yhteenveto

Angela Merkel tunnetaan kyvyistään kuroa kasaan EU-sopimuksia ja saada oppositio tyytyväiseksi. Siirtolaiskriisi on kuitenkin rajoittanut Merkelin mahdollisuuksia luoda sopua erilaisten näkemysten välille yhtä lailla Euroopassa, Saksassa kuin hänen omassa puolueessaan. Merkelin asema Saksan johdossa horjuu.

Viime keväänä Angela Merkel joutui käymään läpi yhden vaikeimmista jaksoistaan Saksan liittokanslerina. Maaliskuun osavaltiovaaleissa konservatiiviset äänestäjät kolmessa eri osavaltiossa torjuivat Merkelin avoimien rajojen politiikan. Samaan aikaan Länsi-Balkanin reittiä käyttäneiden pakolaisten humanitaarinen tilanne vaikeutui, ja EU joutui tekemään epämieluisan pakolais­sopimuksen Turkin kanssa.

Merkel uskoi aidosti siihen, että pakolaiskriisiin löytyisi eurooppalainen ratkaisu, mutta populistien paine monissa EU-maissa esti tämän. Vielä hankalampaa oli se, että monien saksalaisten kärsivällisyys oli päässyt loppumaan.

Merkel selvisi koettelemuksistaan, mutta hänen kristillisdemokraattinen puolueensa CDU menetti äänestäjiä oikeisto­populistiselle Vaihtoehto Saksalle -puolueelle (AfD). Esimerkiksi Baden-Württem­bergissä, joka on yksi Saksan runsasväkisimmistä osavaltioista, kolmannes AfD:tä äänestäneistä oli aiemmin kannattanut CDU:ta. Vasemmalla laidalla Merkelin siirtolaispolitiikan kannattajat antoivat äänensä vihreille tai sosiaalidemokraateille.

Millaisen viestin äänestäjät Mer­kelille lähettivät? Yhtäältä huomattava osa CDU:n kannattajakunnasta on selvästi ahdistunut Saksaan tulleista pakolaisjoukoista. Toisaalta jos Merkel olisi taipunut oikealta tulevaan paineeseen, hänen uskottavuutensa olisi kärsinyt kolauksen. Lisäksi hänen kannatuksensa olisi laskenut niiden kansalaisten joukossa, jotka kannattavat vieraanvaraista pakolaispolitiikkaa.

Merkel sai tilapäistä helpotusta Euroopasta, joskaan ei toivomassaan muodossa. Sen jälkeen kun Itävalta sulki rajansa pakolaisilta ja kun EU:n ja Turkin pakolaissopimus astui voimaan, Saksaan saapuneiden pakolaisten määrä väheni selvästi. Tämän vuoden maaliskuussa tulijoita oli vain 20 000, kun vielä muutama kuukausi aiemmin pakolaisia saapui kymmenkertainen määrä. ”Pakolaisaallosta” kertoneet otsikot katosivat lehdistöstä, ja tilanne muuttui suotuisammaksi rakentavalle keskustelulle pitkän aikavälin ratkaisuista.

Valitettavasti yhteisen eurooppa­laisen turvapaikkapolitiikan raken­tamisessa on oltu saamattomia. Toukokuun alussa EU:n komissio teki ehdotuksen mekanismista, jolla tasattaisiin turvapaikanhakijoiden määrää jäsenmaiden kesken. Monet Keski-Euroopan maat kuitenkin vastustavat tiukasti tätä suunnitelmaa. Samaan aikaan EU:n ja Turkin välinen kiistelty pakolaissopimus on jo ajautumassa ongelmiin. EU-parlamentti haluaa lykätä viisumivapauden myöntämistä Turkille, ja vastavetona tälle Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan uhkaa lähettää pakolaisia takaisin Kreikkaan.

Mikäli Turkki-sopimus kaatuu ja EU:hun saapuvien pakolaisten määrä kääntyy taas nousuun, Angela Merkelillä on edessään vaikeat ajat. Hän on jo tehnyt siirtolaispolitiikassa vaivihkaisen U-käännöksen sulkemalla EU:n rajat Turkin suuntaan ja kiristämällä asteittain turvapaikkasäädöksiä. Jos Saksa nyt tarjoutuisi ottamaan vastaan suuren määrän turvapaikanhakijoita, Merkel suututtaisi Saksan oikeistokonservatiivit sekä joukon EU-maita, jotka uskovat avoimien ovien politiikan toimivan vetovoimatekijänä. Mikäli Merkel taas pitäisi Saksan ovet kiinni, saksalaisten enemmistö kritisoisi häntä voimakkaasti.

Saksan vaaliaikataulu antaa Mer­kelille hieman hengähdystaukoa, mutta ei paljoa. Seuraavat liittopäivävaalit pidetään syksyllä 2017, mutta jo keväällä 2017 edessä ovat osavaltiovaalit Saarlandissa, Schleswig-Holsteinissa sekä Saksan runsasväkisimmässä osavaltiossa Nordrhein-Westfalenissa. Äänestäjät tulevat punnitsemaan Saksan hallituksen toimia etenkin Saksaan jääneiden noin 800 000 pakolaisen kotouttamisessa. Hallituksen on lähiaikoina määrä päättää uudesta lakipaketista, jonka tarkoituksena on varmistaa pakolaisten osallistuminen kotouttamistoimintaan.

Jos pakolaiskriisi palaa Saksassa julkisen keskustelun keskiöön, se voi koitua ongelmalliseksi Mer­kelin omalle puolueelle ja hallitus­koali­-
tiolle. Baijerin osavaltion pääministeri, CDU:n sisarpuoluetta CSU:ta edustava Horst Seehofer, on kritisoinut Merkeliä ja uhkasi jopa haastaa Saksan hallituksen oikeuteen pako­laispolitiikan vuoksi. Toistaiseksi Seehofer ei ole avoimesti haastanut Merkelin asemaa liittokanslerina, mutta mikäli pakolaismäärät kääntyvät jälleen nousuun, Seehofer ei epäröi hyökätä.

CDU:n hallituskumppani sosiaali­demokraatit (SPD) etsii epätoivoi­sesti keinoja nostaa profiiliaan vaali­-
kauden alla. Tällä hetkellä SPD saa gallupeissa 20 prosentin kannatuksen ja on vain viisi prosenttiyksikköä AfD:n edellä. SPD:n puheenjohtaja­ Sigmar Gabriel on kritisoinut Mer­keliä Turkki-sopimuksen huonoista puolista ja toimettomuudesta Kreikan tilanteen suhteen. Merkelin onni on, että sen enempää hänen oman puolueensa kuin SPD:n riveistä ei löydy hänelle uskottavaa haastajaa.

Populisteille pakolaiskriisi tuo nostetta. AfD on lisännyt kannatustaan hyökkäämällä perinteisten puolueiden siirtolaispolitiikkaa vastaan. Ilman siirtolaiskysymystä AfD:n olisi pystyttävä tarjoamaan äänestäjille uskottavia vaihtoehtoja ja osoitettava saaneensa jotakin aikaan Saksan liittopäivillä.

Puolueen sisällä kulkee syvä juopa maltillisempien euroskeptikkojen ja avoimen muukalaisvihamielisten jäsenten välillä. AfD:n puolueohjelma sisältää äärimmäisen konservatiivisia sosiaali- ja perhepolitiikkaa koskevia näkemyksiä. Lisäksi puolue on tiukasti islaminvastainen. Mikäli siirtolaisteema ei vie kaikkea huomiota Saksan politiikassa, AfD:n äärioikeistolaiset linjaukset todennäköisesti vieraannuttavat suurimman osan äänestäjistä.

Pakolaiskriisi on tuonut nostetta myös maltillisille vihreille, jotka näyttäytyvät uskottavina siirtolaisuus- ja kotouttamispolitiikassaan. Vihreät menestyvät hyvin mielipidemittauksissa, ja puolue voi varmistaa Merkelille neljännen kauden liitto­kanslerina, mikäli SPD menestyy huonosti ensi vuoden vaaleissa. Yhtä kaikki, Merkelin poliittinen tulevaisuus on yhä vähemmän ja vähemmän hänen omissa käsissään. Tämä on huono uutinen niille, jotka ovat ylistäneet hänen johtajuuttaan Euroopassa.

 

 

Niklas Helwig
Johtava tutkija – Euroopan strateginen autonomia