Uskonkiistasta tuli politiikkaa

Lähi-idän valtiot ovat jääneet kansalaisilleen etäisiksi,
eivätkä valtiot ole onnistuneet luomaan heille taloudel­lista turvaa.
Uskonryhmien merkitys on kasvanut, kun sunna- ja šiiaenemmistöiset maat ovat
jakautuneet omiin leireihinsä. Politisoituneen uskonkiistan polttopisteessä on paitsi
sisällissotaa käyvä Syyria myös Irak. Maan miehityksestä on kymmenen vuotta,
mutta demokratia ei ole juurtunut Irakiin vieläkään. Ensi vuosi on tulevaisuuden
kannalta ratkaiseva. Hannu Juusola, Joonas Pörsti, Erik Nyström, Pasi Nokelainen, Ahu Yigit, Mikko Mäki, Tytti Erästö, Janne Hopsu

Ihmisoikeudet aasialaisittain

Ajatus yleismaailmallisista ihmisoikeuksista ei enää näy­tä
itsestään selvältä, kun lännen globaali vaikutusvalta hupenee ja Aasiasta
nousee uusia mahtimaita. Monessa maassa katsotaan, että ihmisoikeuksia tulee
soveltaa kunkin maan kulttuurisessa ja poliittisessa kontekstissa. Samaan aikaan länsi joutuu arvioimaan kriittisesti omaa
humanitarismiaan. Aikamme ideologialla on imperialis­tinen henki. Juha Mäkinen, Noora Kotilainen

Espanjan uusi nousu

Espanja on onnistunut lisäämään vientiään Euroopan
ulkopuolisille nouseville markkinoille ennen muuta leikkaamalla
palkkakustannuksia. Ranska seuraa tilannetta huolestuneena, sillä työ maksaa
maassa entistä enemmän. Raine Tiessalo

 

Pääkirjoitus Teija Tiilikainen
Romanivastaisuus
valtasi Ranskan Anna Kokko
Profiilissa
Martti Koskenniemi Anna-Kaisa
Hiltunen
Maailma
palasina
Perun
keskiluokka kuluttaa ja protestoi Anna Virkama
Antonio
Missiroli: EU tarvitsee laivaston Joonas Pörsti
Keskinäisriippuvuus
syvenee Erkki Tuomioja
Puolustuspolitiikan
vaihtoehdoista Jukka
Aminoff
Pankkiautomaatilla
Myanmarissa Eeva Eronen
Länsi-Balkanin
väliinputoajat Anna-Kaisa
Hiltunen
Tukiopetuksella
PISA-huipulle Kirsi Crowley
Vuoropuhelu ehkäisee uusia konflikteja Niina Oisalo
UP 50 vuotta sitten: Keskustelijan kuolema
Loppuviite

Kirjat

Katso ihmistä silmiin Anna-Kaisa Hiltunen
Tietoverkot sodassa Jarno Limnéll
Maatalous investointien viidakossa Niko Humalisto
Kumppani vai vihollinen? Vadim Kononenko
Seitsemän kuolemansyntiä Joonas Pörsti