yhteenveto
Venezuela tarvitsee siirtymäkauden hallituksen, jossa on sekä Maduron kannattajia että hänen vastustajiaan. Tehtävänä olisi uudistaa vaalijärjestelmä ja sopia vallanjaosta, jotta tasoitetaan valtapanoksia suojaamaan poliittisia vähemmistöjä. Vasta silloin voidaan järjestää presidentinvaalit.
Venezuelan kriisissä on ratkaisun hetki. Nicolás Maduro on epäsuosittu jopa matalan tulotason asuinalueilla ja kiihdyttää sortotoimiaan. Maduro ei enää voi pitää asevoimien tukea itsestään selvänä, mikä näkyy sotilashenkilöiden loikkauksina ja Maduron vastaisina lausuntoina.
Asevoimien suuret taloudelliset edut ovat kutistumassa. Kun Yhdysvaltain ilmoittamat pakotteet Venezuelan öljy-yhtiö PDVSA:ta vastaan astuvat voimaan, Madurolle tulee vaikeuksia maksaa armeija sekä hallitusta kannattavat puolisotilaalliset colectivo-joukot tyytyväisiksi. Maduro on menettämässä otteen Venezuelan ulkomailla olevista varoista, kun yhä useampi maa antaa tukensa Juan Guaidólle, jota ne pitävät Venezuelan oikeutettuna väliaikaisena presidenttinä.
Kiinan tuki Madurolle ei välttämättä ole ikuista. Kiinan on arvioitu antaneen Venezuelalle luottoa yli 65 miljardin Yhdysvaltain dollarin verran. Nyt Kiina on huolissaan antamiensa lainojen täydestä takaisinmaksusta. Oppositio ilmaisi valmiuden neuvotella Kiinan kanssa myös velkojen maksusta. Kuuban tiedustelu- ja sotilasyksiköt suojelevat Maduron hallintoa ja tarkkailevat sen vastustajia. Kuuba ei ehkä jaksa loputtomiin tukea Maduroa, jonka asema ja maksukyky jatkuvasti heikkenevät.
Maduro luottaa entistä enemmän Venäjään, mistä on raportoitu tulleen yksityisiksi väitettyjä palkkasotilaita antamaan tukea presidentin kaartille. Venäjän arvioidaan myöntäneen Venezuelalle 17 miljardin dollarin edestä lainoja vastineeksi öljy- ja kaasuvaroista sekä geopoliittisesta jalansijasta alueella, jonka Yhdysvallat näkee omana ”takapihanaan”. Venäjällä ei kuitenkaan ole varaa toimia Venezuelan hätärahoittajana. Sen tammikuussa 2019 myöntämä viiden miljardin dollarin luotto näyttää olleen vain vanhan lainarahan kierrätystä. Venäjä kärsi iskun, kun Yhdysvallat takavarikoi ja luovutti Guaidólle CITGO:n, PDVSA:n Yhdysvalloissa toimivan tytäryhtiön, jota oli käytetty Venäjän Maduron hallinnolle antaman lainan vakuutena.
Sotilaseliitti pelkää rangaistuksia ja taloudellisia menetyksiä, mikäli Maduro syrjäytetään. Tämä pelko on suurin este vallan vaihtumiselle. Huolten hälventämiseksi oppositio on luvannut armahtaa kaikki demokratisointia tukevat upseerit, jotka eivät ole syyllistyneet rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Jotkut kenraaleista saattavat silti olla huolissaan Kansainvälisen rikostuomioistuimen valmistelemista syytteistä, jotka jäisivät voimaan, tai muiden valtioiden valmistelemista, huumekauppaa koskevista syytteistä. Ylimmän sotilasjohdon nauttimat edut ovat niin huimia, ettei pelkkä yleinen armahdus välttämättä ole riittävä yllyke puolen vaihtoon.
Presidentti Donald Trumpin väläyttämä mahdollinen sotilaallinen väliintulo Venezuelassa olisi riskialtis, ja oppositiota tukeva kansainvälinen ryhmittymä tuomitsisi sen. Humanitaarisesta kriisistä huolimatta väliintulon kannatus venezuelalaisten keskuudessa on vähäistä. Se heikentäisi demokraattisen opposition uskottavuutta ja pahentaisi maan poliittista vastakkainasettelua. Pahimmillaan se voisi johtaa pitkään väkivaltaiseen konfliktiin: Maduron hallinnolle uskolliset tahot saattaisivat ryhtyä aseelliseen vastarintaan uutta hallitusta vastaan, mahdollisesti Kuuban ja Venäjän tukemina. Venezuelan kriisiin tarvitaan neuvotteluratkaisu. Armeijan ylimmän johdon kuuliaisuus on ostettava takaamalla sille perustuslain suoja, itsehallinto ja toimeentulo. Vasta silloin voidaan muodostaa siirtymäkauden hallitus, jossa molemmat poliittiset leirit ovat edustettuina. Chavistien ottaminen mukaan on tärkeää, jotta he eivät pilaa demokratiakehitystä. Neuvottelematta toteutetut ratkaisut ovat vaarallisia maassa, jossa toimii paljon Madurolle uskollisia puolisotilaallisia ryhmiä.
Jotta uusi demokratiakehitys pääsisi juurtumaan, täytyy palauttaa poliittinen valta Venezuelan kansalliskokoukselle. Sen valiokuntia vetämään tarvitaan molempien osapuolten edustajia. Kaikki poliittiset vangit on vapautettava ja maan korkein oikeus uudistettava. Tarvitaan myös uskottavia takeita siitä, ettei nykyhallinnon johtajia rangaista. Maan nykyistä perustuslakia pitäisi myös muuttaa niin, että valtapanoksia alennetaan vahvalla keskinäisellä valvonnalla. Lisäksi tarvitaan erityisiä takeita poliittisten vähemmistöjen oikeuksien turvaamiseksi.
Vaalijärjestelmän uudistus on niin ikään tarpeen, jotta voidaan taata kilpailuun perustuvat vaalit ja palauttaa luottamus demokraattiseen prosessiin. Tätä varten maahan tulee nimittää uusi kansallinen vaalineuvosto, sillä nykyinen neuvosto pursuaa Maduron kannattajia. Kuntiin on nimitettävä puolueettomat vaalilautakunnat, ja äänioikeutettujen rekisteriä on päivitettävä siten, että myös miljoonien maasta lähteneiden venezuelalaisten täydet äänioikeudet varmistetaan. Äänestyspaikkojen järjestäminen on syytä arvioida uudelleen. On sallittava kansainvälinen vaalitarkkailu sekä äänestyksessä käytetyn järjestelmän ja ohjelmiston tekniset tarkastukset.
Vaalijärjestelmän korjaaminen vie ainakin puoli vuotta, minä aikana vallanjakosopimus on neuvoteltava. Kansainvälinen yhteisö voi edesauttaa neuvotteluja esimerkiksi perumalla valikoidusti pakotteita aina, kun chavistiryhmä osoittaa toimivansa vilpittömästi. Kansainvälisen yhteisön pitäisi myös auttaa palauttamaan laittomasti hankittua varallisuutta niin sanottuun toipumisrahastoon. Rahastoa hoitaisivat aluksi YK ja Guaidón ryhmittymä yhdessä, sitten siirtymäkauden hallitus muodostamisensa jälkeen. Kansainvälisten rahoituslaitosten tulisi kutsua koolle kansainvälinen konferenssi, joka auttaisi Venezuelan talouden vakauttamisessa ja sen infrastruktuurin jälleenrakentamisessa.
