Mielipide: Hiljaisuus
Vihreä Lanka

Utrikespolitiska institutets programdirektör Mika Aaltola ansåg i sin artikel i Vihreä Lanka 16.11., att tigandet i Förenta staternas presidentval är betydelsefullt eftersom det avslöjar riktningen för Barack Obamas andra period. Enligt Aaltola har man inte sökt mandat till att bekämpa problemen.

 

Yhdysvaltojen vaaleissa ei puhuttu ilmastomuutoksesta, maahanmuuttoreformista tai Yhdysvaltojen lennokki-iskuista. Vaikenemisetkertovat Obaman toisen kauden suunnasta.

Kreikkalainen ajattelija Platon tarkasteli terävästi häpeän merkitystä politiikassa. Häpeä on oleellinen osa hyveellistä retoriikkaa. Se on anturi, jonka avulla puhuja tietää, miten hän onnistuu tavoittamaan yleisönsä. Poliittista häpeää tunnetaan, kun omat puheet tai mielipiteet ovat tämän jaetun tilan rajamailla, marginaaleissa. Se johtaa helposti vaikenemiseen.

Yhdysvaltojen vaalit paljastivat, missä yhteisymmärryksen rajat menevät nyt. Ehdokkaat vaikenivat keskeisistä haasteista.I lmastomuutoksesta ei puhuttu. Maahanmuuttoreformista oltiin hiljaa.Yhdysvaltojen käyttämän väkivallan uusista muodoista, kuten lennokki-iskuista,ei keskusteltu.

Kansallisesta jakautumisesta etnisyyden ja rodun mukaan ei tohdittu puhua. Ihmisoikeuskysymykset nyt ja lähihistoriassa sivuutettiin.

Vaikenemiset ovat merkityksellisiä, koska ne kertovat Barack Obaman toisen kauden suunnasta. Ongelmiin puuttumiselle ei haettu mandaattia.

 

Platon korosti, miten tärkeää terveen politiikan kannalta on se, että häpeää tuntevat älykkäät ihmiset eivät vaikenisi. Heillä saattaa olla jotain oleellista sanottavaa, josta kaikki voisivat hyötyä.

Myös Suomessa uskaliaat mutta perustellut kommentit saatetaan helposti outoon valoon. Poliittinen keskustelu aroista asioista on vaivalloista.

Yhdysvalloissa häpeä ei ole yhtä ohjaavassa roolissa kuin homogeenisessä Suomessa. Yhdysvalloissa konsensusta ei ole olemassa muuta kuin ääritapauksissa.

Libyan Bengasissa tapahtuneen lähettilään surman yhteydessä Mitt Romney kritisoi presidenttiä kansallisen kriisin keskellä. Tämän jopa monet republikaanit kokivat olevan hävytöntä.

Platon olisi voinut todeta, että Romney ei ollut poliittisesti älykäs, koska hänen rohkeutensa ei syntynyt häpeästä, jota pitäisi tuntea yhteisen tilan rajojen ylittyessä vaan tunteettomasta hävyttömyydestä.

Ehkä yhdysvaltalaisen polarisaation yksi keskeinen piirre on se, ettei häpeäanturia ole helppoa käyttää, kun yleisöt ovat moninaisia.

 

Suomalaiselle julkisen puheen kulttuurille on ominaista konsensuksen ylläpitäminen. Ulkopoliittisen puheen oikeamielisyyttä mitataan suhteessa oletettuun kansalliseen linjaan.

Konsensuslinjan löytämistä köyhdyttää polarisaatio Nato-kysymyksessä. Näyttää siltä, että kansallinen konsensus on löydetty välitilan ylläpitämisestä.

Matka Natoon jaetaan loputtomiin välietappeihin. Joidenkin mielestä saapuminen perille on epätoivottavaa. Toiset taas korostavat, että Natoon liittyminen on toivottavaa, mutta onnistuu ainoastaan vähitellen.

Suomessa ei tohdita puhua suorista poliittisista ja sotilaallisista suhteista Yhdysvaltoihin.

 

Yhdysvaltojen vetäytyessä Euroopasta ja voiman siirtyessä Aasia-Tyynenmeren alueelle monien Venäjän reuna-alueiden maiden katseet suuntautuvat Washingtoniin. Suomi ei ole poikkeus. Siitä ei vain voi järkevästi puhua.

Vaikeneminen tuottaa häveliäisyyttä. Suhde Yhdysvaltoihin ratkaistaan myyttisen ulkopoliittisen linjan taustalla, kulisseissa.

Yhdysvalloissa ulkopolitiikka on presidentistä huolimatta sangen muuttumatonta. Tämä johtuu järjestelmän jäykkyydestä ja viime aikojen polarisaatiosta.

Ulkopolitiikkaan vaikuttavat myös senaatti ja edustajainhuone. Erilaiset intressiryhmät tekevät ulkopolitiikan suunnan muuttamisesta vaikeaa.

Politiikka tulee olemaan keskitiellä kulkemista sekä tilanne- ja asiakeskeistä.

Tässä pragmaattisessa asia-asenteessa on Suomella tilaisuutensa. Onko Suomella kuitenkaan tahtoa olla ratkaisukeskeinen Yhdysvaltojen määrittämissä asioissa ja puitteissa? Usein kuulee vastauksen olevan ‘kyllä’, mutta asiasta on parasta olla hiljaa.

 

Yhdysvaltalaisen poliittisen kulttuurin mielenkiintoisimmista perinteistä on totuuden puhuminen vallalle: kommentaattoreiden odotetaan hätkäyttävän.

Suomessa kuvataan ja selitetään. Konsensusyhteiskunnalle häpeä voi olla keskeisin poliittinen tunne. Mehän olemme jopa innovoineet myötähäpeän käsitteen.

Näistä aineksista Suomessa syntyi esimerkiksi myytti presidentti Bushin kravattia oikaisseesta presidentti Halosesta. Asiaa kauhisteltiin, ja ymmärrettiin, miksi presidentti ei saa kutsua Valkoiseen taloon.

Tapahtuma oli merkityksetön. Bush oli itse pyytänyt solmionsa oikaisua.

 

Pienen Suomen ja suuren Yhdysvaltojen välisissä suhteissa olemme tulevaisuudessakin häpeämme vankeja. Itsesensuuri elää, kun älykkäät ihmiset vahtivat toisiaan.

Yhdysvalloissa revitellään vapaammin. Yhdysvalloissa voi olla liikaa hävytöntä puhetta, joka rajoittaa todellisten haasteidenymmärrystä.

Suomessa häpeä estää meitä puhumasta ulkopolitiikkamme ja Yhdysvallat-suhteemme myyteistä. Suomen häveliäisyydet saattavat olla lamauttavia tilanteessa, jossa tarvitaan johtajuutta ja vaihtoehtoja.

Suomi ja muu maailma kaipaavat Yhdysvalloilta johtajuutta keskeisissä globaalihaasteissa kuten ilmastonmuutoksessa. Näistä kysymyksistä se paljolti vaikenee.

Suomessa suorista suhteista Yhdysvaltoihin on vaikeaa puhua. Suhdetta helpottaisi Yhdysvaltojen muuttuva asenne. Tätä saattaa olla turha toivoa seuraavien neljän vuoden aikana. Suomalainenkaan keskustelu tuskin avautuu.