yhteenveto

Teema: Euroopan unionin tulevaisuus

Euroopan poliittinen yhdentyminen alkoi toisen maailmansodan kauhujen jälkeen. Unioni on syntynyt kriisistä ja kulkenut eteenpäin kriisien läpi. Selviääkö se vielä tämänkertaisesta?

Ulkopolitiikka-lehti kokosi neljä vaihtoehtoista skenaariota, joissa katsotaan EU:n tulevaisuutta 2020-luvun loppupuolelle. Skenaarioita punnittiin ja unionin kohtalo ratkaistiin lehden järjestämässä pyöreän pöydän keskustelussa. Joonas Pörsti.

Presidenttipörssi

Presidenttiehdokkaat kertoivat UP-lehdelle näkemyksensä Suomen ulkopolitiikan tärkeimmistä kysymyksistä. Suomella voisi olla käyttöä ulkopoliittisesti nykyistä aloitteellisemmalle presidentille, kirjoittaa Hiski Haukkala. Anna-Kaisa Hiltunen, Hiski Haukkala.

Profiili: William Lacy Swing

Siirtolaisuuden räjähdysmäisellä kasvulla ja sen aiheuttamilla ongelmilla pelotellaan taloudellisesti tiukkoina aikoina, mutta siirtolaisten määrä on pysynyt suhteellisesti samana kautta historian, sanoo Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOM:n pääjohtaja. Anna-Kaisa Hiltunen.

Pääkirjoitus: Kuinka monta Eurooppaa? / Teija Tiilikainen
Maailma palasina
Välimeren euromaat ajelehtivat / Raine Tiessalo
Putinismin kaikuja Ranskassa / Anaïs Marin
Berlusconin karu perintö / Jouni Kantola
Kolumni: Espanja sai tarpeekseen / Teemu Sinkkonen
Kroatiasta seuraava EU-maa / Rinna Kullaa
Syyrialla on edessään pitkä kamppailu / Ari Kerkkänen
Kolumni: Ruuhkaa Libanonin näyttämöllä / Mikko Patokallio
Kaksi erilaista Syyriaa / Kaisa Honkala
Silminnäkijä: Kazakstanin pääkaupunki on kangastus / Salla Nazarenko
Japanin politiikka odottaa uudistajaa / Juha Saunavaara
Silminnäkijä: Kuningas David / Charly Salonius-Pasternak
Siirtolaisuus lääkitsee ikääntyvää Eurooppaa / Lauri Seppälä
UP-lehti 50 vuotta: Ihmisoikeuksien inflaatio / Juha Mäkinen
Loppuviite

Kirjat
Uusi pohjoinen vetää väkeä etelästä / Kaarina Järventaus
Puna-armeijan seikkailut Afganistanissa / Olli Ruohomäki
Hyperglobalisaatio tiensä päässä / Mimosa Lankinen
Demonikratian rujot kasvot / Niina Sarkonen
Sosialismia ja päähuiveja / Kaisa Honkala
Eurooppa vei puolueettomuuden / Jaakko Blomberg
Menestyksellistä harvainvaltaa / Kari Kahiluoto
Kenialainen katse ihmisoikeuksiin / Ulla Anttila
Karhun kainalossa / Joonas Pörsti