeä kehittämisalue on kuljetusten turvallisuus – tai sen puute. Yhteistyö liikenteen turvallisuuden lisäämiseksi onkin yksi keskeisistä kysymyksistä EU:n ja Venäjän suhteissa.

Koillisväylän avautumisen meriliikenteelle arvioidaan mullistavan Euroopan ja Aasian välisen kaupan lyhentämällä olennaisesti merikuljetusten matkaa. Ympäristönsuojelu ja kuljetusten turvallisuus olisi tulevaisuudessa asetettava aidosti etusijalle, erityisesti Arktisella alueella.

EU:n itäisten kuljetusväylien ympärille on kehittynyt ”dialogeja” ja ”kumppanuuksia”, jotka muodostavat toisiaan täydentävien ja samalla toistensa kanssa kilpailevien keskustelufoorumien verkoston. Tämän verkoston toimintaa vaikeuttaa Venäjän poliittisen ympäristön arvaamattomuus ja byrokraattisuus.