yhteenveto

Maailmanpolitiikan ja -talouden epävarmuudet edellyttävät Kiinalta uudistuksia ja kasvavaa avoimuutta niin kotimaassa kuin kansainvälisellä areenalla. Näyttää kuitenkin siltä, että pakonomainen pyrkimys ylläpitää vakautta ja yhtenäisyyttä heikentää puoluejohdon päätöksentekokykyä.

Kiinan kommunistisen puolueen 18. puoluekokouksesta on kulunut vuosi. Xi Jinping on toiminut siitä saakka puoluejohtajana ja puoli vuotta­ presidenttinä. Nyt alkaa paljastua, millainen hänen valtakautensa tulee olemaan. Ne, jotka ovat odottaneet Kiinan siirtyvän liberalistisempaan suuntaan taloudessa ja politiikassa,­ joutunevat pettymään. Vaikka puolueen retoriikassa on ollut pehmeitäkin sävyjä esimerkiksi ”Kiinan unelmista” puhuttaessa, läpikäyvänä teemana on yhtenäisyyden säilyttämisen tärkeys.

Presidentti Xi teki vastikään kolmannen ulkomaille suuntautuneen kiertomatkansa, joka vei hänet paitsi G20-maiden kokoukseen Moskovassa, myös Keski-Aasian valtioihin. Matkan aikana solmitut energiantoimitussopimukset osoittavat, että Keski-Aasian maat ovat Kiinalle taloudellisesti merkittäviä.

Matkan poliittinen merkitys oli yhtä suuri. Shanghain yhteistyö­järjestö (SCO) on Kiinalle tärkeä niin ulkopoliittisena kuin sisäpoliittisena työkaluna. Vierailun viimeisessä kohteessa Kirgisiassa isäntämaa ja Kiina vakuuttivat yhteistä tahtoaan taistella kolmea vaaraa – uskonnollisia ääriliikkeitä, etnistä separatismia ja kansainvälistä terrorismia – vastaan. Tämä oli viittaus Kiinan luoteisosassa sijaitsevan Sinkiangin etnisistä ristiriidoista ja itsenäisyysmielisyydestä kumpuaviin kahnauksiin. Samanlainen rauhattomuus vaivaa myös Tiibetiä.

Kiinan hallituksella on sekä käytännölliset että aatteelliset syynsä siihen, miksi alueellisen yhtenäisyyden turvaaminen on sille niin tärkeää.

Ensinnäkin strategisesti merkittävien raja-alueiden epävakaus voi vaarantaa maan turvallisuuden. On myös kuviteltavissa, että muutkin, erityisesti rannikon rikkaat maakunnat, ryhtyisivät vaatimaan nykyistä suurempaa vapautta, jos raja-alueille myönnettäisiin todellinen autonomia­ nykyisen nimellisen itsemääräämisoikeuden sijaan.

Toiseksi kommunistien valtaannousua siivitti lupaus tehdä lopun vuosisadan jatkuneesta hajaannuksesta ja sekasorrosta. Sen lupauksen puolue on täyttänytkin, lukuun ottamatta vielä ratkaisuaan odottavia ongelmia, kuten Etelä-Kiinan meren aluekiistoja ja Taiwanin asemaa tosiasiallisesti Kiinasta erillisenä poliitti­sena alueena. Niin kauan kun nämä ongelmat ovat piikkeinä puolueen lihassa, hallitus ei kykene osoittamaan joustavuutta missään yhtenäisyyteen liittyvissä kysymyksissä.

Chongqingin entisen puoluejohtajan Bo Xilain saama poikkeuk­sellisen ankara tuomio kertoo siitä, että kommunistinen puolue ei salli minkäänlaisen toisinajattelun haastaa asemaansa. Tuomion nimellinen syy, korruptiosyytökset, on tois­sijainen.

Bon vallasta suistumista ei kui­tenkaan pidä tulkita puolueen ”va­semmistolaisen” siiven eli vanhan kaartin kommunistien tappioksi. Bota ei voi yksiselitteisesti lukea vasemmistolaiseksi, vaikka hän ko­siskeli vanhan kaartin kommunisteja maolaisvaikutteisilla poliittisilla kampanjoillaan. Sitä paitsi Xi Jinping on viimeaikaisissa puheissaan viljel­lyt niin paljon maolaisia käsitteitä, että vasemmistolaisilla on oletettavasti edelleen vaikutusvaltaa puolueessa. Xi on esimerkiksi vaatinut ”ideologisen puhdistuskampanjan” aloittamista ja puhunut ”joukkolinjasta” keinona saattaa puolue lähemmäksi kansan syviä rivejä.

Kiinan valtiolliset tiedotusvälineet ovat hyökänneet ”länsimaistamispyrkimyksiä” vastaan, viranomaiset ovat julistaneet sodan internetissä tapahtuvaa huhujen lietsontaa vastaan, ja yliopistoja on kielletty opettamasta ”yleismaailmallisia arvoja”.

Xi Jinping on julistanut, että puolueen pitää herättää uudelleen­ henkiin ”neljä perusperiaatettaan”­ eli kansan demokraattisen diktatuu­rin, sosialistisella tiellä pysymisen,­ ­kommunistisen puolueen­ johto­aseman­ sekä marxismi-leninismin ja Mao Zedongin opin turvaamisen. Nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä on kaikuja entisen puoluejohtajan Jiang Zeminin ajoista, ja Jiang onkin yksi vanhan polven taustavaikuttajista.

Tällainen retoriikka antaa Xin aiemmille puheille kansallisesta heräämisestä pelottavan vivahteen. Kiinan unelmien toteutumisen kaksi merkkipaalua ovat kommunistisen puolueen perustamisen satavuotisjuhla vuonna 2021 ja kansantasavallan perustamisen satavuotisjuhla vuonna 2049. Puolue ei anna minkään heiluttaa venettä, jonka kurssin se yksin haluaa määrittää.

Maailmalla odotetaan Kiinan panosta Syyrian kriisin ja muiden polttavien kansainvälisten ongelmien ratkaisuun. Ikävä kyllä Kiinan johto vaikuttaa liian uppoutuneelta sisäisen vakauden ylläpitämiseen voidakseen panostaa maan rajojen ulkopuolisiin haasteisiin vastaamiseen. Poikkeuksena tästä säännöstä ovat asiat, joiden taustalla on maan raaka-aineiden saannin turvaaminen tai pyrkimys toimia Yhdysvaltain suurvaltapoliittisena vastapainona Aasiassa, sekä puolueen valta-aseman­ oikeutukseen ja kansansuosioon liittyvät kysymykset, kuten saarikiistat Japanin kanssa.

Myös Kiinan ulkopuolisten toimijoiden voidaan sanoa sitoutuneen ylläpitämään Kiinan vakautta, sillä maailmalla tunnutaan yleisesti hyväksyttävän Kiinan hallituksen mantra, jonka mukaan vain vakaus voi taata talouskehityksen jatkumisen.

On mahdollista, että Kiinan uusi johto muuttaa vähittäin linjaansa sitä mukaa, kun sen valta-asema muodostuu riittävän vahvaksi. Ei kuitenkaan liene todennäköistä, että mikään muuttuu ennen vuoden 2017 puoluekokousta, jolloin politbyroon pysyvän komitean vanhimpien jäsenten tulisi jättäytyä eläkkeelle.

On toki myös mahdollista, että retoriikka jää jälleen kerran pelkäksi retoriikaksi, eikä Kiina ole todelli­suudessa vetäytymässä takaisin maolaisuuden varjoihin. Kiinan uusi johto näyttää kuitenkin seuraavan ikivanhoja toimintaperiaatteita, joiden ytimenä on itseisarvoinen yhtenäisyyden säilyttäminen. Kiinan keisarin uusien vaatteiden alta paljastuu alaston valta.