Dollarilla ei ole vieläkään vaihtoehtoa

Sekä Kiinan keskuspankista että Bric-maiden (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina) huippukokouksesta on kuulunut ääniä halusta luoda uusi kansainvälinen valuutta. Ajatus ei ole sinänsä uusi; idea oli esillä jo 1970-luvun alun valuuttamyrskyssä.

Seppo Honkapohja ja muut ekonomistit ovat torjuneet ehdotuksen uudesta maailmanvaluutasta epärealistisena: siirtymävaihe uuteen järjestelmään olisi tavattoman hankala toteuttaa, eikä maailmassa ole uutta valuuttaa hallinnoivaa keskuspankkia.

Kriitikot ovat oikeassa, mutta tehtyjen ehdotusten merkitys onkin muualla.

Bric-ryhmän taloudellinen merkitys on kasvanut nopeasti, vaikka Venäjä onkin nyt perheen sairas jäsen. Ryhmän osuus maailman kokonaistuotannosta on noussut tällä vuosikymmenellä 16 prosentista 22 prosenttiin. Ryhmän osuus maailman valuuttavarannosta on erityisesti Kiinan ansiosta jo 40 prosenttia. Huomattava osa näistä valuuttavarannoista on dollareissa.

Dollarin valta-asema on ohi.

Dollarin tulevaisuus on huolestuttava, vaikka se onkin säilyttänyt asemansa ankkurivaluuttana. Yhdysvaltojen vajeiden kasvaessa dollari voi heiketä rajustikin ja näin syödä muiden maiden dollarimääräisiä sijoituksia.

Euro on vakiinnuttanut asemansa maailman kakkosvaluuttana, mutta paljon dollarin takana. Nykyisin 66 maata on ankkuroinut valuuttansa dollariin, 27 maata euroon ja 15 maata valuuttakoriin, kun taas 39 maan valuutat kelluvat. Euroalueen ulkopuoliset EU-maat ovat saaneet tilapäistä devalvaatiohyötyä. On luultavaa, että EKP pyrkii vahvistamaan euron kansainvälistä roolia, mikä lisäisi jännitteitä transatlanttisissa suhteissa.

Vaatimalla uutta reservivaluuttaa Bric-maat haluavat korostaa merkityksensä kasvua ja monipuolistaa varantojensa valuuttakoostumusta. Vaatimuksen taustat ovat sekä taloudellisia että poliittisia. Taloudellisesti on järkevää vähentää dollaririippuvuutta. Kansainvälisessä politiikassa vahva kansallinen valuutta tuottaa sekä mainetta että konkreettisia taloudellisia etuja. Toisaalta arvoaan menettävä kansainvälinen valuutta tuottaa pahaa päänsärkyä, kuten englantilaiset hyvin tietävät.

Erityisen aktiivisesti valuuttajärjestelmän muutosta on vaatinut Kiina. Washingtonin painostuksesta Beijing irrotti juanin dollarisidonnaisuudesta kesällä 2005 ja antoi valuutan vahvistua 12 prosenttia maiden välisen kauppataseen ylijäämän supistamiseksi. Vuosi sitten juan sidottiin finanssikriisin säikäyttämänä uudelleen dollariin.

Yhdysvallat on entistä riippuvampi kiinalaisen sijoituksista liittovaltion arvopapereihin. Presidentti Georg W. Bush nöyrtyi elokuussa 2008 pyytämään Kiinalta lisää arvopaperiostoja.

Kiina puolestaan haluaa hajauttaa sijoituksiaan, mutta maan riippuvuus dollarisijoituksista on edelleen vahva.

Toisaalta Yhdysvaltojen vaikutus Kiinan talous- ja kauppapolitiikkaan on entistä rajallisempi, mikä lisää Beijingin toimintavapautta. Kiina pyrkii korvaamaan dollarin asteittain valuuttakorilla, jona toimisivat Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) erityisnosto-oikeudet (Special Drawing Rights, SDR). Niiden taustalla olevassa korissa dollarin osuus on 44 prosenttia, euron 34 prosenttia sekä jenin ja punnan kummankin 11 prosenttia.

SDR:t ovat kuitenkin vain 5 prosenttia maailman valuuttavarannosta; niistä ei ole maailmanvaluutaksi

Nosto-oikeuksia voivat omistaa vain keskuspankit, joille ne ovat osa kansallista tai alueellista valuuttavarantoa. Näin ollen yritykset eivät voi käyttää SDR:iä keskinäisissä transaktioissaan.

Erityisnosto-oikeuksien puolesta puhumalla Bric-maat kertovat Yhdysvalloille, että dollarin asema kansainvälisessä valuuttajärjestelmässä ei ole entisellään. Yhdysvallat ei voi painaa rajattomasti seteleitä tai lainata ulkomailta omien talouspoliittisten virheidensä peittämiseksi.

Jos suuria dollarivarantoja pitävät maat alkavat myydä suoraan dollareitaan, dollarin arvo laskee ja myyjien omat dollarisijoitukset kärsivät. Viimeaikaiset päätökset erityisnosto-oikeuksien lisäämiseksi lievittävät näiden maiden asemaa. Hankkimalla valuuttakoriin perustuvia nosto-oikeuksia ne voivat hajauttaa dollarivarantojaan valuuttakurssien juuri muuttumatta.

Bric-maiden ajatusmallissa dollariin liittyvät riskit siirtyisivät osittain IMF:n harteille.

Kun IMF:n aseman vahvistamisen myötä ainakin Kiinan ja Intian äänivalta kasvaa, nämäkin maat joutuvat kantamaan suuremman osan riskeistä.

Silti SDR:ien tulevaisuus on viime kädessä kiinni Yhdysvaltojen sisäpolitiikasta. Nyt jo konservatiivit syyttävät Obaman hallintoa dollarin merkityksen ja siten Yhdysvaltojen arvovallan nakertamisesta.

Todellista vaihtoehtoa dollarille ei ole. Seurauksena on entistä pirstoutuneempi kansainvälinen valuuttajärjestelmä, johon sisältyy monenlaisia riskejä.