Teloitus keskellä Eurooppaa
Helsingin Sanomat
Suvi Turtiainen

Utrikespolitiska institutets forskare Anaïs Marin kommenterade avrättningarna  i Vitryssland.


 


Linkki artikkeliin Helsingin Sanomien digilehteen sivu B1


Valko-Venäjällä ihmisiä teloitetaan yhä niskalaukauksella. Autoritaarinen valtio ei kerro missä, miten ja milloin kuolemantuomio pannaan täytäntöön.



 Valkovenäläinen Ljubov Kavaljova sai lauantaina postia.


”Ilmoitan, että poikanne Uladzislav Kavaljovin tuomio, jonka Valko-Venäjän korkein oikeus langetti 30. marraskuuta 2011, on pantu täytäntöön.”


Ljubovin 26-vuotias poika Uladzislav oli teloitettu kirjeen päiväyksen perusteella päivää aikaisemmin.


Julmasta tuomiosta tekee vielä julmemman se, ettei tarkkaa teloituspaikkaa tai -aikaa kerrota Valko-Venäjällä. Omaisille teloituksesta tiedotetaan vasta jälkikäteen.


”Todennäköisesti Kavaljov teloitettiin niskalaukauksella. Lain mukaan teloittaja saa päättää ampumistavan, mutta tuskin he haluavat katsoa teloitettavaa silmiin”, sanoo Valko-Venäjään erikoistunut tutkija Anaïs Marin Ulkopoliittisesta instituutista.


Ljubov Kavaljova oli päästetty tapaamaan poikaansa vankilaan viimeksi runsas viikko sitten sunnuntaina, jolloin tämä odotti vastausta armahduspyyntöön, valkovenäläinen ihmisoikeusjärjestö Viasna kertoo.


Hänet oli lapsuudenystävänsä Dzmitri Kanavalaun kanssa todettu syyllisiksi Minskin metrossa huhtikuussa 2011 tehtyyn terrori-iskuun. Molemmat tuomittiin kuolemaan. Iskussa, jonka motiivi ei ole selvinnyt, kuoli 15 ihmistä ja satoja haavoittui.


Kaksi päivää perheen kohtaamisesta autoritaarinen presidentti Aljaksandr Lukašenka torjui Kavaljovin armahduspyynnön. Ilmoitus teloituksesta tuli pikemmin kuin kukaan olisi arvannut – vain pari päivää myöhemmin. Sekä Kavaljov että Kanavalau teloitettiin ilmeisesti perjantaina.


”Se oli sokki, sillä prosessi oli vielä kesken. Tuomio ei oikein kenenkään mielestä ollut selvä”, sanoo Suomen Vilnan-suurlähettiläs Marja-Liisa Kiljunen. Kiljunen edustaa Suomea Valko-Venäjällä.


Viasna-järjestön mukaan YK:n ihmisoikeuskomitea käsitteli parhaillaan Ljubov Kavaljovan tekemää valitusta tuomiosta. Myös EU vaati, ettei miehiä teloitettaisi.


Valkovenäläisen ihmisoikeusaktivistin Dmitri Savelaun mukaan Lukašenkan hallinto halusi miehistä eroon mahdollisimman nopeasti, koska koko oikeudenkäynti oli valheellinen.


”He eivät halunneet, että tekaistut todisteet tai oikeat syylliset paljastuisivat”, Savelau sanoo.


Ljubov Kavaljovan kanssa yhteistyötä tekevä Savelau sanoi viranomaisten kiduttaneen miehistä tunnustuksen. Kavaljov myöhemmin perui antamansa tunnustuksen ja kertoi oikeudessa yön yli jatkuneesta kidutuksesta, joka tapahtui vain päivää metroiskun jälkeen.


Aamulla alkoivat viralliset kuulustelut, joihin kutsuttiin ambulanssi useaan otteeseen. Savelaun mukaan Kanavalau ei voinut istua vammojensa vuoksi. Viranomaisten mukaan hän oli humalassa.


”Yksi osoitus oikeudenkäynnin valheellisuudesta on se, että myös osa metroiskussa haavoittuneista alkoi vastustaa miesten tuomioita.”


Savelau tavoin moni valkovenäläinen uskoo, että teon todellinen suunnittelija on yhä tuomitsematta. Epäiltynä on maan oma hallinto.


Äidin taistelu ei ole ohi.


”Ljubov ei tunne sydämessään, että Uladzislav olisi kuollut. Siksi ruumiin saaminen haudattavaksi on tärkeää”, Savalau sanoo.


Teloitetut haudataan tuntemattomaan paikkaan. Jos haudataan. Ainoa tieto teloituksesta on kaksivirkkeinen kirje.