yhteenveto

Viime marraskuussa pidettyjen uusintavaalien jälkeen näyttää varmalta, että Turkkia vuodesta 2002 hallinneen Oikeus- ja kehityspuolueen (AKP) valtakausi jatkuu. Tässä tutkimuksessa esitetään kolme vaihtoehtoista skenaariota Turkin lähitulevaisuuden mahdollisista kehityskuluista. Kehitykseen vaikuttaa kolme keskeistä muuttujaa: AKP:n islamilais-konservatiivinen projekti, alueellinen epävakaus sekä Turkin kurdivähemmistön asema.

Ensimmäisessä skenaariossa Turkista tulee autoritaarinen islamistinen valtio. Tämän kehityskulun todennäköisyyttä lisäävät eräät Turkin suuntaan jo nykyisellään vaikuttavat tekijät. Toisaalta Turkin tasavaltalainen parlamentaarisen demokratian perinne on osoittautunut yllättävän vahvaksi, mikä voi viedä kehitystä liberaalin demokratian suuntaan – tätä vaihtoehtoa tarkastellaan skenaariossa numero kaksi.

Kolmannessa skenaariossa Turkin valtio hajoaisi tyystin, mikä heikentäisi huomattavasti EU:n naapuruston vakautta, lisäisi konflikteja ja vaikeuttaisi tulevaisuuden ennakointia. Kolmas skenaario on varsin epätodennäköinen, mutta siihen mahdollisesti johtavat Turkin sisäiset ja ulkoiset voimat ovat kuitenkin jo olemassa.

Tasavaltalainen modernisaatioprojekti, joka on kiinnittänyt Turkin länsimaiseen maallisen humanismin perintöön, voi päästä lopulta niskan päälle kamppailussa Turkin suunnasta. Tällä hetkellä se on kuitenkin alakynnessä, ja islamilais-konservatiivinen nationalistinen näkemys lujittaa otettaan. Maan autoritaarinen johto jatkaa vallan keskittämistä ja rakentaa kansallista identiteettiä, jossa poliittinen liberalismi tulkitaan eksistentiaaliseksi uhkaksi.