Viime vuosina Venäjän on kuvailtu muuttuneen entistä kansallismielisemmäksi. Nationalismiin on yhdistetty niin Sotšin talviolympialaiset, Krimin valtaaminen ja sota Itä-Ukrainassa, Venäjän toimet Syyriassa kuin valtion uudet pyrkimykset oikeuttaa valtaansa vaikean taloustilanteen aikana.
Tässä julkaisussa tarkastellaan Venäjän valtiojohtoista nationalismia vuosina 2012–2016. Paperissa analysoidaan, miten Venäjän valtiojohto käyttää nationalismia saavuttaakseen poliittisia tavoitteitaan ja miten kansa suhtautuu valtiojohdon tulkintaan nationalismista.
Jako etniseen ja kulttuuriseen nationalismiin ei auta havainnollistamaan nyky-Venäjän valtiojohtoista nationalismia, sillä maan virallinen diskurssi sekoittaa niiden välistä rajaa ja toisaalta luo uusia jakolinjoja. Presidentti Vladimir Putin pyrkii puheissaan sekä vetoamaan kansan enemmistöön että hallitsemaan etnisen nationalismin ilmentymiä. Siksi tämän päivän valtiojohtoinen nationalismi korostaa kertomusta Venäjästä perinteisesti monikansallisena maana. Virallisessa diskurssissa etnisillä venäläisillä on kuitenkin korotettu asema ”ensimmäisinä vertaistensa joukossa”.
Venäjän valtiojohto on jo pitkään muotoillut kansallistunnetta korostamalla kuvaa yhtenäisestä kansasta, jolla on yhteinen kulttuuri, menneisyys, kieli ja arvomaailma. Yhteiset nimittäjät ovat pysyneet samoina, mutta painotukset ovat muuttuneet. Nykyisin venäläisten kulttuurinen yhtenäisyys ulottuu valtion maantieteellisten ja poliittisten rajojen ulkopuolelle, ja yhteiset arvot määritellään ylhäältä entistä rajatummin. Valtiojohdon virallinen puhetapa pyrkii erottamaan venäläisyyttä muista kansoista, mutta myös osoittamaan oikeita tapoja olla venäläinen: oikeanlainen moraali ja isänmaallisuus ovat edellytyksiä kansaan kuulumiselle. Vaikka Venäjän valtiojohtoinen nationalismi ei virallisesti sulje eri kansallisuuksia ulkopuolelle, vaatimukset konservatiivisten, perinteisten arvojen hyväksymisestä etäännyttävät muita vähemmistöjä.