Syytteet järjestelmän sekavuudesta totta
Kaleva
Petri Laukka

Utrikespolitiska institutets direktör Teija Tiilkainen kommenterade EU:s beslutsfattande i Kaleva 4.5. Enligt Tiilikainen är systemet underligt och rörigt, men under årens lopp har man kunnat förenkla det.
Päätöksenteko Euroopan unionissa on mutkikas, koska järjestelmä on omituinen
Euroopasta tuskin löytyy ihmistä, joka pystyy nopeasti mutta ymmärrettävästi kertomaan, miten EU mistäkin asiasta päättää. Harva suomalainen tietää, millaisella työnjaolla komissio, parlamentti tai neuvosto lopulta toimivat.
Eikä se johdu kansalaisen sivistymättömyydestä.
”EU:n päätöksenteko on sekava ja omituinen järjestelmä”, sanoo Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen.
Sekavuuteen on yksi syy: EU:n valtamalli on verrattain uusi rakennelma – ja outo. Unionin kaltaista 500 miljoonan kansalaisen ja 28 valtion yhteismuodostelmaa ei ole aiemmin ollut olemassa.
”Muualla maailmassa ei tällaista ole.”
EU-parlamentti säätää lakeja periaatteessa kuten kotoinen eduskunta, mutta ei aivan. Komissio toimii kuten hallitus, mutta ei poliittisen kirjonsa vuoksi sellainen lopulta ole.
S
itten päätöksenteossa tulevat vielä ministerineuvosto, Eurooppa-neuvosto, pysyvien edustajien komitea, erilaiset valiokunnat ja valtuuskunnat sekä pari sataa komiteaa.
EU:n hallinto- ja valtarakenne on moniportainen häkkyrä.
”Ei siis ihme, että kansalaisen on hankala hahmottaa EU:ta,” Tiilikainen myöntää.
Vaikka EU on päätöksenteon sekasikiö, se toimii siihen nähden jopa hyvin. Muun muassa sisämarkkinat, yhteisvaluutta ja yhteinen ulkopolitiikka on luotu.
Eikä EU ole virkamiehillä ja avustajakaartilla pakattu pullataikinana paisuva hallintomammutti, vaikka toisinaan niin väitetään.
”Päätöksentekoa on saatu vuosien saatossa yksinkertaistettua”, Tiilikainen sanoo.
Virtaviivaisesti päätöskoneisto ei toimi vieläkään, mutta käytännön pakko on ollut tehokas hallinnon suoristaja ja vastuiden selkiyttäjä.
Viime vuosina EU:n on täytynyt löytää ratkaisuja hankaliin kysymyksiin.
Vuonna 2008 alkanut taantuma ja finanssikriisi terhensivät päätöksentekoa. Päättäväisyyttä piti löytyä epävarmuuden vähentämiseksi, kun monen euromaan talous luhistui ja pankkitoimiala huojui.
Komissio ja parlamentti ottivat aivan uudella tavalla vastuuta. Varsinkin jäsenvaltioista riippumaton komissio tarttui vahvaan suunnannäyttäjän rooliin talouskriisissä.
”Komissio arvioi ja seuraa jäsenvaltioiden julkista velkaa aivan eri tarmolla kuin ennen.”
Tiilikaisen mukaan komissio otti viimeinkin käyttöön jäsenmaiden sille luovuttamaa talousvaltaa. Vakaus- ja kasvusopimus on komission vallankäyttöväline.
”Komissio huomauttaa nopeasti, jos jonkin maan kansallinen budjetti ei ole sallituissa raameissa.”
Komission merkitys korostuu myös EU-parlamenttivaaleissa. Parlamenttiryhmittymät ovat asettaneet omat kärkiehdokkaansa komission johtoon. Äänestäjä tietää, millaiselle komissaarille ja politiikalle ääni toukokuussa menee.
”Komission johtoon pyrkivät ehdokkaat hakevat politiikalleen kansan valtuutusta.”
Parlamentti valitsee komission puheenjohtajan, joka valitsee ehdokkaat komissaareiksi.
Parlamentti alkaa Tiilikaisesta olla jo oikean kansanedustuslaitoksen näköinen. Päätöksillä on painoarvoa.
Ulkopolitiikassa parlamentti on Tiilikaisen mukaan pitänyt ”kovaa ääntä” esimerkiksi Venäjän ja Kiinan ihmisoikeuksista. Se on luonut painetta EU-maiden ministereille turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa.
”Parlamentti on vaatinut, että EU noudattaa arvojaan eikä mene ainoastaan talouden ehdoilla.”
Parlamentilla tulee olemaan paljon valtaa pankkiunionissa, mutta niin on komissiollakin.
Euromaiden suunnitelma yhteisestä pankkien valvonnasta takaa parlamentille laajan tiedonsaantioikeuden valvontaelimen kokouksista ja päätöksistä. Lisäksi parlamentin jäsenillä on oikeus saada nopeasti vastaus valvontaelimelle esitettyyn kysymykseen.
Parlamentti myös nimittää ja erottaa valvontaelimen johtajan.
”Mutta kyllä komissio on keskeinen vallankäyttäjä pankkiunionissa.”