Rajattu maailma

Välimeren yli Euroopan unionin alueelle oli elokuuhun mennessä pyrkinyt yli satatuhatta paperitonta maahanmuuttajaa. Sadat ovat hukkuneet, tuhannet on suljettu tilapäisille leireille Maltalla, Lampedusan saarella ja Kreikassa. Unionin eteläisestä merirajasta on tullut yksi maailman valvotuimpia.

Maailmaan on pystytetty 2000-luvulla arviolta 25000 kilometriä uusia raja-aitoja. Valvonnan tiukentamista perustellaan yleensä turvallisuuden parantamisella, mutta käytännössä globalisaatiosta hyötyneet vauraat maat kontrolloivat rajoilla köyhistä maista tulevaa siirtolaisuutta. Juha Mäkinen, Joonas Pörsti ja Toivo Martikainen

Irti Saksan vanavedestä

Komissaarista europarlamentaarikoksi siirtynyt Olli Rehn kertaa UP-lehden haastattelussa eurokriisin dramaattiset ratkaisuvaiheet. Rehnin mielestä Suomen ei pidä lukittautua EU-politiikassaan Saksan kylkeen. Raine Tiessalo

Venäjän uhkapeli

Venäjä on käynyt Ukrainan konfliktissa informaatiosotaa peitelläkseen omaa osuuttaan verenvuodatuksessa ja vahvistaakseen Putinin hallinnon kannatusta. Ukraina on toistaiseksi kestänyt hyökkäyksen suhteellisen yhtenäisenä. Venäjän uhkapeli on nyt kääntymässä maan omia strategisia etuja vastaan. Arkadi Moshes, Pasi Nokelainen, Vesa Ahoniemi


Rajojen politiikka Teija Tiilikainen
Profiilissa Ilkka Laitinen Juha Mäkinen

Ajassa

Länsi yhdisti voimansa pakotteisiin
Idän uusi unioni
Ranska rakensi Venäjälle modernin sotalaivan

Analyysi

Rajattu maailma
Kahden imperiumin rajalla
Venäjän pelinappulat
Rajoista sopiminen ei riitä rauhaan
Irti Saksan vanavedestä
Selkä seinää vasten
Venäjä oppi käymään informaatiosotaa
Kremlin arktiset unelmat
Kauhun kalifaatti
Rahalle hintaa
Maatalous kaipaa investointeja
Somalien amerikkalainen unelma

Kirjat & keskustelu

Yhteisöllisyys on nousussa
Kadonnutta suuruutta palauttamassa
Maailman ongelmat ratkaistaan kaupungeissa
Nousevien mahtien aatteita
Viimeinen sammuttaa valot
Liittovaltio brittiläisin maustein