Uutta toivoa Kiinasta
 
Kiinan hiilenkulutus näyttää kääntyneen laskuun, ja maa sijoittaa uusiutuvaan energiaan. Maailman suurimmalla saastuttajalla on käsissään globaalin ilmastokriisin ratkaisun avaimet, mutta ilman merkittäviä uusia päästövähennyksiä nekään eivät välttämättä riitä. Eurooppa puolestaan yrittää vieroittua riippuvuudestaan venäläiseen kaasuun. Tätä varten on tarkoitus pystyttää energiaunioni ja tuoda kaasua muun muassa Azerbaidžanista.
 
Lisäaikaa päästöleikkauksiin?
 
Pohjoiset havumetsät saattavat hidastaa maapallon lämpenemistä luonnostaan, sanoo professori Markku Kulmala. Jotta hypoteesi voitaisiin varmistaa, ilmakehää pitäisi päästä mittaamaan syvälle Siperiaan ja Kiinaan.
 
Kaupungistuminen lisää eriarvoisuutta
 
Kaupunkien kasvusta on toivottu Afrikan keskiluokkaistumisen moottoria, joka kehräisi vaurautta kaikille. Esimerkiksi Etelä-Afrikan kaupunkikeskittymissä yhteiskunnalliset ja taloudelliset erot kuitenkin kasvavat.
 
Ajassa
 
Ulkopoliittisen kuulostelun aika
Nyt
 
Analyysi

Profiilissa Markku Kulmala
Suuri mahdollisuus
Kaasua, pääkomissaari Juncker!
Kaspian kaasupalapeli
Puheenvuoro: Kolmiodraamaa Euroopan putkipolitiikassa
Venäläinen ydin
Puheenvuoro: Persianlahti tarvitsee uuden turvallisuusmekanismin
Kaupunkien kääntöpuoli
Uudistuksilla Boko Haramia vastaan
Väkivallan noidankehä
Totta vai tarua? Maailmaan syntyy lapsia enemmän kuin toivotaan
 
Kirjat ja keskustelu
 
Kuka purkaisi aikapommin?
Valmiina tappamaan Isisin puolesta
Silmät sidottuina suurvallan johdossa
Älkää uhriuttako musliminaisia!
Diplomatian moniottelija osaa nauraa itselleen
Puheenvuoro: Ukrainaan mallia Daytonin sopimuksesta
Puheenvuoro: Valtiota tarvitaan innovaatiotalouteen
Matkaopas: Matoken ja Musevenin kaupunki
Kolumni: Cameronin heikko kapina