yhteenveto

Profiilissa Martin Scheinin
Yksilön oikeuksien tunnustaminen tekee läpimurtoaan kaikkialla maailmassa, sanoo YK:n ihmisoikeusraportoija Martin Scheinin. Tällä hetkellä häntä työllistää myös suunnitteilla oleva yleismaailmallinen ihmisoikeustuomioistuin, jonka peruskirjaa Scheinin on ollut laatimassa. Niina Sarkonen
 
Teema: Talouskriisin jälkeen
Kiinan ja Yhdysvaltojen taloudet ovat ajautuneet entistä syvempään keskinäisriippuvuuteen. Taustalla on sama syy kuin maailmaa myllertäneessä finanssikriisissä: Yhdysvallat on elänyt yli varojensa. Kiina heiluttaa nyt tahtipuikkoa, vaikka Yhdysvallat on edelleen ylivoimaisesti vahvempi osapuoli.
Kiinan vanavedessä nousevat muut G20-ryhmän kehittyvät maat. Läntiset teollisuusmaat pysyvät vielä pitkään maailmanpolitiikan vallan kahvassa, mutta talouskriisi on murentanut niiden jalustaa. Fareed Zakaria, Matti Nojonen ja Joonas Pörsti

Pääkirjoitus: Aasia nousee, Afrikka edelleen aallonpohjassa  / Tapani Vaahtoranta
Maailma palasina
Kööpenhaminan sopu vielä kaukana / Anna Korppoo ja Alex Luta
Protestit vahvistivat Iranin kansalaisyhteiskuntaa / Liisa Liimatainen
Suomi kisaa paikasta turvaneuvostossa / Pasi Nokelainen
Brasilia etsii mallia ja kumppaneita Aasiasta / Lauri Tähtinen
Kurdit luottavat öljyyn ja demokratiaan / Ville Ropponen
Puheenvuoro: Mihin Natossa sitoudutaan? / Juha Rainne
Yim Sung-joon: ”Pohjois-Korea hakee Yhdysvaltain huomiota” / Kristian Kurki
Itä-Euroopan romanit äärioikeiston tähtäimessä / Miika Tervonen
CIA kärsii julkisen kuvan ja pätevyyden kriisistä / Pekka Vahvanen
Kolumni: Etniset jakolinjat ratkaisevat Afganistanin vaalit / Christian Jokinen
Muuri murtui, miten kävi illuusioiden? / Charly Salonius-Pasternak
Loppuviite

Kirjat
Aktivismi Kiinassa kovilla / Hannele Pulkkinen
Kastittomien nousu / Tapio Tamminen
Kirjavieras: Rauha on ihmisen geeneissä / Niina Sarkonen
Ottakaa vastuu / Ville Ropponen
Väestönkasvu kiihdyttää ilmastonmuutosta / Tapani Vaahtoranta
Väliinputoaja vai oman tiensä kulkija? / Ville Ropponen
EU:n toimivaltaa liioitellaan / Eero Vuohula