PUOLA PYRKII LISÄÄMÄÄN VAIKUTUSVALTAANSA EU:SSA

Suomenkielinen yhteenveto Ulkopoliittisen instituutin Briefing Paperista 87:

Puola aloitti EU-jäsenyytensä ensimmäisen puheenjohtajuuskauden heinäkuussa 2011. Vuoden 2009 joulukuussa voimaan astunut Lissabonin sopimus muutti jonkin verran neuvoston puheenjohtajuuden sääntöjä ja on siten vaikuttanut myös Puolan puheenjohtajuuden kulkuun ja toimivaltakysymyksiin.

Puola pyrkii kuusi kuukautta kestävän kautensa aikana edistämään päätöksentekoa kuudella erityisellä politiikkasektorilla: sisämarkkinat, talous sekä EU:n budjetti- ja rahoituskehys, itäinen kumppanuus ja naapuruuspolitiikka, puolustusyhteistyö, energiapolitiikka sekä aineettoman pääoman kasvun turvaaminen.

Puolan istuvan hallituksen, virkamiesjohdon ja poliittisen eliitin EU-myönteisyys helpottaa näiden tavoitteiden läpiviemistä. Lokakuun alussa pidettävät parlamenttivaalit saattavat kuitenkin tuoda lisähaasteita puheenjohtajuuskauteen ja sen työjärjestykseen. Puolan mahdolliset onnistumiset ja epäonnistumiset laajan asialistan hoidossa voidaan osoittaa vasta puheenjohtajuuskauden päättyessä joulukuun viimeisellä viikolla.